JOHTAJUUDESTA

On jännä huomata, miten monet vilpittömät uskovat näkevät uhkakuvia esimerkiksi pienten, itsenäisten kotiseurakuntien ”voimakkaissa johtajissa”, joiden (melko varmana pidetyn) harhaanmenon seurauksena harhat leviäisivät koko muuhun porukkaan. Tosiasia kuitenkin on, että mikäli näin tapahtuisi, niin ”harhat” rajoittuisivat melko pieneen porukkaan.

Mutta entä sitten kun esimerkiksi jossain suurehkossa seurakunnassa mennään pieleen vaikkapa voimakkaan yksijohtajamallin ylikorostamisessa? Harhaan menee ensimmäisessä vaiheessa useita satoja uskovia. Edelleen mikäli seurakunta kuuluu johonkin kirkkokuntaan ja mikäli voimakas johtajatyyppi kuuluu kirkkokunnan nouseviin johtajiin, niin siitä vaan; harhaanmenolla on edessään hyvät moninkertaistumisen mahdollisuudet.

Ihmettelen emmekö ole oppineet mitään roomalaiskatolisesta kirkosta; sen tiukan hierarkkisen organisaatiorakenteen suomista loistavista mahdollisuuksista levittää harhaoppeja jopa miljoonien ihmisten uskoon ja elämään? Samaa malliako mekin haluamme jatkaa, kun monissa seurakunnissa niin perinteisten kirkkokuntien sisä- kuin ulkopuolellakin vannotaan häikäilemättömän ”heavyshepherdingin” nimiin?

En löydä Uudesta testamentista minkäänlaisia perusteita yksijohtajuusmallille. Löydätkö Sinä? Mikäli löydät, niin etkö valaisisi minuakin Sanan tuntemuksellasi?

Löydän UT:sta kyllä mallin, jossa kristillisellä paikallisseurakunnalla on useita vanhimpia, katsijoita ja paimenia. Näen myös UT:n käyttävän näitä armoitusta ja tehtävää kuvaavia nimityksiä tarkoittamaan yhtä ja samaa ryhmää seurakunnan hengellisiä vanhimpia. Ne eivät kuvaa myöskään mitään hierakkista mallia, vaan kyse on hengellisen vanhemmuuden esille tuomisesta.

David Pawsonia lainaten, Uudessa testamentissa on yhdellä seurakunnalla aina useita kaitsijoita (kreik. episkopos), mutta myöhemmin kirkkohistoria tuntee kyllä usealla seurakunnalla olleen yhden episkopoksen eli piispan. Katolisessa kirkossa tämä tunnettiin myöhemmin nimellä monarkkinen piispuus. Jonkun mielestä tämä on väistämätön historiallinen kehitys ja hyvä sellainen. Minä kutsun sitä degeneraatioksi. Ei kaikki kirkkohistoriallinen kehitys edusta Jumalan tahdon mukaista mallia – ei todellakaan. Todellisuus joissain yksijohtajamallisissa seurakunnissa näyttäytyy tänään hyvin samanlaisena kuin katolisessa kirkossakin; seurakunnan päänä ei ole Kristus, vaan joku ihminen, Hänen sijaisenaan esiintyvä.

Edellä mainitun lisäksi yksijohtajamallin seuraukset näkyvät seurakunnissa vastuunkantajien väsymisenä ja turhautumisena sekä tavallisten seurakuntalaisten passivoitumisena. Mikäli jokainen asia pitää hyväksyttää yhden johtajan kautta, niin on selvää, että se turhauttaa, kun kukaan muu ei lopulta uskalla tehdä, eikä sanoa mitään. Kun yksi määrää ja muut vikisevät, niin se antaa silloin myös tavalliselle kirkonpenkin kuluttajalle ikäänkuin oikeuden vain istua ja uskoa. Jos johtajalta ei vielä liikene aikaa ”tavikselle”, niin kiusaus etsiä oikeanlainen paimenuus jostain muualta on suuri.

Hesekielin kirjan 34. luku antaa meille perin erilaisen kuvan paimenuudesta. Jumalan mielen mukainen paimen ei olekaan kuin mafiaperheen pomo, joka jakaa kaupungin muiden johtajien kanssa yhteisesti sovittuihin etupiireihin ja alueisiin. Peliä pelataan silloin näiden johtajien yhteisesti sovituilla sisäpiirin säännöillä, jota perustellaan ”Jumalan seurakuntaan asettamalla järjestyksellä”. Mutta oikea paimen ei olekaan jääkiekon ammattivalmentajan kaltainen taktikko ja peluuttaja, joka pelaa eräänlaista kosmista shakkia pelaajillaan eli vastuunkantajillaan ja seurakuntalaisillaan; sinä sinne, hän tuonne ja näin seurakuntapeli rullaa hyvin...

Ongelmaksi muodostuvat tällöin seurakuntatoiminnan oravanpyörässä itsensä loppuun polttavat, joille ei ole kerrottu, että tämän matrixin ulkopuolella on olemassa oikea elämä ja todellinen vapaus. Toinen ongelmaryhmä ovat ne uskovat, jotka hiljaa mielessään kyselevät koko tämän sirkuksen mielekkyyden perään. Heidän ”sitouttamisekseen” heitä sitten yritetään orjuuttaa em. oravanpyörän avulla; luottamustoimia, palavereita, täynnä olevia kalentereita, koulutuksia jne. Ja päälle vielä uhkakuvat ”spiritual coveringin” menettämisestä, ellei olla kiltisti...

Onneksi monet ovat jo saaneet tartunnan jostain todellisemmasta ja aidommasta...