JOULUBLOGI 4

Jeesuksen syntymisestä kertovista Raamatun kohdista löytyy ihmisiä, joiden reagointi Jumalan suvereeniin toimintaan historiassa on hyvin erilaista. Voimme löytää näiden henkilöiden käyttäytymisestä itsemme. Voimme nähdä siinä tiettyä vastaavuutta muuhun Jumalan vallan ja voiman suvereenin ilmenemiseen ajassamme ja ihmisten reagointiin siihen.

Kun aloitamme ihan alusta, niin siellä on pappi Sakarias, josta tuli Messiaan edelläkävijän, Elian hengessä toimineen Johannes Kastajan isä. Evankelista Luukas on sangen rehellinen kuvatessaan tuon vanhan papin uskonepäilyjä enkeli Gabrielin ilmoittaessa pojan syntymästä. Sakarias ei epäillyt itse viestin sisältöä eli sitä, että hänen ja Elisabetin jälkeläinen tulisi omaamaan Jumalan kutsun erääseen maailmanhistorian merkillisimpään tehtävään, nimittäin valmistamaan tietä tulevalle Messiaalle ja valmistamaan Jumalan Israel sitä varten. Sakariaan epäily liittyi hänen omaan kykyynsä siittää itselleen jälkeläinen.

Länsimaisen sosialidemokraattisen humanismin – ja varsinkin kirkollisen sellaisen – silmissä arkkienkeli Gabrielin nuhtelut ja rangaistus vanhan pappisparan päälle tuntuvat rankoilta. Kuka sitä nyt voi mennä toisen uskoa mittaamaan ja miesparkaa tuolla tavalla tuomitsemaan? Nykypäivänä Gabriel eittämättä kutsuttaisiin tuomiokapituliin kuultavaksi ja nuhdeltavaksi.

Mutta niin vain Sakarias joutui olemaan mykkänä reilun yhdeksän kuukauden ajan, sanoipa kirkollinen valvontakomissio mitä hyvänsä. Mikäpä olisikaan papille, Herran palvelijalle pahempi rangaistus kuin joutua olemaan noin pitkään puhumattomana? Siinä olisi moni evankelista kovilla nykyäänkin. Mutta läksynsä pappi Sakarias oli oppinut, sillä pojan synnyttyä – enkelin lupauksen mukaan – isä Sakarias Pyhän Hengen vaikutuksesta profetoi ja ylisti Jumalaa.

Tähän rinnalle voimme ottaa toisen henkilön, jolle hänellekin ilmestyi Herran enkeli, samainen Gabriel, tuoden sanan Jumalalta. Maria lienee ollut tuolloin nuori nainen, ehkä vielä teini-iässä meidän mittapuumme mukaan. Hänellä ei ollut pappismiehen koulutusta, teologista tietämystä, eikä pitkää elämänkokemusta. Mutta hänellä oli kuitenkin avoin mieli Jumalan lähettilään edessä. Hänetkin tuo sanoma hämmensi, sotki juuri tehdyt tulevaisuuden suunnitelmat, mutta poiki kuitenkin käytännössä ihan erilaisen lopputuloksen, kuin Sakariaalla.

”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan.”

Näin Maria, Jeesuksen äiti nousee meille aidon uskon esikuvaksi. Marialla oli Jumalan ilmoituksen edessä nöyrä asenne, halu kuunnella Jumalan ääntä ja kuuliaisuus tehdä Hänen tahtonsa mukaan.

Sitten meillä on tuo joulukertomuksen hiljainen mies, Joosef, Marian aviomies. Inhimillisesti katsoen hänet ohitettiin arvojärjestyksessä. Inhimillisesti ajatellen hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat täytyneet olla hyvin ristiriitaiset. Kuitenkin juuri Joosef oli henkilö, jonka uskon kuuliaisuudesta riippui paljon. Hän kuitenkin näki – Jumalan Hengen ohjauksessa ja enkelin välityksellä – isomman kuvan. Ja vaikkei olisikaan nähnyt, hän uskoi ja toimi kuuliaisesti uskonsa mukaan.

Sitten meillä ovat nämä paimenet, joiden kylmän yön nuotiolla värjöttelyn äkillisesti keskeyttää kokonaisen enkelimaailman ilmestymisen loisto. Kuinkahan moni nykypäivän esoteerikko – karismaattinenkin sellainen – olisi mielihyvin valmis vaihtamaan paikkaa näiden yksinkertaisten paimenien kanssa? He kun olivat tuon toisesta ulottuvuudesta ja näkymättömästä maailmasta meidän omaan pimeään, rajoittuneeseen tietoisuuteemme läpi tunkeutuneen ilmestyksen vastaanottajia. Paimenet eivät etsineet näkyjä, ilmestyksiä tai enkelikokemuksia. He vain olivat paikalla, kun enkeli yhtäkkiä, ennalta varoittamatta ilmestyi mukanaan ilosanoma maailmaan syntyneestä Vapahtajasta ja Voidellusta. Koko muu suuri taivaallinen sotajoukko tulikin sitten ikäänkuin samaan hintaan. Kuitenkin kaiken pääpaino ja keskipiste on Jeesuksessa. Sen seurauksena paimenilla oli suuri ilo tapahtuneesta.

Itämailta tulleet viisaat tietäjät ja astrologit ovat nykyihmiselle ilmiselvä ihmetyksen aihe jouluevankeliumissa. Modernin maailman rationalismille nämä muinaisesta Babyloniasta kameleilla Beetlehemiin vaeltaneet ”maagikot” edustavat joulun tarunomaisuutta ja sitä kautta myös aikuisten hylkäämää lapsellisuutta. Postmodernille kyynikolle itämään tietäjät taas – heidän näkemyksensä mukaan – avaavat ovet ties minkälaisiin spekulointeihin ja uskomuksiin hyvänsä.

Kuitenkin molemmat ajattelutavat ovat väärässä ja edustavat Jumalan ilmoituksesta pois harhautunutta ihmismieltä. Jumala nimittäin kertoi poikansa syntymisestä jo etukäteen profeettojen kautta, jo Bileamin kautta, kun hän sanoi ”tähden nousevan Jaakobista ja valtikan kohoavan Israelista”. Jumala ilmoitti nyt Poikansa syntymästä myös näkyvällä tavalla tähtimaailmassa. Vai mitä muuta voisi odottaakaan, kun kysymyksessä on Hän, jonka kautta kaikki on luotu ja jossa kaikki pysyy voimassa? Tämän Jumalan puheen edessä voi olla vain hiljaa ja totella, kuten itämaan tietäjät tekivätkin.

Tietäjien kanssa asioineen kuningas Herodeksen rooli taas on hyvin selkeä; hän edustaa sitä maallista valtakoneistoa, jonka valtaistuin järkkyy silloin, kun oikea kuningas ilmestyy näyttämölle. Itse asiassa koko joulun tarinassa (ja evankeliumissa ylipäätään) on kyse juuri tästä; oikea kuningas ilmestyy ja Hän ottaa kaiken hallitusvallan itselleen. Tämän sanoman edessä tämän maailmanajan herodekset edelleenkin pelkäävät ja vapisevat.

Mutta me palaamme lopuksi Mariaan. Kun kaikki on ohi, enkelit menneet riemuiten taivaaseen, paimenet palanneet iloissaan laumojensa ääreen ja majatalo, jossa Joosef ja Maria ja lapsi yöpyivät alkoi rauhoittua, niin kerrotaan, että ”Maria kätki kaikki nämä sanat mieleensä ja mietti niitä sydämessään”.

Eikö meidänkin olisi hyvä tehdä näin joulun evankeliumin äärellä?