Katsoja vai osallistuja?
Ystäväni Peke (Pekka Sahimaa, Professor of Math & Skiing) ja minä olemme äityneet oikein tosissaan kirjoittelemaan lehteen. Yleisönosastolle nimittäin ja aiheena eräässä aiemmassa postauksessani referoimani juttu paikallisessa periferiapravdassa. Toimittaja oli suorittanut omaehtoista osallistuvaa havainnointia muutamassa paikallisessa uskonnollisessa yhteisössä ja kirjannut tulokset ylös Etelä-Suomen Sanomien sunnuntainumeroon. Joku paikallinen pastori siitä sitten oli vetänyt kirkkokahvinsa väärään kurkkuun ja kimpaantuneena kirjoittanut palautetta yleisönosastolle. Tämä palaute noudatteli pääpiirteissään linjaa "väärin havainnoitu". Toimittaja oli ollut pilkallisella mielellä liikkeellä. Tähän me sitten Peken kanssa pontevina poikina sanan säilällä reagoimme.
Minun yleisönosastokirjoituksessa oli pääpaino siinä, että ei siinä nyt mitään riena- ja pilkkaosaston settiä ollut. Olen monen uskovan kanssa aiheesta jutellut ja aika yleinen käsitys - ainakin näiden ystävien kesken - on ollut se, ettei toimittajan asenteessa mitään vikaa ollut. Enemminkin päinvastoin: toimittaja oli osunut monessa kohtaan oikeaan hahmotellessaan lukijoiden eteen länsimaisen kirkkokristillisyden perusproblematiikkaa eli jumalanpalvelusten teatterimaisuutta. Se ihmetyttää, miksei kukaan virkapastori ole kiitollinen tällaisesta ilmaisesta palautteesta täysin ulkopuolisen katsojan taholta? Eikö ketään kiinnosta millainen asiakastyytyväisyys kuluttajien kesken tässä suhteessa vallitsee?
Peken juttu sitten oli pitempi ja sai oikein valokuvan alateksteineen tuekseen, (mikä tietysti kismitti minua). Hänen kirjoituksessaan juttua vietiin sitten vähän syvemmälle aiheeseen: "miten historian tuottamien kirkkokuntien nykyinen ohjelmatuotanto vastaa Raamatun periaatteita?" Kaikille kai on selvää, että aikain saatossa alkuperäisestä tuoteideasta ollaan etäännytty tooooooooooosi kauas. Ja mihin ollaan päädytty? Pekka vastaa osuvasti (lainaten vastauksessaan Wolfgang Simsonia): "Pyhän teatterirakennuksen lavalla esiintyvät pyhät miehet, pyhissä kaavuissaa, pyhinä kellonaikoina, pyhää korvasta vastaan pyhin ilmein. Show must go on!"
Tässä kohtaa on meillä ollut sitten myös oiva tilaisuus esitellä vaihtoehto: paluu juurille eli UT:n mukaiseen orgaaniseen kokoontumiskulttuuriin, jossa Pyhä Henki läsnäolollaan johtaa kokousta ja mahdollistaa sen, että jokainen pääsee palvelemaan omilla lahjoillaan. Pekan kirjoitusta lainaten: "Raamattu puhuu kristittyjen kokoontumisten yhteydessä vuorovaikutteisuudesta ensinnäkin Jumalan ja ihmisten välillä, toiseksi ihmisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Nämä toteutuvat parhaiten pienimuotoisissa epämuodollisissa kokoontumisissa, joissa ei ole käsikirjoitusta, etukäteen hiottua ohjelmarunkoa tai turvallista liturgiaa."
Mielenkiintoista nähdä, mitä keskustelussa seuraa vai seuraako mitään? Mikäli yhtään tunnen oman kotipaikkakuntani hengellistä keskusteluilmapiiriä, niin odotukseni eivät ole tässä suhteessa korkealla. Asioista mielellään vaietaan. Mitään muutosta ei tapahdu. Useimmille - niin virkamiehille, vapaaehtoisille kuin pakotetuillekin - riittää hyvin jokasunnuntainen messu, oli sen ohjelmasuorittajana sitten virkapappi mistä kirkkokunnasta hyvänsä. Keskustelua tällaisista seurakuntaelämän peruskysymyksistä ei edes tosissaan haluta. Sen pelätään häiritsevän työrauhaa, sekoittavan toimintasuunnitelmia ja hämmentävän tavallista kirkkokansaa. Kuningas Hiskian rukous "Rauha minun elinaikanani" on myös monen asemansa vakiinnuttaneen instituution tunnuslause, siinsipä horisontissa millaisia myrskypilviä hyvänsä.
Em. Wolfgang Simson antaa tällaisessa asioiden ja keskustelun kuoliaaksi vaikenemisen ilmapiirissä hyvän neuvon: "Mikäli mitään ei näytä tapahtuvan, niin tapahdu Sinä!" Näillä mennään.
-------
Muuta viikon varrelta...
Vaimoni Vivi kysyi keskiviikkona parilta ystävältämme, jotka olivat muuttaneet yhteiseen asuntoon vanhaan, idylliseen puutaloon, tarvitsisivatko he erästä vanhaa vuodesohvaamme. Se on meillä kirjastohuoneessa kirjahyllyn (ja television) edessä. Vastausta vaikeutti se, että heillä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä millainen tuo sohva on. Minä olin kuulemma aina loikoillut sen päällä, kun he olivat olleet meillä kylässä.
Mitähän tästä voisi päätellä?
5 comments:
Tuli tuosta "orgaanisesta kokoontumiskulttuurista" ja "jokainen pääsee palvelemaan omilla lahjoillaan" kuvauksesta mieleen lähes kuopattu haara vapaissa suunnissa, nimittäin helluntaiystävät.
Lafkan tilaisuudet olivat (ovat?) orgaanisia sanan varsinaisessa merkityksessä, kaikki saivat puhua, laulaa tai mitä nyt mielivätkin. Aremmilta saatettiin kysyäkin olisiko laittaa rikkaa rokkaan. Kokoontumiset kestivät pitkään, jopa helluntaikellolla mitattuna. Ainoita seurakunnallisia kokemuksia joista liturgia (joka muodostuu väkisinkin kaikille säännöllisesti kokoontuville ryhmille) näytti puuttuvan. Tuli kyllä ikävä liturgiaa.
Ihminen on luotu (luoja viisaudessaan) toiston ja kaavojen ystäväksi. Formaali muoto mahdollistaa keskittymisen rukouksen sisältöön ja kohteeseen. Minua orgaanisuus orgaanisuuden vuoksi yhteisessä rukouksessa ja jumalanpalveluksessa häiritsee. Jeesus antoi viisaudessaan meille yhden yhteisen rukouksen, joka menee aina samalla tavalla. Kun seurakunta rukoilee yhdessä "Isä meidän.." ei tarvitse keskittyä rukoilijan mahdolliseen sooloiluun tai siihen voinko yhtyä hengessäni tähän rukoukseen.
Niin. Se, että väärää rahaa on liikkeellä ei kai voi päätellä muuta kuin sen, että oikeatakin on olemassa. Väärän rahan olemassaolo ei toki saa meitä luopumaan oikean käytöstä, vai?
Sooloilijoiden seurakunta on vapaa, kun jokainen vuorollaan toistaan kunnioittaen antaa selvän äänen Herran pasuunasta. Eräänä päivänä kun saamme hengessä yhtyä niin voidaan puhua taivaallisesta sinfonia orkesterista, joka tuo yhtä aikaa äänensä Jumalan kunniaksi ilman riitasointuja. Minä kaipaan tätä jo nyt ilman organisointia ja esityksiä ts.teeskentelyä. Jokainen soittaa Jeesuksen sylistä käsin Isälle, niin on se yhtä JUHLAA ilman ihmisten dominointia ja vihollisen säestystä. HALLELUJAA !!!!!!!!!! amen. Mr
Hehe seka kuvaukselle Pekasta (osuu niin oikeaan!) etta postauksen lopetukselle! :D
Toivottavasti saan jostain luettavakseni nuo teidan kirjoitukset, seka sen alkuperaisenkin jutun! Olen muuten tulossa sinne viikon paasta, Mummoni hautajaisten takia..
Mikahan siina muuten on etta Suomessa joistakin asioista (monista?) ei "saa" keskustella (tai ainakaan sita ei pahemmin tapahdu niinkuin sanoit) ihan kuin asioista keskusteleminen tai niiden "kyseenalaistaminen" olisi vaarin ja jotenkin "rebellion". Ihan kuin keskusteleminen, ajatteleminen (omilla aivoilla) ja ajatusten vaihtaminen olisi jotenkin vaarallista! Uskallapa ajatella omia ajatuksia! Meille vain opetetaan etta hauki on kala, hauki on kala ja sita sitten pitaa toistaa niin monta kertaa etta se menee lopulta paahan. Sita ei tartte miettia etta hauki on ehka myos joitakin muitakin asioita... Mutta ylipaansa opetetaan etta on yksi (oikea) tapa ajatella ja tehda asioita, ja siihen pitaisi sitten kaikkien konfirmoitua. (karrikoin ja yleistan, myonnan, mutta tahan suuntaan se on!)Mutta esim. Jumala ei ole vain suomalainen, eika vain esmi. luterilainen. Erilaisuus on rikkautta - se tekee elamasta rikkaampaa!
Tuli ennen tämän lukemista mieleen, että joku sananiekka voisi kirjoittaa kuvauksen alkuseurakunnan aikoihin sijoitetusta jumalanpalveluksesta, jossa toimittaisiinkin nykymuotojen mukaan, tutut UT:n henkilöt eri rooleissa. Havainnollistaisi ehkä sitä, miten kauas on siirrytty.
Post a Comment