Kirkko miettii vielä pitkään - samaan aikaan toisaalla...

On syntymässä laittomuuden kaltainen tilanne. Toisaalta kirkko toteaa arkkipiispansa suulla selvästi ja yksikantaan, että minkäs teet, kun Raamatussa on otettu ehdottoman kielteinen kanta homoseksuaalisuuteen. Tälle asialle kirkon parhaatkaan eksegeetit eivät ole voineet mitään. Tämä on saavutus jo sinänsä, kun ajattelee mitä kaikkea he ovat onnistuneet purkamaan raamatullisista totuuksista tähän asti. No, jollainhan heidänkin on palkkansa ansaittava...

Samaan aikaan, kun kirkko virallisesti ilmoittaa, että samaa sukupuolta olevien rekisteröityjä parisuhteita ei voida virallisesti kirkollisin menoin vihkiä avioliittoon, suunnitellaan toisaalla täyttä vauhtia rukouksia, siunauksia ja kaavoja sellaisia tilanteita varten, joissa kirkon virkamiehiä pyydetään siunaamaan näitä samoja homosuhteita, jotka on juuri todettu Raamatun vastaisiksi. Wille-piispaa lainaten, otetaan se riski, että mitähän Jumala siitä sanoo.

Tällä vaihtoehtoisen käytännön rakentamisella luodaan kirkossa tulevaisuutta varten valmis järjestelmä, joka tullaan hitaasti, mutta varmasti ajamaan läpi kirkossa. Ensin samaa sukupuolta olevien liittojen kirkollinen siunaus ja sitä kautta ("sukupuolineutraali") avioliittoon vihkiminen. Jossain vaiheessa tästä alun pitäen vapaaehtoisesta ja epävirallisesta käytännöstä tullaan tekemään virallinen ja kaikille kirkon työntekijöille pakollinen toimitus. Kieltäytyjät tullaan erottamaan virasta, haastamaan oikeuteen ja sulkemaan kirkollisen yhteisön ulkopuolelle. Tämä tulee tapahtumaan niin yhteisön kuin yksilöidenkin tasolla. Näin on käynyt naispappeuskiistassa ja näin tulee käymään homoliittojen siunaamisenkin kohdalla. Näin tulee synti saavuttamaan täyden mittansa.

Jossain vaiheessa tulevaisuudessa samanlaiset paineet tulevat kohdistumaan myös muihin kirkkokuntiin, lähinnä helluntai- ja vapaakirkkoon. Toisinajattelijat tulee voida samankaltaistaa massan standardien mukaan. Tällöin ne asiat, jotka tänään näyttävät ns. vapaista suunnista houkuttelevilta eduilta yhteistyöstä valtiovallan kanssa, tulevat osoittautumaan hirttosilmukaksi, johon ne ovat itse vapaaehtoisesti työntäneet päänsä. Maailmassa on harvaa yhtä naiivia hyväuskoisuuden muotoa kuin kristillinen sinisilmäisyys.

On vaikeaa nähdä mitään positiivisia merkkejä tässä nykyisessä tilanteessa - eikä tarvitsekaan. Älkäämme olko haihattelijoita. On hyvä olla realisti ja tunnustaa tosiasiat. Kirkon johto on jo etääntynyt liian kauas Raamatun totuudesta, jotta nämä organisatoriset rakenteet enää koskaan voisivat uudistua. Eikä näin tarvitse käydäkään. Jumalan valtakunta on jo menossa muualla. Baabelin puolesta meitä ei ole kehotettu rukoilemaan.

Sillä, että kirkon piirissä tulee jatkossakin olemaan herätyksiä ei ole mitään tekemistä kirkon virallisen kehityksen kanssa. Kirkkoon kuuluu edelleenkin neljä viidestä suomalaisesta, joten ei kai se nyt ole mikään ihme, jos joku heistä tulee uskoon tai uudistuu uskossaan. Mutta sitä ei kannata sekoittaa siihen, että se tulisi kääntämään ajanpyörää taakse päin nykyisen kaltaisesta kehityksestä. Enemmänkin kyse on kekäleen tempaamisesta ulos tulesta.

Kirkko ei ole Jumalan valtakunta, eikä edes osa sitä. Sen piirissä (edelleenkin) majailevat uskovat sen sijaan kuuluvat Jumalan valtakuntaan. He kuuluvat Kristukselle, eivät kirkolle tai sen seurakunnille. Heistä kannan huolta, koska useat heistä elävät minulle täysin käsittämättömässä "sitku"-odotuksessa. Tämä ajattelu kulkee jotenkin siihen tapaan, että ajatellaan, että sitten kun tämä ja tämä asia kirkon degeneroitumiskehityksessä tapahtuu, on aika lähteä ulos kirkosta. Näin ei koskaan kuitenkaan tapahdu, vaan rajapyykkiä vain siirretään eteenpäin koko ajan. Näin kaikkialla ympärillä tapahtuva kehitys vaikuttaa ja jättää jälkensä myös uskoviin kirkon piirissä. Hekin degeneroituvat, koska ovat täydellisesti yliarvioineet omat voimansa ja aliarvioineet sen suorastaan demonisen voiman, joka on ottanut kirkon prosessit haltuunsa.

Eli heistä minä siis olen huolissani, enkä ajattele, että heitä auttaisi se, että yrittäisin mennä mukaan kirkkoon, sen luottamuselimiin ja työmuotoihin ajatuksena vaikuttaa suolana ja yrittäen muuttaa systeemiä sisältä päin. Tämä sopii kaikkiin muihinkin kirkkoihin ja se on... sanonko mitä.

Ajattelen heitä- ja ylipäätään kaikkia muitakin - auttavan se, että verkotutaan niiden uskovien ihmisten kanssa, jotka etsivät Herraa puhtaasta sydämestä. Älä yritäkään verkottua organisaatioiden kesken. Se ei johda mihinkään. Ihmiset ovat osa Kristuksen ruumista, eivät organisaatiot. On tilanteita, joissa tarvitsemme esim. rekisteröityjä yhdistyksiä tms. Ne ovat hyvä renki, mutta huono isäntä, koska ne niin petollisesti alkavat yllättäen elää omaa elämäänsä irrallaan tosi Elämästä.

Tarvitsemme näkyä seurakunnasta Kristuksen ruumiina, joka ei ole tunnustuskunta, ei hierarkkia, eikä organisaatio. Kristuksen ruumis on organismi, jossa me olemme jäseninä. Tämä salaisuus on suuri, sanoo Paavali ja toteaa tarkoittavansa Kristusta ja seurakuntaa, mutta Pyhä Henki tekee uudesti luovaa työtään tällä saralla koko ajan. Siinä on hyvä olla mukana.