Uskonnollisuudesta

- Kun luovumme uskonnollisuudesta, seurauksena on maallistuminen, totesi kirkkohistorian luennoitsijamme, teol. tri Kyllikki Tiensuu viime keväänä. Vaikka hänen sanoissaan perää onkin, niin silti olen usein miettinyt, että meillä on todennäköisesti hyvin erilainen käsitys uskonnollisuudesta ja sen luonteesta. Itse näen uskonnollisuuden enemmänkin sellaisena muodollisena ja ulkokohtaisena jumalanpalveluksena, joka useimmiten esiintyy historiassa - nykypäivästä puhumattakaan - aidon Jeesus-uskon, ei vain kilpailijana, vaan suorastaan vihollisena.

Leif Nummela kirjoittaa viimeisimmässä Uusi tie-lehden pääkirjoituksessa (nro 48, 29.11.2012, s.2) siitä, miten "uskontunnustuksen kiistäminen on kohtalokasta". Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan yhä harvempi kirkkoon kuuluva enää uskoo kirkon keskeisiin opetuksiin. Tämä suuntaus on mainstreamia ei vain tavallisten suomalaisten, vaan erityisesti kirkon työntekijöiden keskuudessa - tai ehkä juuri päinvastaisessa järjestyksessä periaatteella "mitä papit edellä, sitä tavallinen kansa perässä".

Saammepa aina silloin tällöin (ja erityisesti kirkollisten juhlapyhien aikoihin) nähdä jonkun johtavan kirkonmiehenkin otsa rypyssä kipuilevan "uskoako vai eikö uskoa?" jossain mediassa. Erityisesti Hesarin tilaajat, olkaa tarkkoina nyt taas, kun joulun aika lähestyy!

Tänä uskonnollisen valintamyymälän 24/7-aukiolon aikoina Nummela heittää kehiin vahvan teesin uskontunnustuksessa pysymisen tärkeydestä: "Tästä uskosta ei voi sanoutua irti menettämättä samalla iankaikkista pelastustaan". Sillä hän kieltämättä avoimesti haastaa kirkollisen jargonin, joka kaikkien todisteiden valossa on räikeästi ristiriidassa historiallisen kristinuskon baasiksen kanssa.

Kumpi on oikeassa ja kumpi saa lähteä? Todennäköisesti ei kumpikaan, ei tämä muuten olisi tuota em. "uskonnollisen valintamyymälän 24/7-aukiolon aikaa". Tulevaisuudessa tulemme todennäkisesti näkemään aina vaan moniarvoisemman kirkon. Eli uskonnollinen valintamyymälä elää nosteessa, eikä vain sen suhteen millaisena perinteinen kirkollinen uskonnollisuus näyttäytyy.

Uskonnollisuus (tuossa em. merkityksessä) on tänä päivänä hyvin moni-ilmeinen käsite. Tapaamme uskonnollisuutta esim. uusissa seurakunnissa, joiden tuotevalikoimaan kuuluu ylistys, karismaattisuus ja mediaorientaatio. Se on vain ilmenemismuodoltaan erilaista kuin kirkollinen sisarensa. Yhtä hyvin uskonnollisuus voi ilmetä kristittyjen piirissä juutalaisten tapojen uudelleen käyttöönottona (niin raamatulliselta kuin juuri tämä monen mielestä kuulostaakin). Uskonnollisuuteen voi törmätä myös vanhojen herätysliikkeiden kokouksissa, joissa perinteinen parannusjulistus on tänään enää vain oikean pukeutumis- ja käyttäytymiskoodiston varjelua ja esilläpitoa.

Kalevi Lehtinen kirjoitti aikanaan jossain rukouskirjeessään (27.10.2010) siitä, miten kristillinen perinne toimii länsimaissa tehokkaana rokotussuojana evankeliumia vastaan. "Kun evankeliumi periytyy seuraavalle sukupolvelle, se laimenee. Sen saaneille se ei enää ole elettyä vaan opittua. Sukupolvelta toiselle siirrettäessä sen vaikutus heikkenee, kunnes kuulija ei enää saa Jeesusta, vaan rokotuksen Häntä vastaan. Suomessa on evankeliumia julistettu vuosisatoja. Jumala on antanut herätyksiä. Ne ovat murtaneet vastustuskyvyn ja tarttuneet ihmisjoukkoihin. Mutta sitten rokotussuoja on alkanut vaikuttaa. Herätys on laimentunut ja lakannut. Oikeassa oleminen, organisaatio, oppi, rituaalit, valta ja nokkimisjärjestys ovat ottaneet hallinnan."

Jeesus ylösnousseena ja elävänä Persoonana on ainoa ja merkittävin asia, joka erottaa aidon uskon uskonnollisuudesta. Aina silloin, kun huomiomme siirtyy pois Hänestä johonkin muuhun, syyllistymme uskonnolliseen puuhasteluun. Kyseessä voi olla vaikka millainen köyhien auttaminen, hyvä ylistysbändi, säkenöivän älykäs apologiaseminaari, vuorovaikutuksellinen yhteisöllisyys tai mikä muu tahansa sinänsä hyvä juttu, mutta jos se syrjäyttää Jeesuksen fokuksesta, olemme hukassa. Jeesus Persoonana on ainoa, joka voi pitää meidät oikealla tiellä, koska Hän on se Tie.