Sateenkaaria kesäjuhlille?

”Hengellisille kesäjuhlille ovat kaikki tervetulleita. Tämän yleisen totuuden rinnalla on kuitenkin toinen totuus. Kaikkien valtaväestöstä poikkeavien ryhmien jäsenet eivät välttämättä koe, että juhlaportit ovat samalla tavalla avoimia heille kuin muille. Vastaavasti vakiintuneen kirkkokansan joukossa on niitä, jotka vierastavat toisenlaisten kristittyjen läsnäoloa. Tai voivathan he olla, kunhan ei siitä puhuta.

On kuitenkin noloa, jos positiivisin suhtautumismalli on vaikeneminen. Suomen lain mukaisesta rekisteröidystä parisuhteesta on turvallisinta olla hiljaa siellä, missä herätysliikkeet kokoontuvat suvisiin juhliinsa. Vai onko? Vain vastavihittyjäkö saa onnitella?

Kevään mittaan on keskusteltu ja haettu uusia kanavia sateenkaarimessujen hyvien kokemusten pohjalta. Eikö sateenkaarikansalle voisi olla jotain omaa myös Herättäjäjuhlilla, Evankeliumijuhlilla, Sanan suvipäivillä, Suviseuroissa , Kesäseuroissa, Kansanlähetyspäivillä jne. Mitä vastaavat juhlien järjestäjät? Mitä mieltä ovat osallistujat?”

Bongasin tällaisen keskustelupalstan kirjoituksen www.kotimaa.fi -nettisivuilta. Se kertoo omaa kieltään siitä, miten ajat muuttuvat. Se, mikä vielä muutama vuosi sitten oli marginaalikäyttäytymistä, siitä halutaan nyt tehdä valtavirtaa ja vielä edistyksellistä sellaista. Eilisen päivän Hesarissa Setan pääsihteeri Johanna Pakkanen tervehtii tyytyväisyydellä poliittisten puolueiden homo- ja lesboparien adoptio- ym. oikeuksia puoltavia kannanottoja. Tämä on suunta, mihin ollaan menossa yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme, ei vain Suomessa, vaan kaikkialla jälkikristillisissä länsimaissa. Tavan rivikristitty on useimmiten sivuuttanut nämä aikojen merkit olankohautuksella tyyliin ”kaukana kavala maailma”.

Mutta että hengellisillä kesäjuhlillakin…? Sama kaikkialle leviävä henkikö haluaa tunkeutua sinnekin? Entä meneekö vielä kauankin aikaa, kun valtiovallan taholta kehotetaan, jopa velvoitetaankin myös uskonnollisia palveluja tuottavia järjestöjä ja yhteisöjä ottamaan huomioon ns. ”sateenkaarikansan” tarpeet? Tulemmeko jossain vaiheessa kuulemaan varovaisia, tunnustelevia kannanottoja ja ”kyselyjä” tähän suuntaan myös vapaiden suuntien piirissä?

No, totuuden nimissä täytyy sanoa, että onhan näitä jo ollutkin, mutta kaikesta vain ei ääneen puhuta. Mieleen tulee pari tapausta viime vuosilta. Muistan joskus muutama vuosi sitten eräässä suuressa ylistystapahtumassa nuoren naisen karkeloineen muun seurakunnan keskellä sateenkaarilippua heilutellen. Eräässä pastorien rukoustapaamisessa 2000-luvun alussa oli paikalla erään suuren herätyskristillisen evankelioimisjärjestön edustaja, joka osoittautui palavaksi, karismaattiseksi rukoilijaksi. Hän kertoi edustavansa tuossa tapaamisessa niitä kristittyjä veljiä ja sisaria, joilla on toisenlainen seksuaalinen suuntautuneisuus, kuin enemmistöllä.

Muistan molemmissa tapauksissa mieleni vallanneen eräänlaisen lamaannuttavan hämmennyksen; ”tähänkö nyt ollaan tultu?”

Tunnen itse henkilökohtaisesti joitakin homoseksuaaleja ja myös joitakin sellaisia, jotka ovat oppineet pois tuosta käyttäytymismallista. Mielestäni minulla ei ole mitään fobioita heidän suhteensa ja kykenen kyllä kohtaamaan heidät avoimesti. Haluan kertoa heille evankeliumin Jeesuksesta siinä, missä keskikaljaan taipuvaiselle naapurillenikin. Myönnän kyllä avoimesti, että minua ottaa päähän kaikenlainen homohehkutus mediassa, esimerkkinä vaikka ”Sillä silmällä”-ohjelma Nelosella. Oikeustajuani vastaan sotii ajatus siitä, että homona oleminen edustaisi jonkinlaista korkeampaa ihmisyyttä. Tällaisen lanseeraamiseenhan media tällä kertaa on valjastettu.

Minulla ei siis olisi mitään sitä vastaan, jos joku homoseksuaali tulisi hengellisille kesäjuhlille. Ties vaikka tulisi uskoon siellä. Mikäli näin kävisi, iloitsisin pelastuneesta sielusta siinä missä muutoinkin. Mutta olisin myös sata varma siitä, että Pyhä Henki, joka uudestisyntymässä olisi asettunut tuohon henkilöön asumaan, kaikin keinoin pyrkisi tuomaan vapauden tälle henkilölle homoseksuaalisuudesta taipumuksesta. Tästä minulla ei ole pienintäkään epäilystä.

Käytännössä olisi myös ko. seurakunnan tai hengellisen yhteisön paimenten ja opettajien velvollisuus oikein opettaa tuota entistä homoseksuaalia: ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” (1.Kor. 6:9-11)

Muistan erään 70-luvulla UT:n eksegetiikkaa professori Heikki Räisäsen johdolla opiskelleen kertoneen, että kaikessa historiallis-kriittisyydessäänkään Räisänen ei koskaan kyseenalaistanut tämän jakeen paikkansapitävyyttä. Räisänen myönsi avoimesti, että kyllä, alkuseurakunnan aikana ihmiset, jotka tulivat Kristukseen uskoviksi, vapautuivat mm. homoseksuaalisuuden kaltaisista taipumuksista.

Miksei siis nyt? Sama Jumala, sama Jeesus, sama Pyhä Henki, sama evankeliumi, kuin silloinkin – edelleen samat hedelmät ja samat uskon seuraukset. Mutta meidän uskollisuutemme Jumalan ilmoitukselle Raamatussa koetellaan tällä kertaa tässä kysymyksessä. Kysymys ei ole kuitenkaan mikään marginaalinen pikku juttu, vaan kyse on Raamatun sanan vakavasti ottamisesta. Kyse on Jumalan luomistyön ymmärtämisestä oikein; mieheksi ja naiseksi hän loi ihmisen ja näille Hän sanoi, että olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa jälkeläisillänne.

Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppujakeet (alkaen jakeesta18) piirtävät eteemme kuvan kulttuurista, joka lähestyy tuhoaan. Se kulttuuri on luopunut aidosta Jumalan tuntemisesta, vaikka Jumalan luomistyön jäljet ovat kaikkialla heidän ympärillään nähtävissä. Tämän luopumuksen seurauksena ihminen on langennut palvelemaan todellisen Jumalan sijasta erilaisia epäjumalia. Seuraava askel alaspäin degeneroitumisen valtatiellä on luopuminen aidosta, Jumalan lahjoittamasta seksuaalisuudesta. Seurauksena on vääristynyt seksuaalinen suuntautuminen, joka on Paavalin esittämässä kehityskulussa viimeisiä hälytyssignaaleja siitä, mitä on tapahtumassa.

Se kulttuuri on lähellä loppuaan. Jumalan tuomio kohtaa sitä sen omien tekojen seurausten kautta. Tätä kautta sen rappio kypsyy siihen mittaan, että se ei enää kykene pysymään pystyssä, vaan ulkoisista ja sisäisistä paineista johtuen se romahtaa. Näin kävi Paavalin alkuperäisessä tekstiyhteydessään tarkoittamalle antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurille. Näin tulee käymään myös jokaiselle yhteisölle, joka seuraa heidän jälkiään. Tämä vaara uhkaa myös meidän kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme, ellemme käänny, tee parannusta ja palaa takaisin.

Sen tähden haluan toivottaa ”sateenkaarikansalaisen” tervetulleeksi kesäjuhlille, kertoa hänelle Kristuksen rakkaudesta ja opettaa hänelle oikein Jumalan Sanaa.