Kasteesta vielä...

Lukuisat kommentit viimeiseen kolmeen kastetta käsittelevään kirjoitelmaani osoittavat todeksi sen seikan, että kasteasiassa kytee pinnan alla koko ajan. Eli vaikka meillä uskovien piirissä näyttää vallitsevan toisaalta jonkinlainen valheellinen kirkkorauha kasteasian suhteen ("sovitaan hei, ettei puhuta sitten tosta kasteesta...") ja toisaalta taas epäraamatullinen opillinen välinpitämättömyys ko. asian suhteen ("ei vois vähempää kiinnostaa koko juttu..." tai "Raamatussahan on monia paljon tärkeämpiä juttuja"), niin eipä tarvitse kummoisesti pöyhäistä kun jo liekit yltävät kattoon asti.

Ja hyvä niin. En välitä kuolemanhiljaisuudesta seurakunnassa tämän asian suhteen. Enkä myöskään löydä perusteita näkemykselle olla piittaamatta tästä "ulkonaisesta riitistä" (mitä se ei ole). Jeesukselle ja apostoleille tämä ei nimittäin ollut mikään samantekevä juttu. En myöskään halua lähteä tekemään mitään sellaisia asioita, joita Raamatussa ei selvästi kielletä (esim. kastamaan uskovien perheiden sylivauvoja). Haluan tehdä niitä asioita, joita Jeesus kehottaa tekemään: so. tehdä opetuslapsia ja kastaa heitä.

En voi myöskään hyväksyä näkemystä "ratkaista kasteasia niinkuin parhaaksi näkee". Tämä on postmodernia moniarvoisuutta, joka loogisesti loppuun asti vietynä johtaa täydelliseen opittomuuteen ja antinomismiin. Raamatun kirjoitukset eivät edusta tätä ajattelua. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa, eikä aikaa tällaiseen. Se on liian vaarallista ylellisyyttä meidän mukavuudenhalullemme. Se turhentaa Raamatun totuuden arvovallan uskonelämässämme ja käytännössämme.

Itse näen kasteessa UT:n ilmoituksen mukaan kehityksen, joka alkoi Johanneksen kasteesta ja Jeesuksen opetuslasten kasteesta ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta ja johti helluntain jälkeen siihen varsinaiseen kristilliseen vesikastekäytäntöön, joka meillä on kuvattuna Apostolien teoissa. Samasta upotuskasteesta Paavali ja Pietari tekevät opillista selontekoa kirjeissään.

Kaste kuuluu pakanuudesta Kristuksen puoleen kääntyvälle ihmiselle ja ajallisesti se on liitettävä mahdollisimman selvästi uskoontulokokemukseen. Mikäli tämä ei toteudu käytännössä - niinkuin tänä päivänä kovin usein tapahtuu - niin asia on hoidettava kuntoon mahdollisimman nopeasti muuten. En ole tähän asti saanut Herralta mitään muutosta siihen ilmestykseen, joka meillä UT:ssa on asiasta. En usko siihen tulevankaan mitään uutta ilmoitusta. Mikäli joku kertoo jostain "uudesta evankeliumista" suhtaudun siihen äärimmäisen kriittisesti.

En myöskään usko mihinkään "kristilliseen kulttuuriin", jonka puitteissa meillä olisi lupa tehdä jotain muita ratkaisuja kasteen suhteen, kuin mitä UT:ssa opetetaan. Mikäli jotain tällaista "kristillistä kulttuuria" on tai on ollut, se on aikaa myöten osoittautunut (esim. eri herätysliikkeiden vaiheissa) degeneraatioksi. Jumalan näkökulmasta meillä edelleenkin on olemassa lähetystilanne täällä "maailman luterilaisimmassa maassa" Suomessa tai ylipäätään "perinteisesti kristillisessä" Euroopassa.

En usko mihinkään "kristillisiin kansoihin" tämän maan päällä ennen 1000-vuotista valtakuntaa, jolloin Herra pyhinensä hallitsee tätä planeettaa ja kansat vaeltavat vuosittain juhlimaan Herraa Siionin vuorelle. Ennen paruusia täällä vallitsee sotatila srk vastaan kosmos, joka on on Pahan vallassa. Joka muuta opettaa syyllistyy joko naiviin sinisilmäisyyteen tai pahanlaatuiseen harhaoppiin - ja useimmiten molempiin. Tänä aikana meitä on käsketty tehdä opetuslapsia kansoista ja kastaa heitä.

Kuuluisaa jääkiekkopersoonaa Hannu Jortikkaa lainatakseni: "ei tää voi olla näin vaikeeta!"

Sattumoisin kastoin eilen erään pojistani, 20-vuotiaan nuoren miehen. Tilaisuus oli hyvin yksinkertainen ja koruton; luettiin sanaa, rukoiltiin ja toimitettiin kaste. Päälle saunottiin ja käytiin kebabilla. Ei Filippuksella ja etiopialaisella hoviherrallakaan ollut liturgiaa, eikä uskonnollisia muotomenoja, kun kaste toimitettiin. Miksi meillä pitäisi olla? Mutta kasteessa eilen toteutui se Pietarin sana, että kaste on "hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta".

Voin siis aivan hyvin kastaa poikani, lapseni. Silloinhan siinä toteutuu raamatullinen periaate hengellisestä vanhemmuudesta yksinkertaisimmillaan. Mutta ei näin tarvitse olla pakosta. Kuka hyvänsä Jeesuksen opetuslapsi voi periaatteessa kastaa kenet hyvänsä uskoontulleen ihmisen. Vai kenellä sitten on kalastusoikeus taivasten valtakuntaan, ellei jokaisella opetuslapsella? Heillehän Jeesus antoi "menkää ja tehkää"-käskyn. Kasteessa itsessään on valtava todistusvoima, eikä se sentähden tarvitse mitään uskonnollista kuorrutusta tehostuksekseen. Jos kastettavia on useita, jopa kymmeniä tai satoja, niin silloin tuo todistusvoima vain moninkertaistuu. Halleluja ja amen. Mutta yksilötasolla kasteessa on aina kyse liittämisestä uskon kautta Jeesukseen ja Hänen seurakuntaansa, joka on Hänen ruumiinsa.

Tiedän, että kasteasialla on tehty väkivaltaa historian eri vaiheissa - suuntaan jos toiseenkin. Itse en halua näin toimia. Tunnustan jokaisen Jeesuksen seuraajan veljekseni tai sisarekseni Herrassa kastenäkemyksestä riippumatta. Toivotan tervetulleeksi omaan uskovien yhteyteeni ja pöytääni jokaisen Jeesuksen opetuslapsen oli hänet kastettu millä tavalla hyvänsä. MUTTA en halua sallia mitään asioita, enkä vaieta mistään asioista totuuden kustannuksella. Se ei olisi rakkauden lain mukaista, sillä rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Niinpä mielelläni haluan auttaa jokaisen Jumalan lapsen siihen olotilaan, jossa tämä voi toteutua. Kuuliaisuutta kasteasiassa seuraa suuri siunaus ja rauha Jumalassa.

Mutta en ehdollista rakkauttani ja hyväksyntääni tässä kohtaa.