Jumala on Purkaja

Jumala purki Jeesuksen kautta ”erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden” (Ef. 2:14) – vihollisuuden ihmisten väliltä, juutalaisten ja pakanoiden, mustien ja valkoisten, maalaisten ja kaupunkilaisten, työntekijöiden ja työnantajien väliltä etc. Mutta ennen kaikkea vihollisuuden muuri purettiin Jeesuksessa Jumalan ja ihmiskunnan, Jumalan ja minun väliltä.

Jumala purkaa esteet tieltään ja oman kansansa tieltä; ”Tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa.” (Miika 2:13) Jeesus itse sanoo, että tätä Hänen kansaansa, seurakuntaa, eivät tuonelan portit voita.

Jumala hajottaa maahan myös jokaisen järjen päätelmän ja muun sellaisen varustuksen, joita yritetään nostaa Hänen tuntemistaan vastaan (2.Kor. 10:5). Syynä tähän on sotatila langenneen, Jumalaa vastaan kapinoivan maailmanjärjestelmän (kr. kosmos) ja Jumalan valtakunnan välillä. Näinä aikoina näemme tämän taistelun käynnissä kaikkialla maailmassa, mutta aivan erityisesti länsimaisessa kulttuurissa, joka on rakennettu antiikin hellenistisen rationalismin ja siitä nousseen valistuksen jälkeisen humanismin perustalle. Niissä ihminen on korotettu kaiken mittariksi ja näin luotu antikristillinen epäjumala.

Jumalalla on omat aikansa hajottaa ja taas omat aikansa rakentaa. Oman maailmamme syntiin langenneesta tilasta johtuen Jumalan rakentavaa työtä edeltää usein Hänen purkava työnsä. Hän rakentaa aina omalle perustalleen, joka on Kristus. Tämä koskee niin yksityistä ihmistä kuin kokonaisia yhteisöjäkin. Kaikki muut perustat edustavat em. antikristillistä maailmanjärjestelmää, joka on aina viime kädessä kapinassa Jumalaa vastaan.

Tämän tähden Hän myös on valmis purkamaan alas ja repimään juurineen jokaisen sellaisen istutuksen, joka ei ole lähtöisin Hänestä. Tämä koskee erityisesti seurakuntaa ja ihmisen hengellistä elämää. Hän ei tee kompromisseja, eikä laske tämän purkamisen kustannuksia. Tässä asiassa Hän on hyvin ehdoton, koska Hän on Pyhä. Hän on kiivas Jumala, joka ei suvaitse rinnallaan ketään muuta.

Eräs tärkeimpiä Hengen maailmassa vallitsevia lainalaisuuksia on riisumisen ja pukemisen laki. Tämä koskee, kuten edellä todettu, yhtä lailla niin yksilöä kuin yhteisöjäkin. Tähän lainalaisuuteen kuuluu se, että Jumala riisuu aina sen, joka on jotain tämän maailman silmissä. Tämä johtuu siitä, että Hänen arvonsa ja ominaisuutensa ovat tyystin erilaiset kuin tämän maailman, joka on perusluonteeltaan Jumalan vastainen.

Tämän Jumalan purkavan työn toinen puoli on sitten se, että Hän vastaavasti korottaa ylös ennen kaikkea sellaisen, joka ei ole mitään tämän maailman silmissä. Ts. se ei ole tämän maailman ajan ja järjestelmän arvojen mukaista, eikä arvostettavaa sen silmissä. Sitä pidetään halpana, vähäpätöisenä, heikkona ja jopa arvottomana. Juuri tämän tähden Jumala valitsee aina sen.

En aio väsyttää Sinua vyöryttämällä eteesi suurta raamatunpaikka-arsenaalia osoittamaan näitä teesejäni todeksi. Kehotan Sinua vain lyhyesti tutustumaan Hannan ylistysvirteen 1.Samuelin kirjan 2. luvussa. Kronologisesti ajatellen se on ehkä ensimmäisiä kohtia koko Raamatussa, jossa tämä lainalaisuus tulee esille. (UT:ssa sillä on vastineensa Marian kiitosvirressä Luukkaan evankeliumin 1. luvussa.)

Miksiköhän Jumalan purkamisen laki niin kirkkaasti tulee esille juuri näiden yhteiskunnallisesti ja uskonnollisesti merkityksettömien naisten ylistyksen kautta?

Tämä kaikki ei kuitenkaan ole jotain Jumalan ulkopuolista toimintaa tavalla, johon Hän itse ei olisi henkilökohtaisesti sitoutunut. Tässä nimittäin toteutuu eräs inkarnaation perusajatuksia. Kristus itse on meille esikuva siitä riisuutumisesta, johon Hän kehottaa omalla esimerkillään myös omiaan. Eikö Hän itse riisuutunut kaikesta jumalallisesta luonnostaan, vallastaan ja voimastaan ja ottanut orjan muodon, tullut ihmisen kaltaiseksi ja ollut uskollinen Poikana loppuun asti, ristille saakka?

Tältä pohjalta meitä kehotetaan omistamaan tämä sama Kristuksen mielenlaatu. Vain tämän riisuutumisen ja kuolemisen kautta Kristus korotetaan ja asetetaan Isän oikealle puolelle. Jeesus Kristus on Herra, eikä toisia ole.

Juuri tällä hetkellä tämä on meille äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen asia täällä perinteisesti kristillisissä länsimaissa, joille on ollut ominaista teollistuminen, huima teknologinen kehitys ja sitä seurannut korkea elintaso. Näemme nimittäin parhaillaan ympärillämme useita esimerkkejä siitä, miten Herran Henki vetäytyy pois niistä kuolleista rakenteista, joille perinteisesti on ollut ominaista hengelliset ja yhteiskunnalliset etuoikeudet ja arvostettu status kulttuurissamme. Hän ilmestyy uudelleen sen kansan keskellä, joka ei ole ollut Hänen kansansa ja antautuu niiden etsittäväksi, jotka eivät ole Häntä etsineet.

Tulemme näkemään lukuisia esimerkkejä siitä, miten Jumala Henkensä kautta nostaa esille apostoleja, profeettoja ja muita palvelijoitaan niiden joukosta, jotka eivät tämän ajan uskonnollisen tai muun maailman silmissä ole yhtään mitään. Hän tulee tekemään luusereista pyhiä tulenliekkejään. Hän tekee näin, jotta Hän saisi kaiken kunnian. Hän ei nosta apostoleja liituraitapukuisiksi lavaleijoniksi tai profeettoja iänikuisiin seminaareihin puhumaan pehmoisia, vaan kutsuu heidät palvelemaan pyhiään ja rakentamaan seurakuntaansa.

Kristikuntaa länsimaissa riisutaan parhaillaan niistä vääristä tukirakenteista, jotka ovat estämässä Jumalan voimaa evankeliumin sanan ja Pyhän Hengen kautta ilmestymästä kaikessa laajuudessaan. Vain tätä kautta meille on mahdollista saavuttaa sellainen hengellisen elämän ja voiman taso, mikä mahdollistaa lähetyskäskyn loppuunsaattamisen tässä maailman kolkassa. Veljemme ja sisaremme monissa kolmannen maailman maissa ovat jo pitkään kokeneet samaa. Olemme samaa ruumista Kristuksessa heidän kanssaan.

Entä mitä tämä merkitsee minulle henkilökohtaisesti tänään? Sitä, että näen ja koen tämän saman riisumisen ja pukemisen lainalaisuuden olevan toiminnassa omassa elämässäni.