Thursday, June 05, 2008

Hylkiikö mukavuusvyöhyke Sinua?

En ole oikein koskaan ollut mikään remonttireiska, enkä pihapuuhapaavokaan. Asumme vanhassa, v. –41 rakennetussa omakotitalossa, jossa kyllä riittäisi monenlaista hommaa niin sisällä kuin ulkonakin, varsinkin näin kesäisin. Mutta kun ei nappaa. Nytkin siirryin sujuvasti sisälle tietokoneen äärelle ulkoa mahdollisen kompostin kääntämisen parista. (Sitä paitsi – poikani voi hyvin tehdä sen!) Minusta on paljon mukavampaa lueskella muiden blogeja ja kirjoitella omaani. (Näillä valinnoilla ei toki ole mitään tekemistä hengellisyyden tms. kanssa, sen toki tunnustan.)

Olen jo pitemmän aikaa sekä mielenkiinnolla että hämmennyksellä seurannut evl. kirkon kehitystä Jari Rankisen nettipäiväkirjan välityksellä (www.rankinen.blogspot.com). Aina silloin tällöin on tullut myös mieleen kommentoida ja jokin aika sitten näin äidyin tekemäänkin kirjoitukseen ”Herätysliikejärjestön palveluksessa”. Kommenttini on sieltä siis luettavissa, jos ne jotain kiinnostavat. Astuin siis ennakkoluulottomasti ulos mukavuusvyöhykkeeltä. (Itseironiaa…)

Tosiasia on se, että yritykseni aloittaa leiskuva keskustelu uusitestamentillisen seurakuntamallin toteutumisesta nykypäivän Suomessa kuivui hyvin nopeasti kokoon. Joko argumenttejani ei ymmärretty, tai niihin ei nähty aiheelliseksi vastata tai sitten ei haluttu edes lähteä tälle tielle. Yksi kommentti tuli, joka hyvin nopeasti paljasti sen, että vastaaja oli toiselta planeetalta. Sitten kun vielä pari keskustelijaa alkoivat avoimesti epäillä toistensa älykkyyttä ja pian sen jälkeen alkoivat suoranaisesti sättimään toisiaan, niin vetäydyin kainosti omaan virtuaalimaailmaani. (Käykää itse tsekkaamassa, jos ette usko.)

No, yritinhän minä ainakin. Mutta se paljasti kyllä sen, miten kaukaiselta ajatus uusitestamentillisen seurakunnan raamatullisista perusteista ja niiden (edes oletetuista) mahdollisuuksista toteutua käytännössä tämän päivän Suomessa monesta uskovastakin tuntuu. Kaksituhatvuotinen kirkkohistoriallinen traditio, Lutherin kesken jäänyt uskonpuhdistus ja nykyinen postmoderni luopumus kristillisistä perusarvoista laajalla rintamalla on tehokkaasti sumentanut monen ajattelun. Siinä, missä kommunistinen totalitarismi ei onnistunut, siinä sosialidemokraattis-humanistinen pullamössö on tehokkaasti vesittänyt Kristuksen evankeliumin kaksiteräisen miekan ”kristityissä” länsimaissa.

Vai mitä ajattelet näistä teeseistä?

  • UT:n seurakunta kokoontui tavalla, jossa jokaisella paikalla olevalla uskovalla oli oikeus jakaa oma kokemuksensa Kristuksesta, käyttää omia armolahjojaan, hoitaa, rohkaista ja auttaa toinen toistaan. Kukaan ei ollut sivustakatsoja, vaan Jeesuksen ajatus pappiskansasta toteutui käytännössä.
  • Kyseessä ei ollut mikään uskonnollinen tilaisuus, vaan tarkoituksena oli vahvistaa uskovia ja tuoda esille Kristus elävänä jokaiselle Hänen ruumiinsa jäsenten lahjojen ja armoitusten kautta.
  • UT:n seurakunnan yhteys oli ”kasvoista kasvoihin”-yhteyttä, eikä mikään jokasunnuntainen edessä istuvan niskaan tuijottamiskilpailu. Seurakunta ei ollut olemassa vain kerran tai pari viikossa, vaan 24/7.
  • Kristinusko oli UT:n aikana ainoa uskonto maailmassa, jolla ei ollut mitään sovittuja rituaaleja, papistoa eikä pyhiä rakennuksia tai tiloja. Ensimmäiset 300 vuotta uskovat kokoontuivat enimmäkseen kodeissa. Erikoistapauksissa isompia kokoontumisia järjestettiin jossain muualla, esim. apostolisten työntekijöiden vieraillessa paikkakunnalla. Esimerkkejä tästä olivat kokoontumiset Salomon pylväskäytävissä (Apt. 3:11) tai Tyrannoksen koulussa (Apt. 19:9). Mutta mitään näistä tiloista he eivät kutsuneet ”kirkoiksi”, ”pyhäköiksi”, ”temppeliksi” tmv. Näitä isoja, koko kaupunginlaajan Kristuksen seurakunnan celebraationomaisia yhteentulemisia lukuunottamatta uskovien kokoontumiset kodeissa tapahtuivat 1.Kor. 14:26:n kuvaamalla tavalla.
  • UT:n seurakunnassa ei ollut mitään erityistä papistoa. Jokaisella seurakunnalla oli omat vanhimpansa, joiden johtajuus oli selkeästi kollektiivista, ei hierarkkista. Sitten oli lisäksi kiertäviä apostolisia työntekijöitä, joiden tehtävänä oli palvella eri seurakuntia laajemmalla maantieteellisellä alueella. Mutta kukaan uskovista ei ollut minkäänlaisessa papinomaisessa välittävässä asemassa tai roolissa muihin uskoviin nähden. Jokainen Kristukseen uskova oli Jumalan pappi omalla paikallaan ja omassa suhteessaan suoraan Kristukseen.
  • UT:n seurakunta oli orgaaninen, ei organisoitunut. Se perustui enemmän uskovien yhteentulemiseen, kuin suunnitteluun, järjestämiseen ja kontrollontiin.
  • UT:n uskovilla ei ollut omia teologisia seminaareja, vaan opetuslapseuttaminen tapahtui seurakunnassa ja ”työntekijäkoulutus” kiertävien työntekijöiden matkassa.
  • UT:n uskovat eivät olleet jakaantuneet keskenään vihamielisiin, kilpaileviin tai yhteistyötä tekeviin kirkkokuntiin, vaan he ymmärsivät olevansa yhtä Kristuksessa käytännön tasolla niin omilla paikkakunnillaan kuin missä vain he tapasivatkin samaan Herraan uskovia.

Onko näitä asioita niin ylivoimaisen vaikea löytää UT:n sivuilta?

3 comments:

Mimosa said...

Hei Timo, sun blogi on niin loistava, kiitos tämänkin jakamisesta!

Mikä sun sähköposti on, niin laitan vähän enemmän kuulumisia täältä?

mun onpi etunimeni.sukunimeni at gmail piste com

Tommi said...

Mietin ,että on ihmisen perussynnistä kyse - YLPEYS.

ja minusta nämä "suurten seurakuntien rakentajat" painivat samassa sarjassa. Halutaan saada iso rakennus täyteeen tuhansia uskovia... ja usein mietin eikö pienempi ryhmä olisi helpompi "paimentaa" 70-100 uskovaa. ja nyt siis ollaan jo muodostettu srk:n sisälle pienempiä ryhmiä -niin eikö olisi alusta järkevää luoda/rakentaa puitteet pienemmille srk:lle.

Kuinka usein ollaan lähetetty "rahallista avustusta" toisen tunnustuskunnan alaiseen srk:hon(Eikö näin tapahtunut apostolien toimesta?) Esim. täällä kotimaassa. Eikö laulu olekin pitkälti se, että ei meidän tarvitse antaa.

ja ympyrä sulkeutuu -YLPEYS tulee taas esille :)

Mikko Sivonen said...

"UT:n uskovat eivät olleet jakaantuneet keskenään vihamielisiin, kilpaileviin tai yhteistyötä tekeviin kirkkokuntiin, vaan he ymmärsivät olevansa yhtä Kristuksessa käytännön tasolla niin omilla paikkakunnillaan kuin missä vain he tapasivatkin samaan Herraan uskoviin" Timo, pitääkö tämä paikkansa 1. vuosisadan uskovaisten keskuudessa? Minulta kun näyttää että he myös tappelivat keskenään opista, kilpailivat seuraajista ja joskun eivät edes mahtuneet saman katon alle.

Nyt meidän ei tarvitse enää kuunnella järjestälmällistä Raamtun opetusta pöntöstä, kun voidaan blogata kaikesta itsekseen. Missäs yhteisöllisyys siinä on? Poitti: aina tarvitaan foorumia opetukseen, saarnaamiseen ja laulamiseen yhdessä. Oli se sitten kotona, taivasalla tai muussa rakennuksessa. Jotta tajuttaisiin että loppupeleissä me ei tarvita muuta kuin Kristusta.

Kiitos ajattelaan pistävistä blogeista...
Mikko