Thursday, July 24, 2008

Miten tavoittaa nuoret aikuiset?

Luin äskettäin eräästä blogista (www.mesopotamias.blogspot.com), että vuonna 2007 liki sata nuorta eräässä pienessä kirkkokunnassa oli ilmoittanut haluavansa jäädä seurakuntansa ulkojäseneksi sen sijaan , että heistä olisi tullut varsinaisia jäseniä. Se on itse asiassa aika paljon ko. yhteisön jäsenmäärään nähden.

Nimenomaan se, mikä ”huolestuttaa” on tuo ikäryhmä 18-20v. ja risat. Eli sama ryhmä, joka kirkon piirissä on seurakuntatoimintaan nähden passiivisin ja kirkosta eroamiseen nähden aktiivisin, kummittelee myös täällä. Muistan joskus kymmenisen vuotta sitten ollessani ko. yhteisön palveluksessa, miten jo silloin kannettiin huolta siitä, että hengellisesti aktiiviset ja vastuutakantavat nuoret eivät välttämättä ollenkaan integroituneet liikkeen omaan raamattu- ja työntekijäkoulutukseen.

Luulen, että näistäkin 87 nuoresta ulkojäsenestä suuri osa eivät ole luopumassa uskossa. He eivät vaan muuten koe täysjäsenyyttä srk:ssa puoleensavetävänä. Hengellinen jano ja etsintä näyttävät johtavan ihmisiä muualle. Missä vika? Sano sinä se…

Saman blogin kommentissa tulee esille mielenkiintoinen näkökulma asiaan: ”Mutta antaako perinteikäs srk tilaa kasvulle (ihan aikuisten oikeesti?) Jos ei, miten kasvu sitten ylipäätään on mahdollista? (vai olisko kasvettava pimeässä komerossa?) Eli jos srk:lla ei ole mahdollisuuksia mahdollistaa "kasvua" kaikessa sanan merkityksessä nuoret aikuiset lähtevät”.

Sinäpä sen sanoit.


Samaisessa blogikirjoituksessa on ”hyviä lääkkeitä millä tavoittaa nuoret aikuiset”:

1. ”Pysy Raamatun lehdillä opetuksissasi (ne kuitenkin kotona katsovat saarnasi tarkkaan ja jotkut voi siitä jopa kirjoittaa blogiin).

2. Kuuntele heitä - älä siis teeskentele kuulevasi (yleensä kommunikointi on sillä tavalla helpompaa).

3. Jos he puhuvat uskoon liittyvistä asioista ja vaikka armolahjoista, kannattaa osoittaa tukensa, jotta nuori aikuinen saa käyttää lahjojaan.


4. Rakasta heitä, sillä heillä voi olla elämässä vaikeita aikoja - se ei tee kenellekään vahinkoa.


5. Tutustu heihin: on helppo uskoa "kuulopuheisiin" vaivautumatta näkemään "sydämellä".

6. Älä orjuuta heitä: he ovat tarpeeksi viisaita tajuamaan että , "orjuus on lakkautettu jo aikoja sitten”.


7. Anna aikaa löytää palvelutehtävä Pyhän Hengen johtamana. Ennemmin kuin olet heti laittamassa kaveria tiskaamaan ja tässäkin on viisasta kysyä mitä lahjoja Pyhän Henki on sinulle antanut.


8. Älä yritä "varastaa" toisen armolahjaa (srk on kateellisin laitos maan päällä).


9. Vastaa viesteihin: vastaamattomuus kertoo , että et välitä paskankaan vertaan nuoresta aikuisesta.


10. Mene nuorten aikuisten luokse (ennemmin kuin lähetät viestin kännykällä ja unohda hetkeksi kiireesi, vai nopeuttaako se Jeesuksen paluuta?)”

Joo, hyvä ”huoneentaulu” jokaiselle isälle, äidille ja vanhemmalle muutenkin. Monet näistä perustuvat ilmeisesti kirjoittajan omiin kokemuksiin. Mutta mitäpä jos tasapainon vuoksi kirjoittaisimme ”huoneentaulun” myös asianosaisille itselleen eli nuorille aikuisille? Jotta vallitsisi tasapuolisuus ja kehotuksen sanaa olisi kaikille osapuolille, niin tässä ”huoneentaulu” nuorille aikuisille periaatteella ”harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi kaikkien nähtävissä.” (2.Tim. 4:15):

1. ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus- "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". (Ef. 6:1-3)


2. Ole itse opetettavissa: voi nimittäin hyvinkin olla niin, että vanhemmilla on enemmän asioita opittuna pitemmän elämänkokemuksen ja uskossa vaeltamisen kautta. Oikea asenne on tärkeä ”viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi, taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi, mielevyyden antamiseksi yksinkertaisille, tiedon ja taidollisuuden nuorille.” (Snl. 1:2-4)


3. ”Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.” (1.Tim. 4:14)

4. ”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.” (1.Tim. 4:12)

5. ”Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.” 2.Tim. 2:2)

Yhteenveto kaikesta voisi olla vaikka tämä: ”Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta, sillä ne ovat ihana seppele sinun päähäsi ja käädyt sinun kaulaasi.”

Yllä oleva on nykyään niin unohdettu näkökulma kysymykseen mitä tehdä nuorille aikuisille? Nämä ovat siis asioita, joita heidän pitäisi tehdä. Vai mitä mieltä olette?

3 comments:

Mimosa said...

Kannattais seurakuntien tehdä tutkimukset jossa nuoret/nuoret aikuiset (ja miksei vaikka aikuisetkin!) voisi antaa feedbackia suoraan ja rehellisesti (ja anonyymisti). Voisi tulla totuuden siemeniä ja poikasia. Sitten olisikin vain se ongelma että tehtäisiinkö asialle yhtään mitään, olisiko " poliittista tahtoa". Nuorten kuuntelu ja kommunikointi voisi avata monia asioita...

Mimosa said...

Nuorista aikuisista tuli vielä sen verran mieleen, että usein heidät on täysin unohdettu. Ehkä 2000-luvulla hieman on parantunut, että heillekin on esim. jotain järjestetty.. Mutta ehkä ei kovin ole näkemystä siitä, missä elämäntilanteessa nuoret aikuiset ovat, ja mitkä heidän tarpeensa ovat. Tai niihin ei ainakaan ole panostettu. Esim. Lahdessa ei kovin moni ole panostanut opiskelijatyöhön, ei ehkä luterilaisten piirien ulkopuolella ainakaan? Silti tuo elämänvaihe kun muuttaa pois kotoa ja lähtee opiskelemaan, alkaa aikuistumaan on elämänvaihe jossa myös tarvitaan tukea. Tiedän aniharvan joka toivottaa esim. ulkopaikkakuntalaisia tervetulleeksi ja ottaa juttuihin mukaan. Enemmän sellaista henkeä tarvittaisiin ja tavoittavaa asennetta. Srk:n toimntoja pyörittämällä ja omissa piireissä kylpemällä ja sinne sulkeutumalla ei mikään muutu. Minusa ainakin olisi mukava nähdä Lahdessa huomattavasti enemmän opiskelijatyötä.

(PS. Ei nyt ollut aivan sama asia kun kyse oli siitä miksi nuoret aikuiset jättävät srk:n mutta tulipa mieleen tuo =))

Timo Koivisto said...

Totta puhut, Mimosa! Olemme itsekin Lahdessa ihmetelleet juuri tätä opiskelijoiden tavoittamisen puuttumista - ja olet itsekin luvattoman passiivisia tässä. Mutta ehkäpä ajat muuttuvat vielä.

Toinen juttu mikä tuli mieleen kommenttiasi lukiessa on selvät yhtymäkohdat tutkimukseen www.lestadiolaisuus.fi-sivuilla: kommunikaation puute tai olemattomuus, saarnaajavaltaisuus, toimintakeskeisyys jne.