MITÄS MINÄ SANOIN...

Itsekin herättäjäjuhlilla puhujana ollut Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala vahvistaa tämän päivän pääkirjoituksessaan monet edellisessä postauksessani esille tuomani huomiot herännäisyyden tämän hetken tilanteesta.

Vai mitä sanotte seuraavista lainauksista?

• ”Herättäjäjuhlat eivät lahtelaisesta näkökulmasta ole vain yhden herätysliikkeen tapahtuma. Lahdessa haluttiin korostaa, että juhlat on tarkoitettu kaikille lahtelaisille ja ne ovat tärkeä osa seurakuntaelämää.” - Oma kommentti; tämä on siis mainstreamia.

• ”Herättäjäjuhlat tarjoaa seurakuntaelämälle mahdollisuuden piristysruiskeeseen, jonka kaltaista vain harvoin on tarjolla. ” - Oma kommentti; toivottavasti julkinen media yhtä antaumuksella asettuu jatkossa tukemaan myös muita Lahdessa järjestettäviä hengellisiä tapahtumia.

• ”Herännäisyys tarjoaa hyvän kaikupohjan modernille ihmisille, sillä se on viidestä herätysliikkeestämme suvaitsevaisin. Vaikka liikkeen sisällä on niitä, jotka korostavat voimakkaasti herännäisyyttä, sen siipien suojaan on mahtunut aina myös niitä, jotka eivät osaa pitää itseään körtteinä.” - Oma kommentti; tässä on ilmeinen asiavirhe, mutta olkoon – viittaan vain herännäisyyden luonteeseen alussa protestiliikkeenä.

• ”Merkityksellistä on myös se, että heränneet kuuluvat niihin, jotka suhtautuvat positiivisesti naispappeuteen ja suvaitsevat myös niitä, jotka ovat seksuaalisesti poikkeavia. Herännäisyyteen kun ei sovi kanssaihmisten ominaisuuksien arvostelu. Sellaisesta kirkosta moni epäilijäkin voisi löytää sijansa.” - Oma kommentti; mitä tarkoitetaan ”seksuaalisesti poikkeavalla”? Eikö päätoimittaja Hakala pidäkään homoseksuaalista käyttäytymistä ”osana ihmisen luonnollista seksuaalisuutta”, kuten homoseksuaalisuuden puolustajat näyttävät pitävän? Itse asiassa Hakala syyllistyy itse juuri siihen suvaitsemattomuuteen, mistä syyttää muita.

Nykypäivän urbaani körttiläisyys edustaa siis valtavirtaa ja enemmistöajattelua evlut kirkon seinien sisäpuolella. Kirkkohistoriallisesti ja – sosiologisesti ajateltuna on tapahtunut tietyn yhteisöllisen prosessin syklinen kierto alusta loppuun; se, mikä alkoi protestiliikkeenä, siitä onkin tullut kirkon yksi pyhä, yhteinen ja koskematon, kaiken kritiikin yläpuolella oleva vox populi, vox dei. Kirkon pää-äänenkannattajan ”Kotimaa”-lehden ylenpalttinen jakelu juhlilla vain vahvisti tätä näkemystä. Kaukana takana päin ovat siis ne ajat, jolloin herännäisyyden johtomiehiä vainottiin käräjille asti. Nyt käräjille joutuvat ne, jotka eivät uskossaan ja ajattelussaan tähän nykypäivän korkeakirkolliseen körttisarkaan ole sovitettavissa tai jotka siihen eivät halua tullakaan sovitetuksi. Tie herätysliikkeestä yleiseksi kansalaisuskonnoksi on kuljettu loppuun, kun mikä tahansa kyetään sulkemaan näiden ”armon” seinien sisäpuolelle.

Herännäisyys on tullut tiensä päähän ja ”Heränneen kansan homoseksuaaliset ystävät” on tullut toteen näytetyksi. Voi olla, että tällaisesta ”kirkosta moni epäilijäkin voisi löytää sijansa”, mutta eri asia on, millaisia vastauksia tuolle onnettomalle epäilijälle annetaan? Vastaukset vähenevät ja väljähtyvät, kun Jumalan muuttumaton ilmoitus vaihdetaan Ukko-Paavon uudelleen tulkittuihin ajatuksiin ja ehdottomina pidettäviin ja autuuden mittareiksi tulleisiin ”alatien kokemuksiin”.