Wednesday, July 08, 2009

Terve perusta (eli Starfish-mietteitä taas)

Tänään aamun rukouspiirissä Herra puhui siitä oikeasta ja terveestä perustasta, joka seurakunnalla on. Paavali kirjoittaa efesolaisille uskoville seurakunnasta, että se on "rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle" (2:20). Apostolisuus tarkoittaa osaltaan ulospäin suuntautumista ja uusille alueille menemistä. Profeetallisuus taas on Jumalan sanansaattajana olemista, Hänen puolestaan puhumista. Nämä kaksi seikkaa muodostavat sen perustuksen, jolle jokainen paikallinen seurakunta on rakennettu.

Käytännössä Kristuksen seurakunta elää vielä tällä hetkellä pakkosiirtolaisuudessa, eräänlaisessa hengellisessä, kulttuurisessa ja sosiaalisessa, mutta myös taloudellisessa Baabelin vankeudessa. Paikallisseurakunnan tasolla Kristuksen ruumis on jakaantuneena useisiin eri uskovien ryhmiin, jotka asuvat eri kirkkokuntien, herätysliikkeitten ja seurakuntien suojissa. Tämä ei historian saatossa ole kuitenkaan estänyt aitoa apostolista ja profeetallista kutsua ja voitelua nousemasta esille seurakunnassa.

Käytännössä esim. omassa kotikaupungissani tätä Jumalan työtä on ilmennyt esim. viidesläisyyden, helluntailaisuuden tai vapaakirkollisuuden tai uusien seurakuntien piirissä. Kuhunkin niistä on niiden omana esiintymisaikanaan suhtauduttu sekä maallisen esivallan ja maailman että virallisen kirkollisen järjestelmän taholta nuivasti, jopa kiihkeän vastenmielisesti. Tämä on ymmärrettävää, koska uskonnollinen henki hyljeksii ja vierastaa aina aitoa apostolisuutta ja profeetallisuutta. Näin on tänäkin päivänä.

Se, että sanon sen olevan "ymmärrettävää", ei tee siitä kuitenkaan mitenkään puolusteltavampaa. Kyse on aina Jumalan Hengen työn hidastamisesta tai vastustamisesta joko tietämättään, jopa "bona fidé", tai sitten selkeän tietoisesti ja harkitusti, kuten ylipapit, fariseukset ja kirjanoppineet Jeesuksen aikana tekivät. Heille Jeesus sitten osoittikin puheensa Pyhän Hengen pilkasta, jota syntinä ei enää anneta anteeksi.

Jokin kristillinen yhteisö voi siis alunperin olla perustettu aidolla apostolisella ja profeetallisella arvovallalla. Kirkkohistoria kutsuu näitä tapahtumasarjoja herätyksiksi tai uskonnollisen liikehdinnän ajoiksi jollain paikkakunnalla. Useimmiten se, mitä tällaisena etsikkoaikana jollain paikkakunnalla tapahtuu jää vain jonkin pienemmän uskovien piirin - so. Kristuksen ruumiin osan - siunaukseksi, vaikka Herran näkökulma on aina kaupunginlaaja Kristuksen seurakunta. Käytännössä olemassaolevat tunnustuskuntarakenteet kiveen hakattuine dogmeineen estävät tämän siunauksen leviämisen kaikkialle Kristuksen ruumiiseen.

Kun sitten tällainen yhteisö väljähtyy, organisoituu ja kirkollistuu, käy niin, että Herran laskemalle Kristus-perustukselle aletaankin rakentamaan jostain ihan muusta jotain ihan muuta. Aito apostolinen ja profeetallinen työ työnnetään syrjään, aletaan miellyttää ihmisiä ja Jumalan Hengen työ tukahdutetaan. Jeesus sanoo tämän tilanteen olevan se hetki, jolloin "Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tuottaa sen hedelmiä" (Matt. 21:43). Jumalan armoa on se, että usein tällaiset prosessit jonkun yhteisön elämässä ovat hyvinkin pitkäkestoisia, mutta yhtä kaikki: tietystä kehityksen suunnasta on kysymys. Sen jatkuessa tämä yhteisö vieraantuu yhä kauemmas alkuperäisestä näystään, jolle ennen pitkää annetaan uusi sisältö, jopa uusi nimi.

On toki sellaisiakin yhteisöjä, jotka eivät ollenkaan ole syntyneet ja rakennettuja tälle apostoliselle ja profeetalliselle perustukselle. Ne ovat voineet syntyä jonkun kirkollisen organisaation toimeksiannosta ja sen tarpeista käsin, eikä niissä koskaan ole ollutkaan mitään aitoa elämää. Tällaisten yhteisöjen kynnys vastustaa aitoa apostolis-profeetallista työtä omalla paikkakunnallaan onkin sitten hyvin matala. Käy niin kuin Paavali kirjoittaa galatalaisille, että "niin kuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin on nytkin" (4:29).

Se vaara, mikä aidon apostolisen ja profeetallisen kutsun ja voitelun saaneita tällaisissa tilanteissa on eräänlainen "historiattomuuden syndrooma". Simson kirjoittaa Starfish´issä asiasta seuraavasti: "Yksi suurimmista vaaroista uudelle liikkeelle tai aloitteelle on huono alku, irtiotto kaikista terveistä perustuksista tai traditioista, kulttimainen mielenlaatu, joka uskoo, että ´kirkkohistoria alkaa meistä´. Siksi todelliselle maailmanlaajuiselle apostoliselle liikkeele on tärkeää, että se liittyy kiinteästi omiin historiallisiin juuriinsa eikä polta siltoja, vaan että se pikemminkin käyttää jo olemassa olevia siltoja ja perustoja, joita edellä kulkeneet ovat tehneet."

Tämä on totta. Itsekin tapaan joskus sellaisia selfmade-apostoleja ja profeettoja, joiden asenne kaikkeen heidän ulkopuolellaan esiintyvään kristilliseen työhön on se, että "oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista ei täällä ole tapahtunut ennen minua". Jos ajatellaan kokonaista hengellistä liikettä, niin varsinkin silloin kun sen hypetys on korkeimmillaan, niin suhtautuminen kaikkeen vanhaan on tätä. Kyse on toisaalta hengellisestä ylpeydestä ja toisaalta hölmöydestä, enkä rehellisesti osaa sanoa, kumpi niistä on vähemmän vaarallinen.

Jos "citywide-church´in" vanhimmilta edellytetään katsomuksen laaja-alaisuutta ja kykyä "nähdä metsä puilta", niin miten paljon enemmän tämä onkaan aidon apostolisen ja profeetallisen työntekijän ominaisuus! Tähän kuuluu myös kyky hyväksyä erilaiset roolit hengellisessä työssä: toinen on istuttaja ja toinen on kastelija, ja molemmat tekevät samaa Herran työtä. Tähän samaan hengelliseen kypsyneisyyteen kuuluu myös sen taakan hyväksyminen ja kantaminen nöyrästi, että on yksinkertaisesti aikaansa edellä. Eli se, mitä nyt puhun on vielä uutta ja outoakin jonkun mielestä, mutta seuraavalle ja etenkin sitä seuraavalle sukupolvelle nämä asiat ovat jo jokapäiväistä leipää. Näin käy aina siksi, että paikalleen jämähtäneet rakenteet eivät koskaan pysty seuraamaan vapaata apostolista ja profeetallista henkeä, minne se menee ja missä se liikkuu.
(Muista Pawsonin opetus tulevaisuuteen orientoituneesta seurakunnasta - sitä on apostolinen dna!)

Kaiken tämän keskellä säilytä nöyryys ja palvelijan mieli.

Esimerkki historiasta. Kukaan ei ollut ehdottanut maailmanlaajuista lähetysstrategiaa ennen kuin nuori lontoolainen suutari William Carey julkaisi v. 1792 uraaurrtavan lähetysmanifestin nimeltä "An Enquiry into the Obligations of Christians to use Means for the Conversion of the Heathens". Kun Carey, jota nykyään pidetään modernin lähetystyön isänä, ensimmäisen kerran nousi ylös pastoreitten kokoontumisessa tämän näkynsä puolesta, hänet huudettiin välittömästi alas. Eräs pastoreista, tohtori Ryland huusi hänelle: "Nuori mies, istu alas! Kun Jumalaa huvittaa käännyttää maailman pakanat, Hän kyllä tulee tekemään sen ilman sinun tai minun apua!"

Kuitenkin juuri tämän nuoren suutarin yltiöpäisestä näystä alkoi jotain maailmaa mullistavaa hengellistä liikehdintää joka jatkuu edelleenkin. Apostolinen ja profeetallinen perustus oli laskettu.

2 comments:

Herman said...

Tiedoksi blogin lukijoille, Starfish-kirja löytyy suomennettuna nyt myös nettiversiona:

http://starfish.dy.fi/

Tämä ei valitettavasti ole maksettu mainos :)

Unknown said...

"Simson kirjoittaa Starfish´issä asiasta seuraavasti: "Yksi suurimmista vaaroista uudelle liikkeelle tai aloitteelle on huono alku, irtiotto kaikista terveistä perustuksista tai traditioista, kulttimainen mielenlaatu, joka uskoo, että ´kirkkohistoria alkaa meistä´. Siksi todelliselle maailmanlaajuiselle apostoliselle liikkeele on tärkeää, että se liittyy kiinteästi omiin historiallisiin juuriinsa eikä polta siltoja, vaan että se pikemminkin käyttää jo olemassa olevia siltoja ja perustoja, joita edellä kulkeneet ovat tehneet."

Näen kaiken puhtaan ja oikean Jumalan valtakunnassa alkaneen Herramme aloittaessa apostolisen työn. Kutsuessaan ensimmäiset apostolit ja siitä alkaen kaikki opetus mitä löytyy Jumalan Sanasta perustuen jo vanhan liiton teksteihin toimii tänäpäivänä samalla tavalla. Kaikki se mitä on tapahtunut tässä välissä on ollut monenlaista yritystä toteuttaa sitä alkuperäistä sanomaa käytännössä. Ihmiset oppivat monesti erehdysten kautta, mutta onko enää varaa erehtyä?

Me voimme nyt hyödyntää niitä erehdyksiä ja virheitä, mitä on tapahtunut tässä välissä. Ettemme toistaisi niitä, vaan eläisimme tarkasti uskossa todeksi sitä alkuperäistä Jumalan Sanaa jossa on apostoliset perustukset laskettu uuden liiton seurakunnalle Kristuksessa. Profetaalisessa yhteistyössä tämä työ onnistuu niin kuin ennenkin. Pitäkäämme kiinni tiukasti Sanasta tekemättä mitään ennakkopäätöksiä kenenkään suhteen.