Sunday, August 04, 2013

Uskontojournalismista

Hesarin poispotkittu päätoimittaja Mikael Pentikäinen peräänkuuluttaa tämän päivän Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa medialta asiantuntevampaa otetta kirkkoa ja uskontoa koskevaan uutisointiin. Pentikäinen on itse lestadiolaisen taustan omaava ja varmasti tietää, mistä puhuu. Varmemmaksi vakuudeksi hän ottaa vielä käytännön esimerkiksi - kuinkas muutenkaan! - Päivi Räsäsen kohtaaman media myllytyksen. Hänen mielestään isoimmissa medioissa tulisi olla toimittajia, joilla olisi muita paremmat valmiudet käsitellä sekä kristinuskoon että muihin maailmanuskontoihin liittyviä kysymyksiä.

Tämä on varmasti totta. Teologian koulutukselle sinänsä olisi siis kysyntää muuallakin kuin vain liitoksistaan repeilevän ev. lut. kirkon piirissä. Kun uskonnollinen tilanne jälkikristillisessä maanosassa kylliksi polarisoituu, tätä asiantuntemusta tarvitaan. On selvää, että sen enempää legendaarinen Sanoman toimittajakoulu kuin pahamaineinen Tampereen yliopiston journalistikoulutuskaan eivät anna riittäviä eväitä realistiseen ja tasapuoliseen uskontojournalismiin. Päinvastoin, näyttää siltä kuin kunnon perinteinen rippikoulukin voisi antaa tässä suhteessa paremat valmiudet.

Sanottakoon se nyt suoraan: olen menettänyt toivoni suomalaisen median uskon asioita koskevan tiedonvälityksen suhteen. Suhtaudun äärimmäisen skeptisesti suurin piirtein kaikkeen, mitä ja miten sekulaari media uutisoi hengellisiin kysymyksiin liittyvistä asioista. Esimerkiksi kun paavi median mukaan suhtautui myötämielisesti homoihin, kysyin hiljaa mielessäni, mitä se Franciscus todella mahtoi sanoa? Hyvin usein olen törmännyt sekulaarimediaa seuratessani tarkoitushakuiseen tiedonvälitykseen, joka ei kohtele oikeudenmukaisesti tietyllä tavalla ajattelevaa uskonnollista vähemmistöä maassamme, nimittäin raamattu-uskollisia konservatiiveja. Heiltä näytetään vietävän viimeisetkin elämisen ja sanomisen oikeudet tässä maassa. Itse en enää odota saavani medialta tasapuolista kohtelua osakseni, ymmärryksestä puhumattakaan.

Toki poikkeuksiakin näyttää aina silloin tällöin olevan. Hyvä esimerkki tästä olivat v. 2011 Lahdessa järjestetyt kirkkopäivät, joiden iltatilaisuudessa Lahden torilla esiintyi Hillsong-ryhmä Lontoosta. (Tiedän, tuo "esiintyä" sana on tässä kohtaa huono ilmaisu.) YLE:n Lahden Radio uutisoi asiasta asiaankuuluvasti, kun taas paikallinen Etelä-Suomen Sanomat ei vaivautunut noteeraamaan asiaa mitenkään. Mutta sehän onkin jo etukäteen lukinnut vastauksensa ja asemoinut itsensä päätoimittajansa johdolla kirkolliseen liberaalisiipeen. Tiedonvälitys onkin sitten tämän genren mukaista sijoittuen jonnekin Kotimaa-lehden ja Kirkko ja kaupunki-ilmaisjakelulehden välimaastoon. Jos Kotimaa nykyisellään on kirkon pravda, niin Kirkko ja kaupunki on kait sitten sen Tiedonantaja. Ole siinä nyt sitten moniarvoinen, avarakatseinen ja suvaitsevainen.


No comments: