Ymmärrän kyllä tällaisen huolen, mikä sinänsä on hassua, koska alunperinhän teologiassa on ollut kyse "opista Jumalasta" (kirjaimellisesti). Mikä sitten meni pilaamaan hyvän "opin Jumalasta"? Siihen löytyy syyksi varmaan monikin tekijä toisaalta konstantinolaisen käänteen ja katolisen kirkon historiasta, toisaalta viimeksi kuluneiden parin sadan vuoden ajan aatehistorian kehityksestä länsimaissa.
Mutta käytännössä teologiassa ei ole kysymys sen kummemmasta asiasta kuin siitä, että ihminen esimerkiksi kertoo omasta jumala-käsityksestään. Ankarinkin teologian vastustaja osoittaa oman väitteensä järjettömyyden, kun häneltä kysytään hänen omaa käsitystään siitä, miten ihminen pelastuu. Tähän vastatessaan hän nimittäin jo "syyllistyy" teologian tekemiseen.
Ehkä kysymys siis onkin siitä, millaista teologiaa henkilö opiskelee. Onko se raamattu-uskollista ja konservatiivista, karismaattis-evankelikaalia, historiallis-kriittistä vai jotain postmodernia nykyteologian virtausta? Ja mihin ikinä rajapyykin tuohon "hyvän" ja "huonon" teologian väliin sitten laittaakaan?
Eräs ystäväni kertoi pitkään kokeneensa kutsumuksekseen evankelioinnin ja kristillisen uskon puolustamisen (apologian) erilaista new age-ajattelua edustavien ihmisten parissa. Jossain vaiheessa hän sitten havahtui ajatukseen, että miten olisi tuo yliopistoteologia? Eikö sen piirissä tarvittaisi tällaista lähestymistapaa myöskin? Voisiko yliopistoteologian harrastamisen takana olla, ei vain ammatilliset tai akateemiset tavoitteet (missä niissäkään ei ole mitään pahaa!), vaan suorastaan lähetyskäskystä nousevat tavoitteet (missiologinen agenda)?
Käytännössä voisimme ajatella kyseessä olevan vähän samankaltainen tilanne kuin lähetystyöhön lähtevällä henkilöllä, joka ennen kentälle lähtöään tutustuu kohdemaansa kieleen, kulttuuriin, historiaan ja uskonnollisiin käsityksiin. Itselleni teologian opintojen eräs merkittävin anti on nimittäin ollut siinä, että olen alkanut entistä selvemmin nähdä ja (oikein ymmärrettynä!) myös ymmärtää, miksi esim. kirkon johdossa ajatellaan näin tai mitä asioita on näiden ja näiden yhteiskunnalliustenkin linjausten takana.
Kun aikoinani vedin Vapaakirkon teologisessa opistossa kurssia nuorisokulttuureista ja niiden piirissä elävien ihmisten tavoittamisesta, yritin kurssin alussa hahmotella eteemme kolme päälinjaa tai näkökulmaa, joiden kautta ja joiden puitteissa tunnustavina kristittyinä lähestymme "kohdemaatamme" (mikä on oma arkipäivän todellisuutemme 24/7):
- evankelioiva näkökulma - vain Jeesus on Vapahtaja ja Herra
- profeetallinen näkökulma - mikä on "sana Herralta" tämän päivän tilanteeseemme?
- apologeettinen näkökulma - miten kommunikoin kristillisen uskon tämän päivän ihmiselle relevantilla tavalla?
Mutta toisaalta, eikö tämä sama näkökulma koske mitä hyvänsä ns. "maallisia" opintoja? Kasvatustiedettä, matematiikkaa, psykologiaa, kauppatieteitä jne.
--------
Meillä on täällä kotona Lahessa säännöllisesti kokoontuva muutaman veljen "teologipiiri", jossa pyrimme tästä näkökulmasta käsin lähestymään ja tutkimaan erilaisia aiheita (esim. ekklesiologia, donatolaiskiista, eri ajankohtaiset ilmiöt esim. kirkon kentässä). Kuitenkin haluamme ehdottomasti liittää tähän teologiseen orientaatioon avoimuuden, läpinäkyvyyden, vuorovaikutuksen ja keskinäisen tilivelvollisuuden periaatteet - ja pitää kiinni niistä.
Niinpä yhteisiin kokoontumisiimme kuuluvat yhtä lailla Grudemin Systemaattinen teologia, Pieperin Dogmatiikka kuin yhteinen rukous, esirukous toinen toistemme puolesta ja elämän jakaminen muutenkin.
Eikä saa unohtaa ateriayhteyden merkitystä. Hyvä ruoka, parempi mieli.
No comments:
Post a Comment