Pastor-driven church – DNA on the crimescene

Joskus aikoja sitten, viime vuosituhannen lopulla erään vapaan seurakunnan hankalaksi koettua kakkospastoria kehotettiin – viimeisenä keinona yrittää vapautua hänestä ennen irtisanomista – istuttamaan uusi seurakunta lähistölle. Kakkospastori oli oitis nähnyt koko jutun läpi ja vastannut nopeasti, että sitä hän ei missään nimessä halua tehdä, koska silloin hän vain monistaisi ja siirtäisi tuon emoseurakunnan virheet ja ongelmat uuteen kasvuympäristöön.

Tämä kakkospastori oli viisas ratkaisussaan. Meidän tulee olla hyvin tarkkoja ja huolellisia siinä, millaista dna:ta – tässä tapauksessa hengellistä toimintatapaa, arvoja ja ilmapiiriä – me välitämme eteenpäin. Mietipä millaisen arvion Jeesus antoi oman aikansa uskonnollisille johtomiehille näiden oman dna:n välittämisestä eteenpäin:

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15)

Jeesus puhui myös oman Isänsä dna:n välittymisestä Hänelle ja Hänen kauttaan:

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.” (Joh. 5:19)

Dna on aika lahjomaton juttu. Kun ajattelee omaa jälkikasvuaan, niin näkee sen selvästi toteutuvan – herättipä se minussa dna:n matkaan lähettäjänä millaisia tuntemuksia hyvänsä. Sama, mikä toteutuu yksilötasolla, toteutuu näkyvästi myös yhteisöllisellä tasolla. Seurakunnat, herätysliikkeet, kokonaiset kirkkokunnat toteuttavat omaa dna:taan – usein jopa tahtomattaankin.

Luulen, että tässä on yksi syy siihen, miksi Pyhä Henki ei näytä kovinkaan aktiivisesti kehottavan omiaan aktiiviseen, ohjattuun ja organisoituun seurakuntien istuttamiseen: meidän on ensin pois opittava monista asioista, jotta dna:mme olisi tervettä ja lisääntymiskykyistä. Luulen Herran haluavan ennemmin meidän elävän seurakuntaa todeksi, kuin istuttavan jotain, mikä ei kykene moninkertaistumaan. Jumala puhuu minulle näinä päivinä aina uudestaan erään vakuutusyhtiön mainoslauseen kautta: ”… - keskity elämään!” Sanan on ensin tultava lihaksi meissä, jotta se voi synnyttää uutta elämää muualle. ”Sana” tarkoittaa tässä kohtaa Jumalan Sanan opetusta seurakunnasta, sen orgaanisesta rakenteesta, elämästä ja lisääntymisestä.

Dna toteutuu kirkkohistorian eri vaiheissa, kuten sanoin, lahjomattomalla tavalla. Jopa ristiriitojen sävyttämät kirkkokuntien hajaantumisetkin siirtävät salakavalasti tuon haureelliseksi portoksi uskonpuhdistajien taholta koetun äitikirkon hengellistä perimää uusiin yhteisöihin ja sitä kautta taas uusiin.

Ajatellaanpa vaikka sitä, miten vähän loppujen lopuksi käsitys papista ja hänen roolistaan seurakunnassa on muuttunut katolisen kirkon päivistä protestanttisten kirkkojen kautta uusiin itsenäisiin seurakuntiin. Kaikissa niissä pappi, pastori, saarnaaja – millä nimellä häntä nyt sitten kutsummekaan – on välittäjä Jumalan ja seurakunnan välillä. Tässä suhteessa monet karismaattiset uusseurakunnat ovat klerikalismissaan jopa katolilaisempia kuin Rooman kirkko itse. Samalla kielletään uskonpuhdistuksen pyhä ”Sola Scriptura”-periaate, jonka mukaan kaikki Herran omat ovat pappeja Hänen seurakunnassaan. Ja tämä on vain yksi esimerkki.

Yhteisöllisen dna:n jäljet näkyvät sitten ihmisten – tässä tapauksessa pappien ja pastorien – elämässä. Jos pappien helmasyntinä Rooman kirkossa ovat haureus, pedofilia ja vallanhimo, niin protestanttisia pappeja vaivaavat muut asiat. Kyse on ammatillisesta yksinjäämisestä seurakuntatyön asettamien suhteettomien paineiden alla. Tulokset ovat selvät; monet pastorit kokevat työuupumusta, riittämättömyyden ja tarkoituksettomuuden tunnetta jne. Tiedän Suomessa niin vapaiden suuntien kuin luterilaistenkin pastorien piirissä suhtaudutun vakavasti tähän problematiikkaan. Eikä minun tarkoitukseni ole suinkaan enää lyödä lyötyjä. Monet näistä pastoreista ovat kutsumuksensa vakavasti ottavia, hurskaita kristittyjä – mutta he auttamatta orjuuttavat itsensä tekemällä vääriä asioita ja tekemällä niitä liian paljon.

USA:ssa arvioidaan olevan noin puoli miljoonaa palkattua pastoria eri evankelikaaleissa ja muissa seurakunnissa. Näiden uskonnon ammattilaisten keskuudessa tehdyissä kyselytutkimuksissa on tullut esille seuraavia seikkoja:

• 94% kokee paineita viettää parempaa perhe-elämää
• 90% työskentelee enemmän kuin 56 tuntia viikossa
• 81% kokee, ettei heillä ole riittävästi aikaa omille asioilleen
• 80% uskoo, että pastorin työ vaikuttaa negatiivisesti heidän perhe-elämäänsä
• 70% kokee, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää
• 80% menettänyt rohkeutensa tai kärsii masennuksesta
• enemmän kuin 40% sanoo, että he kärsivät burn-outista, ylikuormitetuista aikatauluista ja epärealistisista odotuksista työssään
• 33% kokee pastorin työn olevan uhka heidän perhe-elämälleen
• 33% on vakavasti miettinyt pastorin työnsä jättämistä viimeksi kuluneen vuoden aikana

(Frank Viola & George Barna, Pagan Christianity, s. 138)

Roomalaiskatolisesta kirkosta siinnyt ja leviämään lähtenyt epäraamatullinen jako pappeihin ja maallikoihin kristittyjen keskuudessa on se juuri, josta mm. edellä kuvatut ongelmat ovat lähtöisin. Vääristynyt dna tuottaa edelleen vääristynyttä elämää minne vain se kulkeutuukaan. Se tuottaa vahinkoa ylityöllistetyille ja loppuun ajetuille Herran palvelijoille – mutta se tuottaa tuhoa myös koko Kristuksen seurakuntaruumiille, kun se passivoi ”tavallisen” uskovan passiiviseksi katselijaksi joka sunnuntaisiin kirkonmenoihin.

Ehkä jonkun pitäisi nyt julistaa evankeliumia evankeliumin julistamisen ammattilaisille; Herra ei ole kutsunut Sinua tekemään tuota kaikkea – eikä varsinkaan yksin. Ehkä Sinun on korkea aika alkaa lukea UT:n 58 ”toinen toisianne”-kohtaa omalle itsellesi eduksi. Jotenkin koko tämä em. ”pastor-driven church”-problematiikka tuntuu olevan niin vierasta apostolisen ajan kristillisyydelle. Täysin vierasta se ei kuitenkaan ollut Jeesukselle, koska Hän näki hyväksi kutsua työn raskauttamia luokseen lepäämään.

Ehkä Sinunkin olisi hyvä tulla…? Vai pitäisikö Herran kysyä; ”Tahdotko tulla terveeksi?”