Elefantti posliinikaupassa

Kun nyt alamme lähestyä syksyä, jolloin ”seurakunnan toiminta taas käynnistyy ja kaikki eri toimintaryhmät aloittavat jälleen toimintansa kesän tauon jälkeen”, on hyvä palauttaa mieliin oikeat omistussuhteet – ”kenen srk on?” – ja myös oikeat toimintatavat – ”että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus” (1.Tim. 3:15). Ettei vaan kävisi otsikon kuvaamalla tavalla…

Tänään oli paikallisessa Pravdassa pääkirjoitus aiheena Lakes (Lahden seudun kehittämisyhtiö). Yhtiön ympärillä on kuulemma kuohunut jo vuosia; monet entiset työntekijät ovat yhtäpitävästi kertoneet monista ongelmista yhtiössä. Yhtiön päätehtävänä tulisi olla omistajiensa intressien edistäminen (tässä tapauksessa omistajakuntiensa elinkeinoelämän kehittäminen). Pääkirjoituksen mukaan ”näyttää kuitenkin siltä, että yhtiö on pikemminkin pyrkinyt päsmäröimään kuin toteuttamaan omistajiensa tahtoa” (Etelä-Suomen Sanomat 27.08.2008, s.2).

Käytännössä tämä ilmenee siten, että ”osakeyhtiö alkaa toimimaan niin itsenäisesti, että hallituksen täytyy pikemminkin nauttia toimitusjohtajan luottamusta kuin toimitusjohtajan hallituksen luottamusta”. Yhtiössä on tuskin tapahtunut mitään rankkoja laittomuuksia. Silti voidaan toimia niin, että vaikka ei rikota lakeja, niin silti firman alkuperäinen toiminta-ajatus ei toteudukaan aiotulla tavalla. Työntekijöiden, omistajien tai jäsenistön etu ei toteudu.

Samanlaiset vaarat uhkaavat seurakuntiakin, erityisesti silloin kun niissä toteutetaan hierarkkista yksijohtajuusmallia ja kun toimintatavat on kopioitu maailmasta. Silloin on enemmän kuin todennäköistä, että unohtuu se, kuka on seurakunnan todellinen Pää – ”kenen srk on?” – ja unohtuvat myös oikeat toimintatavat – ”miten elää srk:ssa?”.

Lehtijutussa peräänkuulutettiin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä Lakesin toiminnassa liittyen mm. rahankäyttöön, johtamiskulttuuriin ja henkilöstöpolitiikkaan. Monet seurakunnat ovat tänä päivänä saman länsimaisen järjestökulttuurin hengen tuotoksia, joten tällainen vertailu sopii hyvin. Niiden toimintatavat ovat samanlaiset, samoin niistä seuraavat ongelmat. Näin Kristuksen seurakunnasta on kulttuurisen assimilaation seurauksena sukeutunut organisaatio, jonka lainalaisuudet löytyvät viimeisimmästä yritysoppaasta, poliittisen järjestöjyrän käsikirjasta tai kunnallishallinnon lakikirjasta.

Seurakunnissa em. kaltainen johtamistapa ja toimintakulttuuri tuottaa salamyhkäisyyttä, kommunikaation puutetta, toisaalta hengellistä ylpeyttä ja kovuutta ja toisaalta avuttomuutta ja neuvottomuutta, miten toimia silloin, kun yksiselitteisiä ohjeita ei ole saatavilla. Pahimmillaan se jättää jälkeensä myös toisinajattelevien ”ruumiita” muistutuksena siitä, miten käy niille, jotka eivät ole ”alamaisia johtajuudelle”.

Mitä tehdä näiden ongelmien kohdalla? Itse en lähtisi enää parantelemaan vanhaa systeemiä, vaan pyrkisin enemmänkin miettimään UT:n pohjalta sitä, mikä on todellista ja oleellista siinä seurakunnassa, jota kutsutaan Kristuksen ruumiiksi.

Mitä se olisi käytännössä…? (Edelliseen liittyen)

Frank Viola kertoo kirjassaan ”Pagan Christianity?” (s. 78-79) rohkaisevan esimerkin siitä, miten seurakunnan elämä suoraan Kristuksen johtajuuden alla ei ole mitään hienoa teoriaa, vaan elävää käytäntöä.

”Tuollaisille kokoontumisille on ominaista uskomaton moninaisuus. Ne eivät ole sidottuja yhteen ihmiseen, saarnapönttökeskeiseen malliin jumalanpalveluksessa. On paljon erilaista spontaaniutta, luovuutta ja tuoreutta. Yli kaiken korostuu näissä kokoontumisissa Kristuksen herruus ja vapaa, mutta kuitenkin järjestyksessä oleva Kristuksen ruumiin toiminta. …

Meitä oli noin kolmekymmentä kokoontuneena erääseen kotiin ja tervehdimme toisiamme. Jotkut meistä astuivat olohuoneeseen ja alkoivat laulaa ilman säestystä. Nopeasti koko seurakunta alkoi laulaa yhdessä, kädet toistensa harteilla. Jotkut aloittivat toisen laulun ja me kaikki yhdyimme siihen. Jokaisen laulun välillä eri ihmiset rukoilivat. Jotkut lauluista olivat seurakunnan jäsenten itsensä kirjoittamia. Joitain lauluja lauloimme moneen kertaan. Jotkut ihmiset pukivat laulun sanat rukousten muotoon. Monessa tapauksessa jotkut seurakunnan jäsenet kehottivat seurakuntaa liittyen siihen, mitä olimme laulaneet.

Kun olimme laulaneet, iloinneet, spontaanisti rukoilleet ja kehottaneet toinen toisiamme istuimme alas. Sitten hyvin nopeasti eräs nainen seisoi ja alkoi selittää, mitä Herra oli näyttänyt hänelle kuluneen viikon aikana. Hän puhui noin kolme minuuttia. Kun hän oli istunut alas, eräs mies nousi ylös ja jakoi jotain Sanasta ja korotti Jeesusta sen kautta. Seuraavaksi eräs mies nousi ylös lisätäkseen joitain vahvistavia sanoja siihen mitä oli sanottu. Eräs nainen alkoi laulamaan uutta laulua, joka osui juuri yksiin sen kanssa, mitä nuo kaksi miestä olivat juuri jakaneet. Koko seurakunta lauloi hänen kanssaan. Toinen nainen nousi ylös ja luki runon, jonka Herra oli antanut hänelle viikon aikana… ja se täsmäsi täydellisesti siihen, mitä toiset olivat jakaneet siihen mennessä.

Yksi toisensa jälkeen, veljet ja siskot Kristuksessa nousivat ylös kertomaan siitä, mitä he olivat kokeneet suhteessaan Jeesuksen kanssa kuluneen viikon aikana. Kehotusta, opetusta, rohkaisua, runoja, lauluja ja todistuksia seurasi toinen toisensa jälkeen. Ja yhteinen teema, se mikä korottaa Jeesusta, nousi esille. Jotkut kokoontuneista itkivät.

Mikään tästä ei ollut esitystä, edeltä valmisteltua tai suunniteltua. Kuitenkin kokoontuminen oli sähköinen. Se oli niin rikas, niin kirkkautta täynnä oleva ja niin rakentavaa, että kaikille tuli sellainen kokemus, että joku oli johtanut kokousta. Mutta Hän ei ollut näkyvä. Se oli Jeesus Kristus itse! Hänen herruutensa oli tullut läsnäolevaksi Hänen kansansa keskellä. Meille muistutettiin taas siitä, että Hän on elävä… tarpeeksi elävä johtaakseen itse seurakuntaansa.”

Niin, mitä Paavali kirjoittikaan Korinttin satamakaupungin uskoville? ”Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” (1.Kor. 14:26)

Eikö tästä olisi hyvä lähteä liikkeelle; löytää ensin viikoittaisille kokoontumisillemme elävä muoto ja edetä sitten kohti isompia ympyröitä – Kristuksen kaupunginlaaja seurakunta ja sen näkyminen paikallisella tasolla.