Eilen aamulla vaimoni kanssa juteltiin kastetta käsittelevistä kommenteista blogissani ja esille tuli kirkkohistorian painoarvo noin yleensä ja erityisesti kirkkoisä Origeneen lausunto.
Katekismus ja tietolipas-opuksessa ( Sisälähetysseura, 1997) on sivulla 64 sylilapsen kastetta puoltava vahvantuntuinen argumentti: ”Kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapsetkin. Kirkkoisä Origenes.” (kohdassa 60, ”Lapsenkaste”)
Niin, Origenes tosiaan! – millainen mies hän olikaan?
No, hän oli 3. vuosisadalla elänyt kirkkoisä Aleksandriasta, Egyptistä, joka kuoli v. 254 jKr. Kun on vertailtu hänen kirjoituksiaan alkukielellä (kreikaksi) niihin latinankielisiin käännöksiin (joita on tehty esim. kirkkoisien Hieronymus ja Rufinus toimesta parisataa vuotta myöhemmin), niin on huomattu niissä olevan paljon eroja alkuperäisiin teksteihin. Kääntäjät olivat lisänneet Origeneen tekstiin omia näkemyksiään, muutelleet ja poistaneet toisia kohtia, jotka eivät ole olleet tuon aikaisen teologian valtavirran mukaisia. (Hahaa – mitäs minä sanoin: historia on voittajien kirjoittamaa!)
Joka tapauksessa tämä todistuskohta lapsikasteen puolesta on siis hyvin kyseenalainen, koska yhdessäkään Origeneen alkuperäisten kirjoitusten kohdassa ei puhuta mitään sylilasten kastamisesta. Em. lisäksi on syytä huomauttaa, että on aika yleinen käsitys kirkkohistorian tutkijoiden piirissä, että tämä Origenes oli tietynlainen ”imuri”, joka suorastaan imi ajatteluunsa ja teologiaansa kaikenlaisia ajassa ennen häntä ja hänen aikanaan liikkuneita harhaoppeja. (Oman aikansa newageri siis, tai ainakin ”postmodernikko”.)
Hänestä on mm. sanottu, että ”hän on yhdistänyt kreikkalaista filosofiaa kristillisiin oppeihin ja siten luonut tieteellisen jumaluusopin”. (Auts! Miltäs tämä kuulostaakaan vanhan teologin korvissa?) Lisäksi hänen aleksandrialaisesta koulukunnastaan on todettu, että heillä ”on aina tapana perustella sitä, mitä he pitävät tärkeänä, gnostilaisella perimätiedolla”.
No, ihan jo tältä pohjalta voin sanoa, että en siis pidä Origenestä luotettavana todistajana. En kyllä muutenkaan hyväksy esim. kirkollisen perimätiedon kaltaisia historiallisia todisteita ehdottoman luotettavaksi ja ohjeellisiksi ajatellen UT:n opetusta itsessään. Kirkkohistorialliset todisteet kertovat vain sen, että näin oli ruvettu tekemään jossain vaiheessa – eivät sitä, että näin oli oikein ja raamatunmukaista tehdä. Eli käytännössä voidaan kuvata kehitystä tai taaksepäin menoa – Raamatun näkökulma ratkaisee.
-----
Mielessäni on muutenkin pyörinyt - mm. tähän kirkkohistorialliseen traditioon liittyen - se tilanne Jeesuksen maanpäällisessä elämässä, jossa opetuslapset jonkinlaisen hieman lapsellisen ja samalla kansallis-uskonnollisen ylpeyden vallassa esittelivät Jeesukselle Jerusalemin temppelin massiivisia kivijalkoja ja ylväitä rakennuksia. Toiset panivat vielä paremmaksi kehuskellen sillä, miten kauniilla kivillä ja erilaisilla lahjaksi tuoduilla esineillä se oli kaunistettu.
Kaikkeen tähän Herran reaktio on rankka: "Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiveä päälle." (Luuk. 21:6)
Jeesus oli kyllä yksi kaikkein epäsovinnaisimpia tyypejä, ketä tiedän. Hän ei kumarrellut nationalismia, eikä polvistunut uskonnollisuuden edessä. Hän oli ehdottoman kuuliainen totuudelle - ja mitäpä muuta Hän olisi voinutkaan olla, kuin Totuus. Mutta samalla Hän antaa meille ehdottoman esimerkin siitä suhtautumistavasta, joka meillä tulee olla suhteessa meitä edeltäneiden sukupolvien perintöön.
Otanpa käytännön esimerkin. Minulla on kotona hyllyssäni lukuisia hengellisiä ja teologisia kirjoja ja jonkun mielestä ne edustavat sitä vuosisataista, jopa vuosituhantista viisautta, ajattelua ja ymmärrystä, josta olemme täällä perinteisesti kristillisissä länsimaissa olleet osallisia. Kuitenkin tuo kaikki on tulelle talletettua. Jumalan kaikkitietävän ja vanhurskaan tuomion tuli tulee nuokin kaikki kerran koettelemaan. Noiden teosten tekemisen motiivit voivat olla hyvin monenlaiset: mikä on kirjoitettu oman edun ajamiseksi, mikä nousujohteisen uran pönkittämiseksi, mikä hengellisen opettamisen tarpeesta, mikä rahan tekemisen himosta, mikä oman ryhmän korottamiseksi, mikä toisten mollaamiseksi, mikä omien kipujen ulos huutamisen tarpeesta, mikä Herran Hengen vaikutuksesta jne. Yhtä kaikki - ei näissäkään jää kiveä kiveä päälle jaottamatta. (Sama koskee tietenkin minua itseänikin.)
Teologia, apologia, dogmatiikka, kirkkohistoria, traditio tms. voi siis olla hyvä renki, mutta se on huono isäntä. Me tiedämme kuka Isäntä on.
Mutta jotain tuon Jeesuksen ennustuksen tapaista Jumalan vanhurskaiden tuomioiden aikaa ounastelen olevan tulossa sen ihmiskunnan osan päälle, joka perinteisesti on pitänyt yllä kristinuskon sanomaa maailmassa. Myös meidän kristillisissä instituutioissamme on esitelty kiviäjalkoja, pyhäkkörakennuksia, temppelilahjoja ja muita sen kaltaisia ihmisen luonnollisen uskonnollisuuden tuotoksia. Nämä on sitten esitetty yleisölle nähtäviksi nimikkeen "kristinusko" alla. Ajattelen nyt erityisesti sitä länsimaista kristinuskon muotoa, joka on ottanut paikkansa katedraaleissa, ulkonaisessa loistossa ja vallassa, mutta myös niissä viisauden ja ajattelun linnoituksissa, joiden kautta tätä nykyistä maailmanjärjestystä on vuosisatoja pönkitetty. Sama henki vaikuttaa sitten lopulta kristillisissä yliopistoissa, raamattukouluissa ja teologisissa seminaareissa. Luulen, että olemme tulleet tien päähän tässä suhteessa.
Tämän hajoamisen oireet on kaikkialla ympärillämme nähtävissä. Oman aikamme kulttuurillemme on ominaista jonkinlainen raskasmielisyys, melankolisuus ja paikoilleen jämähtäminen. Jos tämä on totta ns. korkeakulttuurin piirissä, on se synnyttänyt meille sellaisen kevyen populaarikulttuurin, jossa kaikki on nähty jo ennen 20. ikävuotta. Tämän jälkeen edessä ei ole mitään näköaloja tulevaisuuteen. Sille on ominaista kyynisyys, toivottuus ja ilottomuus. Tämän kaiken keskellä kirkko elää onnettomassa pakkoavioliitossa maallisen vallan, yleisen mielipiteen ja kulloisenkin ajan kanssa. Se on menettänyt jo aika päivää sitten voimansa tuottaa enää elinkelpoisia jälkeläisiä. Onko "maahan jaottaminen" siis jo alkanut vai jo peräti hyvässä vauhdissa?
Me olemme perinteisesti turvanneet kirjojen ja oppilaitosten kautta saatavaan oppiin. Nyt on Jumala muuttamassa aikaa ja nimenomaan seurakuntansa kohdalla. On tullut ns. "paradigman muutoksen" aika. Entiset eväät eivät enää kelpaa lääkkeeksi uudessa tilanteessa. Tarvitsemme uuden ajattelu- ja suhtautumistavan asioihin. On tullut pyhän poisoppimisen aika.
- Käytännössä ajattelen tämän tarkoittavan sitä, että meidän on siirryttävä pois luokkahuone-saarnapulpetti-tyyppisestä ex cathedra-opettamisesta käytännön elämään painottuvaan, mentorointityyppiseen kasvattamiseen. "Minkä olet minulta kuullut, usko se luotettaville miehille, jotka ovat soveliaita opettamaan muita."
- Seurakunnan on korkea aika palata siihen apostolisen seurakunnan kokoontumisen malliin, jossa jokaisella on omien lahjojensa pohjalta jotain annettavaa koko seurakunnan rakentamiseksi. Meillä ei enää ole varaa leikkiä kirkonmenoja, joissa on erikseen esiintyjiä ja katsojia. En mitenkään väitä olevani asiantuntija tässä, mutta sen näen kyllä selvästi, ettei 1.Kor. 14:26 toteudu monessakaan seurakuntayhteydessä.
- Mutta jos meitä kutsutaan ulos vanhoista, kuolleista rakenteista (ns. moderni aika tai konstantinolainen paradigma), niin yhtä lailla Herra haluaa kitkeä omiensa joukosta sen postmoderniin moniarvoisuuden ja opittomuuden harhan, jonka mukaan kaikki on suhteellista ja vain erilaisia tulkintoja. Usko minua: on olemassa ehdottomia arvoja - myös esim. kasteasiassa - ja on löydettävissä Jumalan Sanan kalliopohja, jolle voit turvallisesti rakentaa. Toivon tämän näköalan tuovan toivoa oman aikamme juurettomille nuorille aikuisille.
Sanalla sanoen: meidän on siirryttävä pois kirkkoisien ajasta uuteen hengellisen vanhemmuuden aikaan.
Aivan niin kuin Vanhan testamentin pakkosiirtolaisuudesta palanneen Jumalan kansan kohdalla, niin myös nykyisessä tilanteessamme meille antaa toivon Jumalan profeetallinen sana: "Äkisti on tulevansa temppeliinsä Herra, jota te etsitte ja liiton enkeli, jota te halajatte." Tämä tulee nähdäkseni käytännössä tarkoittamaan Herran seurakunnan rakentamista siihen malliin, että Hän tulee noutamaan sen luokseen.
Mutta vaikka tähän menisi 10 tai 100 vuotta, niin Jumalan Sanan kehotukset rakentaa pyhien yhteyttä ovat meitä "eettisesti velvoittavia".
-----
Eli jos palataan siihen, mistä lähdettiin liikkeelle eli Origeneeseen ja yleensä kirkollisen tradition merkitykseen (esim. kastekysymyksessä), niin... No, ehkäpä siinä nyt sitten jotain vastauksia tuli jo annettuakin.
Mutta vanhaa soul-laulaja Sam Cooke´a lainatakseni: "Muutos on tulossa..."
5 comments:
Vaikka Origeneen teksti lapsikasteesta olisikin alkuperäistä, niin se kuulunee samaan varmaan "apostoliseen traditioon", joka tosiasiassa oli lähinnä gnostilaista perimätietoa: maidon ja hunajan antaminen vastakastetulle, viikon kylpemättä oleminen kasteen jälkeen, ehtoollisen nauttiminen aikaisin aamulla, paasto- ja polvistumiskielto sunnuntaisin, jne.
Mutta lapsikaste mainitaan varmasti ja selvästi jo ennen Origenestä. Ensimmäinen selkeä viittaus löytyy Tartullianokselta, joka oli oikeasti apostolisen tradition vankka puolustaja:
Maintain your respect for tradition, whoever you may judge to have started the tradition; be concerned not about its author but about its authority, and especially the authority of well-established usage. Revere such usage, that you may not want for an interpreter to explain the reason behind it. (Crown, 4)
Tämän valossa onkin mielenkiintoista, että n. vuonna 200 kirjoittava Tartullianos vastustaa lapsikastetta (joka näyttäisi olevan kaikkea muuta kuin apostolinen traditio):
And so, according to the circumstances and disposition, and even age, of each individual, the delay of baptism is preferable; principally, however, in the case of little children. For why is it necessary—if (baptism itself) is not so necessary —that the sponsors likewise should be thrust into danger? Who both themselves, by reason of mortality, may fail to fulfil their promises, and may be disappointed by the development of an evil disposition, in those for whom they stood? The Lord does indeed say, “Forbid them not to come unto me.” Let them “come,” then, while they are growing up; let them “come” while they are learning, while they are learning whither to come; let them become Christians when they have become able to know Christ. Why does the innocent period of life hasten to the “remission of sins? ”More caution will be exercised in worldly matters: so that one who is not trusted with earthly substance is trusted with divine! Let them know how to “ask” for salvation, that you may seem (at least) to have given “to him that asketh.” For no less cause must the unwedded also be deferred—in whom the ground of temptation is prepared, alike in such as never were wedded by means of their maturity, and in the widowed by means of their freedom—until they either marry, or else be more fully strengthened for continence. If any understand the weighty import of baptism, they will fear its reception more than its delay: sound faith is secure of salvation. (On Baptism, 18)
Eli Tertullianos kyselee, miksi kasteelle pitää mennä "viattomuuden aikana" ja toteaa, että kannattaisi mieluummin odottaa, että lapsi tulee ensin tuntemaan Kristuksen.
Tämä siis viittaisi siihen, että jotkut kastoivat lapsia jo vuonna 200. Toisaalta ainakaan Tertullianokselle ei vauvojen kastamisessa ollut kyse apostolisesta traditiosta tai vanhasta perinteestä, koska selllaista piti totella riippumatta siitä, kuka sen oli aloittanut tai ymmärsikö sen sisältöä. Jos sylivauvoja olisi oikeasti kastettu UT:n ajoista asti, niin olisi luullut aikansa johtavimman teologin olleen tietoinen asiasta.
- Seurakunnan on korkea aika palata siihen apostolisen seurakunnan kokoontumisen malliin, jossa jokaisella on omien lahjojensa pohjalta jotain annettavaa koko seurakunnan rakentamiseksi.
Hyviä juttuja kirjoituksessasi ja mm. Jeesuksen epäsovinnaisuudesta. Tuli vain tämän tekstin kohdalla mieleen että et kai tarkoita kirjaimellisesti täysin alkuseurakuntaan palaamista. ;)Apostolien teoissahan alkuseurakunta eli enemmän tai vähemmän kommuunissa ihan kommunistien tyyliin ja Ananias ja Safira kuolivat kun eivät myyneet omaisuuttaan seurakunnalle ja pettivät Pyhää Henkeä.
Muuten, puolustaako Jeesus kommunismia vai kapitalismia mielestäsi? :)
Nyt joku on sotkemassa nykyaikaista politiikkaa, joka on omien näkökulmien esittämistä yhteisön kustannuksella, kun ennen se oli kai päinvastoin.(vai oliko se vain kommunistien idea?) Jeesuksen usko hoitaa kaikkien asioita. Jokainen yksilö heijastaa yhteiskuntaan sitä todellisuutta missä itse elää. Timokaan ei ole jättänyt lamppuaan "vakan alle" vaan se näkyy kaikille huoneessa oleville. Kuinka on meidän muiden laita? Ollaanko me täällä vain olemisen vuoksi, täyttämässä paikkamme joukon jatkona? Olemme toki kaikki oikeassa, vai miten se on?
Kiitos kommentista ja hyvistä huomioista. Kirjoitit: "Apostolien teoissahan alkuseurakunta eli enemmän tai vähemmän kommuunissa ihan kommunistien tyyliin". Kysyn: elikö?
Vastaan itse: nähdäkseni ei elänyt, vaan kyse oli enemmänkin omasta liiastaan luopumisesta köyhempien uskovien hyväksi. Tässä(kin) mielessä paluu juurille on hyvä juttu, mikäli siihen on tarvetta. Entistä enemmän tällaiseen on tarvetta nykyisinä levottomina aikoina, jolloin monet yhteiskuntamme virallisista tukirakenteista ja turvaverkoista pettää. UT:ssa diakonia alkaa ja ulottuu aina ensin Herran omien joukkoon.
Kirjoitit: "Ananias ja Safira kuolivat kun eivät myyneet omaisuuttaan seurakunnalle ja pettivät Pyhää Henkeä."
Ananiaalla ja Safiralla ei ollut mitään ulkonaista pakkoa myydä omaisuuttaan ja luovuttaa rahoja srk:lle/apostoleille. Pietarikin toteaa, että sekä ennen myyntiä että sen jälkeenkin kaikki olisi yhtä lailla heidän omaisuuttaan. Heidän syntinsä oli, niin kuin kirjoitit, se, että he yrittivät pettää Pyhää Henkeä (so. Jumalaa itseään) valheellisella ja ulkokultaisella käytöksellään.
Jeesus ei puolusta mitään maallista valtiomuotoa, talousjärjestelmää tai yhteiskuntajärjestystä. Hän edustaa yksinkertaisesti teokratiaa eli Jumalan suoraa hallintavaltaa. Sanoohan Hän, ettei Hänen valtakuntansa tai kuninkuutensa ole tästä maailmasta.
Timon kommentit ovat hyviä, mutta älköön siitä kuitenkaan jääkö sellainen kuva, että Raamattu suhtautuu kaikkiin talous- ja yhteiskuntajärjestelmiin samalla tavalla. Ideaalitilanteessa eli teokratiassa (jolloin Jumala hallitsee voidellun kuninkaansa kautta) pätevät mm. seuraavat asiat:
- Köyhistä, leskistä ja orvoista (eli yleisemminkin heikoimmassa asemassa olevista marginaaliryhmistä) pidetään erityistä huolta.
- Maassa toteutuu oikeus ja oikeudenmukaisuus varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
- Tuloerojen kasvu on mahdollista ja joissain tilanteissa jopa väistämätöntä, mutta hyvin pitkälle epätoivottavaa. Taloudelliseen ahdinkoon joutuneet vapautuvat taakoistaan ja velvoitteistaan viimeistään riemuvuonna, jolloin kansalaiset saavat takaisin maansa, jotka ovat joskus joutuneet myymään.
- Sellainen systeemi, jossa luontoa riistetään taloudellisistä syistä eikä anneta sen palautua ja levätä (esim. joka 7. vuosi), on pahasta.
- Globalisaatiota ei katsoa hyvin silmin, ainakaan silloin kuin se merkitsee sitä, että maailman johtavat taloudelliset mahdit hyväksikäyttävät heikommassa asemassa olevia maita ryöväämällä (joka nykyään tapahtuu lähinnä epäedullisen kaupan keinoin ja paikallisten pikkupomojen avustuksella; ennen ihan reilusti aseiden kanssa) heiltä heidän luonnonvaransa ja rikkautensa.
Jne. Eli se, että Jeesus keskittyi vain Jumalan valtakunnan julistamiseen, ei tarkoita sitä, että Kirjoitukset kokonaisuutena olisivat jotenkin hiljaa tai kantaa ottamattomia sen suhteen, miten me yhteiskuntamme ja taloutemme järjestämme. Älköömme siis syyllistykö mihinkään väärään kahtiajakoon tällä alueella.
Post a Comment