Toisaalla blogissani...
...on käyty keskustelua kotiseurakuntamallin tarpeellisuudesta, toimivuudesta ja järkevyydestä. (Ks. Thursday, February 01, 2007 Blogissani oli kerran tällainen kommentti: /4 comments.) Ei niin, etteikö anonyymin lukijan vastaukset olisi ihan kyllin riittäviä vastauksia myöskin anonyyminä pysyttelevälle kommentoijalle, mutta kuitenkin vastaan näihin väitteisiin muutamalla rivillä.
Ensimmäinen väite on se, että kotiseurakunnat olisivat yhden voimakkaan johtajan ympärille syntyneitä lahkoja, joissa kaikenlaiset harhaopit muhivat ja mellastavat ja jotka eristäytyvät muiden uskovien yhteydestä. Tämä on sikäli mielenkiintoinen väite, että juuri kotiseurakunnissahan pyritään näkemään Kristuksen ruumiin kokonaisuus paikallisella tasolla – päinvastoin kuin ns. perinteiset seurakunnat ja kirkkokunnat tekevät. Lisäksi kotiseurakuntien johtajuuuskäsite ja -malli eivät tue tätä näkemystä mitenkään; ei ole mitään yhden johtajan mallia – päinvastoin kuin ns. perinteisissä seurakunnissa ja kirkkokunnissa opetetaan. UT:n malli johtajuudesta paikallisseurakunnissa ei ole yksinapainen eikä pyramidimainen, vaan ennemminkin kollektiivinen ja hajautettu. (Apostolin virka on juttu erikseen.)
Näihinkin asioihin olen blogissani jo useaan otteeseen viitannut, mutta kommentoija ei ole näihin näkemyksiin ja niiden raamatullisiin perusteluihin vaivautunut paneutumaan. Tämä turhauttaa, kun aina uudelleen joutuu ”repimään koko pakan auki”. Toistan jo aiemmin jossain yhteydessä sanomani; kyse ei perimmältään ole mistään ”kotiseurakunta-aatteesta”, vaan nimenomaan Kristuksen ruumiin kokonaisuudesta eli kristillisestä paikallisseurakunnasta sellaisena kuin UT asian meille ilmoittaa. Aivan kuten NMKY:n johtajuusseminaarissakin opettanut Neil Cole opettaa, seurakunta on luonteeltaan orgaaninen ja se aina etsii elävän ja relevantin muodon eri yhteyksissä ja tilanteissa ja kulttuureissa; työpaikoilla, kodeissa, vapaa-ajan vietossa etc. Kyse on siitä ”elämän Hengen laista”, josta Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 8. luvussa.
Lisäksi väitteessä on osoitteeton, jonkun mielestä jopa loukkaavaksi tulkittavissa oleva piiskansivallus; ”Usein he (so. kotiseurakuntien oletetut voimakkaat johtajat, lisäys by TK) kuvittelevat olevansa niin paljon muita viisaampia, että eivät tarvitse toisia itseään ohjaamaan.”
Keihin tällä viitataan?
Keitä nämä ”johtajat” ovat?
Nykyisten kotiseurakuntien oletettuja johtajiako?
Mihin tämä väite perustuu?
Kuitenkin oman kokemuksenikin mukaan esimerkkejä tällaisesta löytyy yllin kyllin ns. perinteisten kirkkokuntien piiristä. Em. yhteisöjen viljelemä hierarkkinen, pyramidimainen johtajuusmalli ruokii juuri niitä lieveilmiöitä, joihin kommentoija viittaa kotiseurakuntien yhteydessä. Emmekä koskaan voi asettaa jonkun kirkkokunnan tmv. suuruutta ja kokoa merkiksi sen raamatullisuudesta. Tällöinhän Rooman kirkko olisi juuri se, minä se itseään pitää; yksi, ainoa oikea.
Sitten toinen väite; ”Mielestäni, vaikka en olekaan mikään historian asiantuntija on enemmän kuin todennäköistä, että suuri osa hyvin itsenäisistä kotiseurakunnista tulisi olemaan varsin eksoottisia teologisia viriyksiä muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä.” Haastan tämän näkemyksen, sillä juuri kotiseurakuntien kautta kristinusko leviää tällä hetkellä voimakkaasti Kiinassa, Intiassa, muslimimaissa ja USA:ssa. Tulevaisuus tässä valossa näyttää ihan toiselta, kuin mitä kommentoija väittää.
Sitten lopuksi aika huimalta kuulostava väite: ”Isommassa seurakunnassa on takuuvarmasti paljon sellaisia sisäänrakennettuja siunauksia, joita ei pieni kotiseurakunta voi antaa ja toteuttaa.” Tämä on mielenkiintoista ja harmittaa, kun kommentoija jättää tämän äärimmäisen tärkeän argumentin tyystin perustelematta.
Mitä nämä ”sisäänrakennetut siunaukset” oikein ovat ja miten ne ilmenevät käytännössä?
Onko siis olemassa jotain tällaisia ”bonuksia”, joita ilman yksinkertaisesti jää, jos ei kuulu tällaiseen isompaan yhteisöön?
Tässä kaikessa on yksi suuri ongelma ja se on se, että Raamattu ei yksinkertaisesti puhu mitään tällaisesta. Uusi testamentti tuntee kyllä kodeissa kokoontuvan seurakunnan ja kaupunginlaajan Kristuksen seurakunnan (so. Hänen ruumiinsa esim. Lahdessa) ja piste. Kaikki muut perustelut, joista kommentoija näkemyksensä ammentaa, nousevat omien reviirien puolustamisesta, historian siipien havinasta ja traditiosta. Nämä vievät yhä kauemmas UT:n mallin mukaisesta uskovien yhteydestä. Nämä kommentoijan näkemykset ovat hänen omiaan, niille ei löydy mitään raamatullisia perusteita, eivätkä ne kestään lähempää kriittistä tarkastelua.
Toden sanoakseni en olisi halunnut kirjoittaa tätä kaikkea edellä mainittua. Tunnen oloni mustaksi ja likaiseksi kuin painittuani nokakolarin kanssa. Tämä ei rakenna, eikä vie asioita mitenkään eteenpäin. Jeesus sanoo usein evankeliumeissa ; ”Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.” Watchman Nee puki aikoinaan saman asian sanoiksi toisin; ”Sille, joka ymmärtää, ei tarvitse selittää. Ja se, joka ei ymmärrä, ei ymmärrä, vaikka hänelle selittäisitkin.” Kaikkiin kommentoijan esittämiin juttuihin olen pyrkinyt vastaamaan jo useissa aikaisemmissa kirjoituksissa, useisiin moneenkin kertaan. Eikö niitä ole luettu vai eikö niitä vain ole kuultu?
Turhauttavaa. Kuvittelepa tilanne, että olisit keskustellut pitkään jonkun kanssa ja yrittänyt kärsivällisesti selittää ja perustella omaa näkökantaasi keskuastelukumppanille. Sitten tulee joku ikäänkuin kesken kaiken mukaan, napaa sanan sieltä ja toisen täältä ja alkaa siltä pohjalta kommentoida asiaa. Tämä on luonnollisesti jokaisen blogin lukijan oikeus; komentoida asiaa anonyyminä. Turhauttavaa se silti on – varsinkaan kun raamatullisia perusteita oman näkemyksen tueksi ei ole esittää lainkaan. Itse olen pyrkinyt perustelemaan näkemykseni ja kirjoitukseni Raamatulla, joten mikäli aihetta ilmenee, niin osoittakaa näkemykseni vääräksi tältä pohjalta.
Keskustelukumppani netissä lopettaa kommentoijalle näin; ”minulle kyllä käy, että vanha viini pysyy vanhoissa leileissä, kunhan kukaan ei väitä, että uudet leilit uudelle viinille on jotenkin "ääripään ratkaisu". Tämä on totta. Muistapa vain Jeesuksen sanat näistä viinileileistä;
”Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.”
”Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin viini pakahuttaa leilit, ja viini menee hukkaan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.”
”Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat.”
Eri evankeliumeissa Jeesuksen sanat painottuvat vähän eri tavoin. Matteus puhuu siitä, miten oikein meneteltäessä molemmat leilit – niin uudet kuin vanhatkin – säilyvät. Realismia sekin. Mutta yhtä kaikki – tästä juuri on kyse; uudesta viinistä ja uusista leileistä. Tähän samaan raamatulliseen kielikuvaan Chuck Piercekin viittasi Nokia-Mission uuden vuoden tilaisuudessa. Tästä on kyse; elämän Hengen laista.
Mietittäväksi:
Mistä seurakunta alkaa?
Kenen seurakunta on?
Millainen seurakunta on luonteeltaan?
Mitä varten seurakunta on?
Älä etsi vastausta perinteestä tai nykyhetkestä, vaan Raamatusta. Älä etsi Raamatusta tukea omalle näkemyksellesi, vaan etsi Raamatusta nousevaa totuutta.
2 comments:
Timon vastauksen sävy antaa hyvän syyn olla edelleenkin anonyymi. Tarkoitukseni kun oli jutella asiasta ja siihen ei tietääkseni tarvita henkilöitymistä sitä asiaa sotkemaan. Jeesuskin - pois se minusta, että vertaisin itseäni häneen - katsoi myös hyväksi yrittää toimia välillä ikäänkuin anonyymisti - joten ei kai se niin paha? Ikävä, jos asiasta juttelu saa Timon tuntemaan itsensä likaiseksi. Se ei ole ainakaan minun tarkoitukseni ja siksipä en enempää tätä asiaa aio tämän jälkeen kommentoidakaan, ettei tule mitään lisäturhaumia ja harmin aiheita tai peräti turhaa kinaamista sanoista tms. mistä Paavalikin meitä varoittaa.
Eriävien mielipiteiden ymmärtäminen on taito, jonka oppiminen on elämän pituinen tehtävä. Neen ajatukset siitä ovat varmasti oikeita, mutta niitäkin voi käyttää monella tavalla.
Mutta, koska niin kovasti kyseltiin niitä esimerkejä "sisäänrakennetuista siunauksista" niin kerron mitä tarkoitin sillä - mahdollisimman lyhyesti tosin.
Ajtukseni liittyi jotenkin siihen yleiseen alkuseurakunnankin tilanteeseen, jossa jokaisella oli jotain annettavaa ja joidenkin oli jo aika olla opettajia, vaikka olivatkin opetuksen tarpeessa jne.
Jos koolla on suuri joukko uskovia, on selvä, että esim. armolahjat ovat edustettuna lukuisammin kuin pienessä piirissä ja samoin kaikki muutkin lahjat.
Tietysti on sekin totta, että pienessä porukassa voi olla helpompi lahjoja käyttää, mutta kuitenkin monimuotoisuus on eräs iso siunaus, joka on sisäänrakennettu keskikokoiseen seurakuntaan.
Tai otetaan esimerkiksi toinen sisäänrakennettu siunaus: heikoista ja puutteenalaisista huolehtiminen. Sekin on sekä käytännössä, että teoriassa helpommin tehtävissä isossa seurakunnassa. Tarvitseeko näistä kaivaa raamatunkohdat? Mielestäni nämä ovat selviä raamatun periaatteita. Pieni kotiseurakunta voi toki huolehtia jostain henkilöstä, joka on mukana siinä, mutta heti jos avun tarvitsijoita sattuukin olemaan pari, niin kapasiteetti on jo luultavasti käytetty.
Tiedän kyllä, että meidän lähteemme on Jumalassa, eikä ihmisessä, mutta silti Jumala usein käyttää ihmistä. Siellä missä on enmmän ihmisiä on myös enemmän kaikenlaisia resursseja. Tämä pätee puhutaan sitten rukouksesta, antamisesta, siunaamisesta, evankelioinnista, sairasten puolesta rukouksesta tai mistä tahansa.
Myös se, että seurakunta voi kustantaa esim. papin palkan ja tämä voi omistautua kokopäiväisesti palvelemaan seurakuntaa ja etsimään Jumalan tahtoa ja johdatusta on minusta iso siunaus. Kotiseurakunta on tässäkin tavallaan ahtaammalla ja suunnattoman riippuvainen siitä millainen sattuu olemaan sen seurakunnan kokoonpano. Jos se on uskon sankareidon ruumiillistuma ja täynnä intoa ja paloa Herran puoleen niin ei siinä muuta kuin eteenpäin vain ... kohti jotain...
Mutta jos siinä ns. keskivertosuomalaisia, jotka tarvisevat kaikenlaista apua ja tukea koko ajan omaan kasvuunsa ja kipuihinsa, niin kyllä se yksi tai kaksi siinä ryhmässä olevaa vahvempaa uskovaa ja sielunhoitajaa ovat aika lujilla. Tai sitten pitää ohjata jäseniä esim. isompaan seurakutaan saamaan sielunhoitoa tms. palvelua.
Meillä kaikilla on aika sellainen resurssi, joka on kovasti kortilla ja harvalla sitä on tarpeeksi. Periaatteessa käytettävissä oleva aika on suoraan kerrottavissa jäsenten lukumäärällä.
Jos isompi seurakunta esim. haluaa panostaa johonkin asiaan, aikaa tai rahaa tai vaikka rukousta, voisi ainakin ajatella, että se on voimallisempaa ison kuin pienen porukan kohdalla.
Nyt joku voi tietysti ajatella, että isot seurakunnat - höh - eihän niissä mitään tehdä - kaikki voimat menee keskinäiseen hauskanpitoon tms. yhtä negatiivista. Siinä on tietysti tottakin, mutta sama pätee kotiseurakuntaankin. On turha katsoa jotain tämänpäivän seurakuntaa ja vetää siitä johtopäätöksiä kovin pitkälle. Itse ainakin kuvittelen mielessäni sellaista ihanneseurakuntaa, jossa ainakin suuri osa asioista toimisi siten, kuin on tarkoitettukin. Silloin se kukoistaa ja toimii kaikin puolin hyvin. Mutta jos se onkin jotain ihan muuta, niin sitten mielestäni pitää joko korjata vanha tai rakentaa uusi ja toimiva. En kuitenkaan usko, että ihan pieni seurakunta on sinällään ratkaisu näihin ongelmiin.
Toivotan kaikille viihtyisiä kotiseurakuntahetkiä ja kärsivällisyyttä muita kohtaan.
Pitää vielää jatkaa sen verran, että eräs tärkeä asia tai pointti tulee ylläolevaan listaan mukaan.
Nimittäin juuri seurakunnan koko ja monimuotoisuus tuo senkin suuren siunauksen jokaisen seurakuntalaisen ulottuville, että sekä nuoret, että vanhat ja kaikki siltä väliltä ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja jonkinlaisessa vastuussa toisistaan.
Itse aikanani tullessani mukaan seurakuntaan sain suurta iloa ja rohkaisua ihan tästäkin asiasta. Aikaisemmin olin ollut tekemisissä etupäässä omien kaltaisteni ja ikätovereideni kanssa - kuten pienemmissä porukoissa (kotisrk) väistämättä käy - ja silloin alkaa pian vaivaamaan jonkinlainen putkinäkö ja rajoittunut kontaktipinta vaikuttaa koko hengellisyyteen myös.
Jos maassa olisi vain kotiseurakuntia, eikä isompia seurakuntia lainkaan, matkasta putoaisi moni pois ja on tosi vaikea nähdä miten ja millä resursseilla nuoriso/ lapsityötäkin sitten tehtäisiin niissä pienissä seurakunnissa.
Toki lapsista huolehditaan perheissäkin, mutta kyllä tänä päivänä ainakin meidän lapsille on ollut iso siunaus olla mukana toimivassa ja hyvässä nuorisotyössä ja mukana isossakin joukossa oppimassa sosiaalisuutta yms. ja vaikkapa vastuunkantoa ja harjoitella erilaisia tehtäviä.
Jos kotiseurakunnisssa yritettäisiin ylläpitää edes osaa siitä palvelutasosta tai oikeammin työmuodoista, joita ihminen kuitenkin elämän juoksussa keskimäärin tarvitsee, niin kyllä kai ne paukut jossain kohtaa loppuisivat pahan kerran.
Tämäkin on siis ison seurakunnan sisäänrakennettua siunausta.
Jos ajatus taas menee niin, että osa palveluista tuotetaankin jossain isossa seurakunnassa ja me vain käymme tai haarrastamme kotiseurakuntaa, niin silloin tämä koko keskustelu on epälooginen ja palaamme alkuun...
Siihen mitä sanoin aikaa sitten: Että nämä asiat täydentävät toisiaan, eikä niitä tarvitse pitää toisistaan erossa.
Post a Comment