Näkemisiä

Eräänä iltana Raamattua lukiessani huomioni kiinnittyi seuraavaan tekstinkohtaan Aamoksen kirjassa (5:18-20):

”Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista.

Miksi hyväksi on teille Herran päivä?

Se on oleva pimeys, eikä valkeus

- ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu,

tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään

ja häntä pistäisi käärme.

Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus,

eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?”

Tällaisena voimakkaan kulttuurisen, taloudellisen ja sosiaalisen murroksen aikana, jota elämme, tuntuu siltä kuin Jumala seuloisi seurakuntaansa, puhdistaen ja pyhittäen, jopa polttaen siitä kuonan pois. Kyse ei siis ole vain jostain kulttuurisesta ilmiöstä tyyliin ”ajat muuttuvat, tavat niiden mukana”. Kyse on Jumalan Hengen aikaansaamasta globaalista hengellisestä murroksesta, joka ravistelee Hänen omiaan kaikkialla maailmassa. Vanhojen kirkkojen ja seurakuntien, herätysliikkeiden ja organisaatioiden liitokset natisevat kun tämä tapahtuu. Olemme todistamassa tätä kaikkea ympärillämme tänään. Monelle tulee kiusaus alkaa rakentaa uudelleen samalle vanhalle perustalle, jolla aiempi, nyt sortumaisillaan oleva rakennus oli. Tai etsitään uutta perustusta, jolle rakentaa oman mielen mukaan. Yhteistä näille molemmille on epäusko ja se, ettei Herra ole niissä suunnitelmissa mukana. Puolisydämisyyden aika on ohi.

Tässä tilanteessa myös Jumalan omille käy niin kuin Malakia ennustaa (3:2-3):

”Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän,

ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy?

Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.

Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean,

hän puhdistaa Leevin pojat,

saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean

ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.”

Eräs asia, joka tässä murroksessa nousee selvästi esille on kysymys apostolisuudesta. Tarkoitan tällä nyt tosi apostolisuuden roolia tyystin päinvastaisena kuin meidän tuntemamme länsimainen saarnaajakultti sen ymmärtää. Apostolisuus on sitä, että kaikki itse asiassa käännetäänkin ylösalaisin. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja vihoviimeiset (1.Kor. 4:9) tulevatkin loppupelissä ensimmäisiksi. Luonnollisen uskonnollisuuden hapattamassa kristillisessä kulttuurissa korotetaan ihmistä, so. julistajaa, opettajaa, johtajaa, profeetaksi luultua, apostoliksi kutsuttua jne.

Apostolisuus on kuitenkin alhaisin paikka. Harvaa miellyttää se, kun se osoittautuukin niin toisenlaiseksi kuin tuntemamme länsimainen kristillinen kulttuuri antaa ymmärtää. Myönnän, että kirjoitan asiasta, jota en ole läheskään täysin elänyt todeksi: apostolisuus on kaikkensa luovuttaneen rakkauden paikka. Jeesuksen luonto saa sijaa meistä, jotta meistä tulisi kaikkien palvelijoita. Näinhän Paavalikin sanoo: ”Kaikille minä olen ollut kaikkea…” (1.Kor. 9:22).

Näinhän Jeesus eli. Mene ja tee Sinä samoin. (Ja tässä kohtaa saarnamies saarnaa itselleen.)

Mutta samalla ajattelen todistavani saarnaajakeskeisen länsimaisen kristillisen kulttuurin loppua. Tulevassa Jumalan valtakunnassa ei yksinkertaisesti ole tilaa sen materialismille, ulkokultaisuudelle ja ihmiskeskeisyydelle. Monien karismaattisten yhteisöjen tulee luopua siitä tulevaisuudessa tai niistä tulee aikaa myöten osa sitä suurta Baabelia, jota kiireen vilkkaa ollaan rakentamassa. Saatana tietää, että sillä on vähän aikaa ja sen tähden se haluaa pian saada oman pytinkinsä valmiiksi, kun se näkee Herran kokoavan ja rakentavan oman morsiusseurakuntansa valmiiksi Karitsan hääaterialle.

Paimenten illalliselta

Eilen illalla Paimenten illallisella puhuttiin aika paljon rahasta ja taloudenhoidosta seurakunnassa. Muistan hyvin kuinka jokunen viikko sitten eräässä tilanteessa opetin Paavalin hengellisen työn eri periaatteista ja niiden joukossa myös hänen suhtautumisestaan taloudellisiin kysymyksiin. Tuntui siltä kuin juuri tämä puoli asiaa olisi vaatinut enemmän käsittelyä. Yleensähän rahasta puhuminen on uskovien keskuudessa hyvin kaksijakoista. Joko siitä puhutaan oikeastaan koko ajan niin, että merkittävin osa kokouksesta ja opetuksesta kuluu erilaisten kolehti-, uhri- ja antamispuheiden parissa. Ehkä tämä on sitä, että "siitä puhe, mistä puute". Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että raha, talous ym. seikat ovat tabu ellei peräti saastaisia asioita eli rahasta ei puhuta, ei ainakaan julkisesti. Yhteistä näille molemmille suhtautumistavoille on se, että kumpikaan niistä ei perustu uskoon. Raamattu kuitenkin sanoo hyvin painokkaasti, että vanhurskas elää uskosta. Hän ei siis elä näkkileivästä, ruispuurosta tms. vaan uskosta.

Wolfgang Simson puhuu Starfish´issä siitä, miten rahalla tulee olla apostolinen missio, muuten se alkaa elää niin helposti omaa elämäänsä. Käytännön esimerkki: jos säästämme vuosikausia rahaa apostolisen pioneerityön aloittamiseksi, niin ennen pitkää käy niin, että ko. projektista vastaavat henkilöt tekevät näillä varoilla tutustumismatkan vastaavanlaisiin apostolisiin projekteihin Englannissa tai USA:ssa. Ei Herra tätä tarkoittanut. Tai toinen esimerkki mammonan vallasta myös uskovien piirissä. Mietipä jotain seurakuntaa, kristillistä järjestöä tai muuta organisaatiota. Jos eteen tulee valintatilanne, jossa vastakkain ovat talouspäällikön ja julistustyön johtajan näkemykset niin kumpaa uskotaan? Eli jos vaakakupeissa ovat a) taloudelliset argumentit ja b) raamatulliset argumentit, niin kummat painavat enemmän? Niinpä...

Vastaavasti lue Uudesta testamentista Paavalin kirjeitä ja tarkkaa, miten niissä puhutaan taloudellisista asioista tai millä tavalla niissä käsitellään rahaa. Peilaa tuota jumalallista ilmoitusta sitten oman aikamme käytäntöihin ja tottumuksiin: ovatko ne raamatullisia? Kestävätkö ne lähemmän tarkastelun Sanan valossa? Liian moni - etenkin karismaattisuuteen päin kallellaan olevan - kristitty etsii UT:n ilmoituksesta jotain ihme "ilmestystä", kun Herra haluaisi meidän seuraavan konkreettisia malleja ja soveltaa niitä käytäntöön. Tässä kohtaa Jumalan Sana on usein niin ankara ja ehdoton, kun se ei annakaan meille näkyjä korvasyyhyymme, vaan käytännöllisen tavan toimia, joka usein kyllä joudutaan ikäänkuin kaivamaan esille Sanasta.

Eli kyllähän Paavalikin keräsi rahaa - mutta hän keräsi ne Jerusalemin seurakunnan köyhille, ei itselleen. Hän itse oli vastaavasti valmis elättämään itsensä omalla työllään toimiessaan kutsumuksensa mukaisesti jollain paikkakunnalla (esim. Tessalonikassa). Tai hän piti visusti huolen siitä, että häntä ei päästäisi syyttämään rahan kerjäämisestä (esim. Efesossa). Samoin hänelle oli tärkeää säilyttää taloudellinen riippumattomuutensa voidakseen julistaa ja opettaa Sanaa puhtaasti ja lahjomattomasti (esim. Korinttissa). Hän myös piti tärkeänä sitä periaatetta, että joku tietty paikkakunta hänen matkansa varrella varustaisi hänet matkalla eteenpäin seuraavaan kohteeseen (esim. Rooma). Myöhemmin apostolisten isien kirjoituksissa Didakhe´sta löydämme saman periaatteen: jos joku kiertävä julistaja viipyy paikkakunnalla uskovien vieraana parikin viikkoa, hän on hyvin todennäköisesti huijari.

Mitä ihmettä niissä raamattukouluissa ja teologisissa seminaareissa näistä asioista oikein opetetaan nykyään?

Itselleni nousi myöhemmin rukouksessa mieleen pari pointtia itseäni ja omaa talouttani ajatellen:

• Haluan perata oman antamiseni läpikotaisin Herran edessä ja olla valmis karsimaan vanhoja "itsestäänselvyyksiä" pois ja suuntautumaan antamisessani uuteen Herran tahdon mukaan.
• Haluan myös tarkastella koko omaa talouttani kriittisesti Sanan valossa Herran edessä ja antaa Hänen entisestään puhdistaa elämääni tällä alueella.

Tässä kohtaa puhun siis itsestäni, enkä osoita sanojani kenellekkään muulle. Tämä on nähdäkseni sitä uudispellon raivaamista, josta profeetta Hoosea puhuu (10:12). Vain tältä pohjalta Herra nimittäin voi antaa minun elämääni ja talouteeni "laupeuden leikkuun" ja "vanhurskauden sateen" eli oman huolenpitonsa (Matt. 6:33). Henki minussa kuitenkin viittaa jotenkin siihen suuntaan, että tulevaisuudessa puhtautemme ja vapautemme Herran edessä taloudellisissa asioissa nousee entistä tärkeämpään rooliin, kun ajat vaikeutuvat. Se voi olla yleinen taloudellinen ahdinko tai se voi olla erityisesti uskoviin kohdistuva mielipidevaino, jossa käytetään hyväksi taloudellista kiristystä, ennen kaikkea suhteessa rekisteröityneisiin kristillisiin yhteisöihin. Paavalin sanat "tämän maailman muodon katoamisesta" ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä ovat paljonpuhuvat (1.Kotr. 7:29-31).
-------

Puhuttiin myös Jumalan valtakunnan ja ennen kaikkea hengellisen työn pyhistä periaatteista. Perinteisesti vapaissa suunnissa on ollut vallalla ajatus siitä, että tärkeysjärjestyksessä ensin tulee Jumala, sitten seurakunta ja sen jälkeen perhe. Jokainen vähääkään UT:n apostolisia kirjoituksia tunteva ymmärtää tämän näkemyksen täydellisen epäraamatullisuuden. (Ks. esim. 1.Tim. 3:4-5.) Kuitenkin kyse on niin kovin usein ollut miehisestä nousujohteisesta uran rakentamisesta, joka nyt vaan on sattunut tapahtumaan hengellisessä kontekstissa. Yhtä hyvin kaikki tuo olisi voinut ottaa paikkansa politiikassa, järjestötoiminnassa tai bisneksessä.

Milloin tästä turmiollisesta tavasta ja sen tuhoisista seurauksista on julkisesti tehty parannusta ja pyydetty anteeksi jonkun kirkkokunnan, seurakunnan tai herätysliikkeen piirissä?

Historian siipien havinaa...

Poika on säbätreeneissä ja vaimo naisten piireissä. Kohta laitan takkaan tulen ja lämmitän saunan. Sitä ennen päätin kuitenkin vähän penkoa vanhoja muistiinpanojani vuosien varrelta ja löysin seuraavanlaisen kirjeen. En ihan tarkkaan muista kenelle sen laitoin, mutta se on sivuseikka. Enemmänkin on mielenkiintoista huomata, missä vaiheessa tiellä tuolloin oltiin ja miten Herra sitten on vienyt asioita eteenpäin.

"Moi!

Vähän aroilla mielin kirjoitan, kun tämä haaste tuntuu sekä sellaiselta, jota olen aina odottanut ja kaivannut, kuin myös sellaiselta, jonka edessä, jos missä, ymmärtää oman pienuutensa. Koen myös jonkinlaista neuvottomuutta lausua ääneen näitä asioita. Ymmärrän, että Jumala on pelastaessaan minut myös kutsunut minut olemaan Jumalan sanan totuuden opettaja ja julistaja, enkä tästä kutsumuksestani saa pois väistyä, en oikealle, enkä vasemmalle – niin kuin apostoli Paavali sanoo; ”voi minua, ellen minä evankeliumia julista!”

Tämä kutsumus on luonteeltaan sekä apostolinen että profeetallinen, jolloin siihen kuuluu sekä meneminen uusille alueille (ei vain maantieteellisesti, vaan myös henkisesti, hengellisesti ja kulttuurisesti), missä ei ennen ole työtä tehty – tämä on kutsuni apostolinen puoli – että myös tämän totuuden julistaminen, niin kuin se on ilmoitettu Raamatussa ja niin kuin se ajankohtaisella tavalla tulee julistaa tämän ajan keskellä – tämä on kutsuni profeetallinen puoli.

Tämä kaikki minun on sanottava ääneen sekä näkyvien että näkymättömien edessä ja tämän mukaan uskollisesti ja tinkimättä toimittava – Jumala olkoon minulle tässä armollinen! Tällä en tarkoita sanoa, että olisin apostoli samassa merkityksessä kuin esim. Paavali (vrt. hänen kirjeidensä arvo ja asema Raamatun kaanonissa). Puhun vain siitä, miten olen kokenut oman kutsuni. Kyseessä ei ole statuksen metsästäminen, vaan hellittämätön sisäinen polte. En väitä olevani apostoli nyt tai tulevaisuudessa, mutta voin häpeilemättä sanoa minua ajavan eteenpäin apostolisen kutsun.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että en sopeudu hengessäni olemassa oleviin kirkkokuntiin ja niiden edustamiin uskonnollisiin järjestelmiin. Minun on tultava ulos niistä; ne hylkivät minua ja minä niitä, enkä voi sopeutua niihin.

Minun on siis palveltava uskollisesti ja nöyrästi koko Kristuksen ruumista; ei organisaatiota, vaan organismia, ei laitosta, vaan Herraa, ei kirjainta, vaan Henkeä.

Tavoitteenani tässä palvelutyössäni on koko Kristuksen seurakuntaruumiin ennalleen asettaminen ennen Hänen takaisin paluutaan (Ef. 4:11-16:n mukaan). Raamattu sanoo selvästi, että näkymättömät ovat pysyviä, kestäviä ja iankaikkisia ja näkyväiset vaihtuvia, kuluvia ja muuttuvia, kuhunkin aikaan kuuluvia. Minun on seurattava sitä, mikä vielä nyt on näkymätöntä, mutta mikä on tulevaa ja olevaa, kun Jumalan valtakunta näkyvällä tavalla tulee.

En siis ole kovin käytännöllinen tyyppi, vaan enemmänkin näkijä ja siten puhdasverinen profeetallinen hörhö :) Ajatellen esim. tuota keskustelua solusrk vs. kotisrk, niin minua henk. koht. ei kamalasti kiinnosta se kumpi niistä on toimivampi malli. Raamatullisuus ratkaisee; kumpi on raamatullisempi, sillä on Jumalan siunaus pitkässä juoksussa.

(Heh heh... joku on todennut, että kaksikymppiselle merkitsee eniten se. mikä tuntuu hyvältä, kolmikymppiselle se, mikä toimii parhaiten ja neli-viiskymppiselle se, mikä on totta. No, minä kuulun ikäni puolesta tuohon ryhmään...)

Jonkinlaisen apostolisen verkoston rakentamisesta Jumala on puhunut meille Lahdessa jo loppukesästä alkaen - ongelmana on ollut enemmänkin se, miten ja kuinka käytännössä?

Se, mikä on jo tässä keskustelussa tullut esille on apostoliuden määritteleminen; miten me ymmärrämme tämän viran? Samanlainen keskustelu tulee aikaa myöten käydä kaikkien viiden palveluviran kohdalla.

Mennäänpä siis tyvestä puuhun. Apostoli tarkoittaa olla lähetetty varustettuna jotain tehtävää varten. Käytännössä meidän tulee etsiä ihmisiä, joilla on näky ei vain kotisrk:sta ja niiden verkottumisesta, vaan koko kaupunginlaajasta Kristuksen seurakunnasta (=Kristuksen ruumis paikallisella, alueellisella tasolla). Kyseessä on siis henkilöitä, jotka ovat pioneereja, uusien juttujen aloittajia, pilottihankkeiden käynnistäjiä. Heidät tulee koota, varustaa ja pitää yhteyttä heihin. Tämä on vaikeaa, koska aina nämä henkilöt itsekään eivät tunnista itseään ja omaa kutsuaan. (Meillä on niin paljon poisopittavaa...) Opillisella/teologisella tasolla kyse on henkilöistä, joiden on helppoa ja vaivatonta hyväksyä ajatus ja näky Kristuksen srk:sta paikallisella tasolla. (Tämä tekee sen myös niin vaikeaksi.)

Esille tulee siis kysymys apostolisen verkoston rakentumisesta paikallisesti ja valtakunnallisesti. Pian sen jälkeen tai samaan aikaan tulee eteen kysymys profeettojen verkottumisesta samalla tavoin. Ef. 2:20:n mukaan he ovat se perusta (=kivijalka), jolle Kristuksen srk on rakennettu/rakennetaan kulma/huippukivenä Kristus itse.

Aikaa myöten esille tulee myös kysymys kaupunginlaajan srk:n vanhimmista (cityelders) ja siitä, miten tämä hengellinen vanhemmuus, paimenuus ja johtajuus käytännössä tunnistetaan, ilmenee ja ottaa paikkansa Kristuksen ruumiissa. Tätä keskusteluahan vähän virittelin Hyvinkäällä.

Työhön on ryhdyttävä, koska näyttää siltä, että kukaan muu ei taida tehdä sitä puolestamme. Käytännössä voisi olla hyvä yrittää kokoontua jollain porukalla jo vaikka ennen vuoden vaihdetta?

Terv. Timo Koivisto"

Kirje on päivätty 23.10.2005. On se vaan jännä huomata, miten Jumala jo silloin oli jotain näistä asioista puhunut. :)

Joskus on hyvä ikäänkuin palata ajassa taaksepäin juurilleen ja ikäänkuin tarkastaa, mitkä olivat ne todella tärkeät jutut, joista Jumala on puhunut? Mitkä ovat omaa kutsumustani ajatellen sitä kovaa ydintä? Mitkä ovat edelleen ajankohtaisia haasteita Kristuksen ruumista ajatellen Lahdessa, eri paikkakunnilla muualla Suomessa, muualla maailmassa?

Jostain kokouskutsusta johonkin suunnittelupalaveriin joskus parisen vuotta sitten poimin muutamia pointteja, jotka edelleenkin tuntuvat akuuteilta:

"Kerätä yhteen Israelin huoneen kadonneet lampaat"

• verkoston rakentaminen ja yhteyksien luominen orgaanisten seurakuntien kesken
• näyn levittäminen Kristuksen seurakunnan todellisuudesta paikallisella tasolla
• "hautomon" luominen tällaisen apostolisen ja profeetallisen työn kehittämiseksi
• kohderyhmänä erityisesti ne uskovat, jotka ovat jo mukana jossain esim. kotona kokoontuvassa ryhmässä, mutta jotka eivät osaa, rohkene tai viitsi alkaa kutsua sitä seurakunnaksi

Tämä tuntuu edelleen relevantilta.

Raamatullisuudesta

Asia, joka on pitkään on askarruttanut minua on kysymys raamatullisuudesta. Yhä enemmän huomaan nimittäin törmääväni kysymykseen, mikä Raamattu on minulle - tai Sinulle, meille? Kysymykset kasteesta, ehtoollisesta tai seurakunnasta - niin, tai apostolisuudesta! - näyttäytyvät meidän aikanamme yhä enemmän raamattukysymyksinä. Mielenkiintoista, joskin huolestuttavaa mielestäni on se, että monet aiemmin (ja ehkä edelleenkin) raamatullisina pitämäni suomalaisen kristillisyyden hahmot näyttävät kasaavan tielle enemmän esteitä, tekosyitä ja "mutku"-väitteitä, kuin rientävän innolla elämään todeksi Sanaa. Mikä siihen on syynä, sitä en halua arvailla.

Toisaalta yhä enemmän törmään nykyään uskoviin, jotka korottavat eräänlaiset profeetallisina pitämänsä vaikutelmat, "sisäiset sanat" ja ilmestyksenpoikaset korkealle, jopa yli Jumalan oman kirjallisen ilmoituksen, Raamatun. Enenevässä määrin koen olevani kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja, joka tuskailee lukijoidensa kanssa, että taas täytyy teidän kanssanne aloittaa alusta ja alkaa syöttää teille Jumalan Sanan alkeita. Jos kyse on nuorista vastauskoontulleista, niin asian vielä voi jotenkin ymmärtää, mutta entä sitten kun on kyse jonkinlaiseen hengelliseen taantumaan vaipumisesta jo pitkään uskossa olleiden kohdalla?

Mihin tämä unohtui: "ei yli sen, mikä on kirjoitettu!" (1.Kor. 4:6) Eikö niin, että kaikki profeetallisuus, näyt, unet ja ilmestykset tulee koetella Jumalan Sanalla. Aito profeetallisuus ei koskaan aja yli eikä ohi Raamatun ilmoituksen. Missä näin tapahtuu, siellä on kyse joko sielunvihollisen valhehengen tai ihmisen oman, uskonnollisen hengen tai sielullisuuden aikaanväännöksistä. Tämän pitäisi olla meille uskoville päivänselvää, mutta niin vain se näyttää näinä hengellisen markkinatalouden päivinä unohtuvan.

Myönnetään, raamatullisuus ei siis ole kiva asia, ei varsinkaan näinä päivinä. Monelle erilaiset hengelliset trendit ja brändit ovat tärkeämpiä kuin Sana. Kuitenkin ne kaikki - ja ehkä pitäisi jopa sanoa: erityisesti ne! - on koeteltava tällä Sanalla. Ja jollei näin tapahdu tässä ajassa, niin älkää huoliko, ajan rajan toisella puolella se koettelu viimeistään tulee eteen. Pelkään vain, että suomalaisessa hengellisessä ilmastossa tuo iänikuinen halvan armon puhkijulistaminen on vesittänyt pyhyyden tunnon tämän raamatullisen näkökulman edessä.

Meillä on nähdäkseni uskovien seurakunnassa tässäkin asiassa kaksi harhaista ääripäätä. Toisaalla meillä ovat nämä em. ylihengelliset hurmahenget, joiden profeetallisuutta ei sovi arvioida tai saa epähengellisen hengensammuttajan arvonimen. Raamatullisuuden nimiin vannova on usein näissä piireissä puhdasverinen ilonpilaaja. Näille sopisi hyvin muistuttaa Paavalin kehotuksesta 1.Tess. 5:19-21:ssä koetella kaikki ja pitää se, mikä hyvää on. Tällainen koettelu ei koskaan ole Pyhän Hengen sammuttamista, pilkasta puhumattakaan.

Toinen äärilaita ovat kuolleen näennäisraamatullisen kirjauskovaisuuden edustajat, joiden sanantulkinta on valitettavan usein paikalleen jämähtänyttä ja kuollutta kirjanoppineisuutta. Mikään ei liikahda, eikä saakaan liikahtaa ja jos liikahtaa, niin jo heiluu uskonnollisen hätävarjelun liioittelun viikate. Heille sopii kuultavaksi ja mieliin painettavaksi Jeesuksen sana oman aikansa kirjanoppineille: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta" (Joh. 5:39).

Jeesus antaa oman aikansa järkeisuskolla pilatuille uskonnon ammattilaisille hyvän neuvon: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Siinä on elämän avaimet: Raamatun kirjoitukset ja Jumalan voima Pyhässä Hengessä - ja nämä molemmat tasapainossa. Paavali sanoo toisessa kirjeessään nuorelle Timoteukselle meille annetun Pyhän Hengen olevan voiman, rakkauden ja raittiuden Hengen (2.Tim. 1:7). Tämä raittius tarkoittaa juuri sitä, että asiat ovat tasapainossa ja harmoniassa keskenään.

Edellisessä kirjeessään Paavali sanoo jokaisen Raamatun kirjoituksen syntyneen Jumalan Hengen vaikutuksesta (2.Tim. 3:16). Ihan tarkasti ottaen Paavali sanoo Jumalan henkäyttäneen tai ulos hengittäneen (kr. theopneustoos) nämä kirjoitukset. Ja nämä kirjoitukset pitävät sisällään preofeetallista ilmoitusta, joista osa on jo toteutunut, osa ei, historiaa, maantiedettä, runoutta, aforismrja, erilaisia suku- ym. luetteloita, lainsäädäntöä, ihmiskohtaloita, kuvausta hengellisestä työstä, rukouksia, esimerkkejä ja vertauksia elämän eri alueilta jne. Mutta yhteistä kaikelle on sama, jumalallinen alkuperä.

Tämä on Raamatun oma todistus itsestään. Mikä on Sinun todistuksesi Raamatusta?

Mutta joo, Raamattu ei ole muodissa tänään, ei uskovien, eikä maailman piirissä. Monet uskovat, varsinkin erilaisissa viroissa ja vastuissa jossain uskonnollisessa yhteisössä puuhastelevat, pitävät Raamattua enemmän virikekirjana kuin Jumalallisena Kriitikkona, "sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsijana" (Hepr. 4:12). Kaikki ei todellakaan ole vain pelkkää raamatuntulkintaa, kuten usein kuulee vapaiden suuntienkin piirissä (sic!) sanottavan, vaan ennen kaikkea Hengen ilmoitusta sanassa ja sanan kautta. Ilman tätä yliluonnollista ilmestystä Sanasta me eksymme ja lopulta hukumme. Jollei Pyhä Henki pääse tätä Sanaa meille avaamaan, niin kaikki muuten niin meitä hyödyttävä teologinen, historiallinen tai kielitieteellinen tieto jäävät kuolleeksi informaatioksi.

Paavali antaa Timoteukselle selvät ohjeet siitä, miten nämä Jumalan Hengen inspiroimat Kirjoitukset palvelevat Herran omia Hänen seurakunnassaan. Sana on siis "hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa" (2.Tim. 3:16). Opetuksella tarkoitetaan tietysti Sanan opetusta niin yleisellä teoreettisella kuin ennen kaikkea käytännölliselläkin tasolla. Kun Paavali kirjeessään Tiitukselle puhuu "opinmukaisesta, luotettavasta sanasta" (Tiit. 1:9), niin kyse on juuri tästä. Älkää antako tuon sanan "opin-" hämmentää itseänne. Se ei viittaa mihinkään olemassaoleviin tunnustuskirjoihin, myöhempiin kristologisiin tunnustuksiin tmv. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti apostolien opetuksen mukaista sanaa, joka on meille talletettuna UT:n kirjoituksissa.

Sitten sana on meille hyödyllinen "nuhteeksi". Tämä kreikan kielen sana on sama, mitä käytetään Hepr. 11:1:ssä, kun puhutaan "ojentautumisesta" sen mukaan, mikä ei näy. Sana on myös meille hyödyllinen "ojennukseksi", millä tarkoitetaan asioiden asettamista ja palauttamista oikealle tolalleen, oikeille niille kuuluville paikoilleen ja niille kuuluviin tehtäviin. Tätähän Herra on maailmanlaajuisesti tekemässä, kun Hän on sekä kokoamassa että ojentamassa seurakuntaansa oikeaan kuosiinsa ja oikeaan orientaatioon suhteessa Itseensä, tähän maailmaan, missioon ja iankaikkisuuteen.

Sana on meille hyödyllinen myös "kasvatukseksi". Kun Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu Jumalan kurituksesta, joita Hän suo omille lapsilleen - ei siis äpäröille! - hän käyttää itse asiassa juuri tätä samaa sanaa "kasvattaa" (kr. paideia). Tämä vie siis pohjan pois kaikelta korvasyyhyyn puhumiselta tai kasvonilmeiden mukaan saarnaamiselta. Eikö niin, että juuri tämän tähden Raamattu ei ole niin suosiossa, vaan suosimme mieluummin muunlaisia viihdykkeitä kokoontumisissamme. Jumala haluaa kuitenkin sanansa kautta kasvattaa meitä Hänen tahtonsa mukaan - ei enempää, eikä vähempää! - täydellisyyteen ja hyvän tekemiseen (3:17).

Mikä Raamattu siis on Sinulle?

Edelleen siitä, missä mennään

Viime päivät ovat omalla kohdallani olleet uuden näkemisen ja sitä seuraavan havahtumisen aikaa. Alan nimittäin pikku hiljaa päästä jyvälle siitä, millainen antikristillinen pedon järjestelmä on luonteeltaan ja olemukseltaan. Viimeksi ilmestynyt Perusta-lehti nimittäin tuntuu päihittävän profeetallisuudessaan monet itseään sellaisiksi tituleeraavat julkaisut mennen tullen. Aiemmin jo viittasin saksalaisen Michael Hesemannin tulevaisuuden näkyjä avaavaan artikkeliin natsismin synnystä ja suhteesta aitoon Jeesus-uskoon.

Toinen vähintään yhtä paljon silmiä avaava artikkeli samassa lehdessä on luterilaisen pastori Eero Kavaston pitkähkö kirjoitus "Holokausti ja IBM" samassa lehdessä. Se on itse asiassa referointia puolanjuutalaista syntyperää olevan, nykyään jenkeissä asuvan tutkivan kirjailijan Edwin Blackin teoksesta IBM and holocaust: the strategic alliance between Nazi Germany and America´s most powerful corporation. Koko artikkeli on järkyttävä katsaus II maailmansodan aikaiseen länsimaiseen historiaan, joka on ns. virallisessa historiankirjoituksessa onnistuneesti ohitettu. Glorifioitu suuri kertomus pahan natsi-imperiumin tuhosta sankarillisten liittoutuneiden joukkojen uhrauksilla sekä vanhan Euroopan vapauttamisesta sen vallasta ja johdattamisesta demokratiaan onkin yhä enemmän "vai miten se nyt sitten menikään"-juttu. Näitä faktoja ei välttämättä ole hirveän leveästi levitelty muualla kuin marginaalisessa mediassa tai joillain vastakulttuurisilla sivuilla internetissä.

Ymmärrän hyvin, miksi näitä tosiasioita on pyritty aika ajoin tuupaamaan vain joidenkin toisinajattelijoiden hörhöylyksi. Sen verran kovaa tavaraa nämä faktat nimittäin ovat. Ymmärrän myös hyvin sen, miksi aikamme postomodernin ihmisen jotenkin synnynnäinen kyynisyys kasvaa potenssiin kolme, kun hän lukee tällaisista "salaliittoteorioista". Harmi vain, mutta ne näyttävät pitävän paikkansa.
-------

Jännä juttu, miten tässä kohtaa kristityissäkin tapahtuu jako kahteen. Toinen ryhmä kristittyjä ovat ne, jotka katsovat, että olla kristitty merkitsee pitäytymistä - muiden traditioiden ohella - tähän em. "suureen kertomukseen". Se edustaa turvallisuutta ja "vanhoja hyviä aikoja" ja on sitä paitsi juuri sitä, mitä Paavali tarkoitti puhuessaan alamaisuudesta esivallalle, näin ajatellaan. Toinen ryhmä kristittyjä ovat ne, jotka antavat ajattelussaan helposti vallan tälle jälkimodernille kyynisyydelle ja sen virran vieminä heittävät romukoppaan kaiken muunkin vanhan, esim. Jumalan teot historiassa. Näitä harhaorientoituneita kristittyjä liikkuu siellä täällä eri puolilla Siionia ja heitä yhdistävä piirre ovat aiemmat pettymykset ja siihen pohjautuva pelko, joka ilmenee rohkeuden puutteena lähteä mukaan ylipäätään mihinkään uutta rakentavaan toimintaan. Jossain näiden kahden harhaisen ääripään välillä on sitten se oikeasti kultainen keskitie, jolla toimitaan raittiuden ja terveen harkinnan Hengen ohjauksessa.
-------

Kertomus maailman mahtavimmasta tietokonealan yrityksestä, IBM:stä ja sen yhteydestä natsien hirmutekoihin on huima, globaalit mittasuhteet saavuttava huijaritarina. Silmään sahataan niin tavallista äänestäjää jossain päin Eurooppaa kuin juoksuhaudassaan kyyristelevää sotilasta, joka kuvittelee toteuttavansa jotain elämää suurempaa missiota. Kaiken tämä valheen takana on kuitenkin kaksi asiaa: mammona ja valta ja näiden kahden epäpyhä, saatanallinen allianssi.

Nimittäin jo ennen sotaa saksalaisen siirtolaisen pojan USA:ssa perustama IBM on tehnyt onnistuneen invaasion takaisin vanhalle mantereelle ja eritoten Saksaan. Saksalaisen lisenssinhaltijan omistajan ja emoyhtiön uuden pääjohtajan välille syntyi hyvä yhteys. Uudella pääjohtaja Thomas Watsonilla oli tunnetusti natsisympatioita. Hän oli kunnianhimoinen liikemies, joka myi mitä tahansa kenelle tahansa, mukaan lukien Adolf Hitlerille. Saksan valtionpankin johtajalle Hjalmar Schachtille kirjoitti: "Meidän on osoitettava sympatiaa Saksan kansalle ja sen johtajalle Adolf Hitlerille".

Kun sitten tilanne länsivaltojen ja natsi-Sakasan välillä kiristyi, julistettiin kauppasaarto, joka kielsi suoran kaupankäynnin natsihallinnon kanssa. Yllätys yllätys, IBM kuitenkin edelleen teki kauppaa natsi-Saksan kanssa Saksan naapurimaiden tytäryhtiöidensä kautta. Kun muut ulkomaiset yritykset suunnittelivat Saksasta pois lätöä, niin IBM päinvastoin suunnitteli toimintansa laajentamista. Kyse oli nykypäivän mittapuun mukaan alkeellisen reikäkorteilla tapahtuvan automaattisen tietojenkäsittelyn toimintojen mahdollistamisesta natsihallinnon tarpeisiin. Kyse oli siis tavallisten ihmisten tilastoinnista, lokeroimisesta ja kontrolloinnista vallassa olevan politiikan mukaisesti. Eli esimerkiksi juutalaiset saatiin helposti paikannettua ja laskettua näillä keinoin tehdyn väestönlaskennan avulla. Näin saaduilla tilastotiedoilla voitiin sitten "tieteellisesti" esim. osoittaa juutalaisten muka suunnaton valta sakasalaisessa yhteiskunnassa. Myöhemmin oli sitten helppo laatia juuri heitä vastaan kohdistettuja "täsmälakeja".

IBM:n mullistava tietotekniikka oli siten paljastanut natseille tietoja, joiden merkitys vasta vähitellen valkeni heille itselleen. Heillä oli nyt käytössään kartta, jonka avulla he saattoivat erehtymättömästi löytää ja lopulta poistaa kansasta epätoivottavat ainekset. Ja kun mentiin ajassa eteenpäin, niin juuri IBM:n koneet laskivat juutalaisia keskitysleireille rahtaavien junien aikataulut, kulkureitit ja jopa veturien tarvitseman voiman junan painon (eli ihmismäärän) mukaan.

Tästä voidaan vetää suora linja nykypäivään: miten monessa rekisterissä luulet itse olevasi? Miten paljon nopeampaa ja kattavampaa onkaan ihmisten kontrolloiminen nykyisellä informaatioteknologialla ristiin rastiin näitä rekistereitä yhdistellen? Mikä estää historiaa toistamasta itseään tulevaisuudessa suhteessa esim. virallisesta uskonnosta poikkeavalla tavalla ajatteleviin kristittyihin, jotka ensin on esim. oman maakuntalehtensä sivuilla toistuvasti leimattu suvaitsemattomiksi fundamentalisteiksi, joiden lähin vertailukohta ovat Afganistanin talebanit? Miten olisi "täsmälait" esim. homoseksuaalisuuden synnilliseksi käyttäytymiseksi katsovia kirkon, valtion tai julkisoikeudellisten yhteisöjen viran- ja toimenhaltijoita tai ketä muuta hyvänsä näin ajattelevaa kohtaan? Valtionvarain ministeri Jyrki Kataista lainaten voisi sarkastisesti sanoa, että "h***o soikoon, että elämme mielenkiintoisia aikoja!" Kavasto ottaa artikkelissaan rinnastuskohteeksi erään kanadalaisen new age-julkaisun muutaman vuoden takaa, jossa todettiin: "Kunhan maailmasta saadan kitketyksi pois kaikki uskovat, maailma pääsee oikeasti vapautumaan kaikista pidäkkeistä ja irti kristityistä, jotka kertovat, mikä on oikein."

Ihmisarvon äärimmäinen alennustila lienee se, kun ihmisestä tulee lopulta pelkkä sarja numeroita. Se voi olla tatuoitu ihmisen käsivarteen tai se voi olla jossain muovisessa, elektronisesti toimivassa kortissa tai mikrosirussa, joka on lopulta ihmiseen itseensä siirretty. Tämä myös mahdollistaa ihmisten täydellisen kontrolloimisen ja manipuloimisen. Näin natsi-Saksassakin IBM:n kehittämästä tietojen käsittelystä tuli kyynisen yhteiskunnan armoton ja uskollinen palvelija, joka luotettavasti paljasti kaikki vallanpitäjien tahtomat tiedot. Mielenkiintoinen "pikku seikka" on sekin, että kirkonkirjat osoittautuivat hyvin luotettavaksi tietolähteeksi kerättäessä tietoja kansalaisista tietokoneelle.

Lähes jokaisessa natsien keskitysleirissä oli käytössä IBM:n tietokoneet, Dachaussa jopa 24 konetta. Joka keskitysleirivangilla oli niin ikään oma numeronsa ja tietokonekorttinsa. Auschwitsin kuuluisalla lääkärillä Josef Mengelellä oli käytössään jopa oma numerosarjansa ihmiskokeita varten. Samaan aikaan myös USA:n armeija käytti hyväkseen IBM:n silloisen mittapuun mukaan korkeatasoista tietojenkäsittelyn teknologiaa. Raha ei haise, sanoo mammonan edustaja ja tälle nihilismille nykyinenkin taloudellinen järjestelmämme perustuu. Samalla nyky-yhteiskunnasta on jo nyt tullut niin aukoton, ettei kukaan pääse lopulta karkuun. Olisiko jo aika herätä Ruususen unesta ja miettiä, ei vain seurakunnan vainot kestävää rakennetta, vaan myös sellaisen verkoston rakentamista, mikä mahdollistaa "maan alle" katoamisen tarpeen niin vaatiessa?

Jeesuksen puheet Hänen omiensa joutumisesta kuninkaiden eteen ja uskovien vainoista eivät nyt sitten enää tunnukaan niin etäisiltä ja kaukaa haetuilta. Katselepa ympärillesi ja haistele ilmaa, eikö siinä tunnukin jo merkkejä siitä, miten ilmapiiri ja sen takana oleva arvomaailma on kiristymässä? Tietenkin tämä perustuu siihen, että sen takana olevat henkivallat ovat saaneet ja saamassa lisää jalansijaa kulttuurissamme. Ei ole olemassa mitään hengellistä tyhjiötä eli kun luisumme yhteiskuntana pois aiemmalta edes jollain tapaa kristilliseltä arvopohjalta epäämääräiseen moniarvoisuuden suohon, niin nämä kaiken takana olevat henkivallat ottavat vallan ihmisissä. Tähän kehityskulkuunhan natsienkin valtaannousu Saksassa maailmansotien välisenä aikana perustui. Meidän ajassamme on kyse enemmänkin siitä, kuinka pitkällä jo huomaamattamme olemme tällä tiellä?

Apostoli Paavali puhuu kirjeessään efesolaisille uskoville "paholaisen juonista" (6:11), mikä on kreikaksi methodeias. Sielunvihollisella on käytössään selkeät metodit, joilla hallita ja kontrolloida ihmisiä. Tietotekniikka sinänsä on neutraali työväline, kuten lähes tulkoon kaikki tieteellisen kehityksen ja teknologian aikaansaannokset ovat, mutta se antaa oivalliset välineet niille tahoille, jotka erityisesti kulissien takana ohjailevat ja kontrolloivat tapahtumien kulkua. Tässä kohtaa meidän ei kannata olla sinisilmäisiä ja naiivin hyväuskoisia. Vai luuletko tällaisen kulissien takaisen vallankäyttäjän jakavan kanssasi samat Raamatun pohjalta nousevat arvot, aenteet, toimintatavat ja tulevaisuuden kuvan? Minä en.

Ajan merkkejä, missä mennään

Lueskelin tänään uusimman Perusta-lehden artikkelia, joka käsitteli Hitlerin uskontoa ja sen perintöä meille länsimaisille ihmisille. Kirjoittaja on saksalainen tietokirjailija ja dokumentaristi Michael Hesemann. Artikkeli vertailee natsismin ja kristinuskon välisiä eroavaisuuksia ja tuo lopulla esille mielenkiintoisia yhtymäkohtia omaan aikamme ja aikaan sen jälkeen. Perinteisesti tätä on kutsuttu tulevaisuudeksi.

Niin kuin tiedämme historia on aina voittajien kirjoittamaa ja myös säätelemää. Kun historia kaikkibvaltiaan jälkiviisaasti tuomitsee natsismin se samalla tietoisesti hyllyttää osan totuudesta, nimittäin sen, että Hitlerillä ja natsismilla oli paljon ymmärtäjiä muuallakin tuon ajan Euroopassa ja USA:ssa. Näistä ei vain puhuta, koska on hyvä antaa ulospäin vaikutelma, että oltiin yhtenä rintamana natsismia vastaan vapaan ja kapitalistisen länsimaailman puolesta. Samoin tänä päivänä törmäämme natsismin perillisiin monen nuorisokulttuurisen genren, ympäristöajattelun vihreän ideologian tai vaikkapa nykyaikaisen vanhustenhuollon piirissä. Kaikkea tätä ei vain ole demonisoitu - tarkoituksenmukaisuus syistä - demonisoitu meitä hallitsevan totalitaarisen mediakoneiston toimesta samalla tavalla kuin "oikeaa" natsismia.

Minua kiinnostaa kuitenkin eniten se, mitä on edessämme ajanjaksossa, jota kutsumme lähitulevaisuudeksi. Eli tästä päivästä Kaikkivaltiaan Herramme tulon päivään saakka. Kun kuuluisa brittiteologi Martyn Lloyd-Jones ennen kuolemaansa antoi haastattelun Christianity Today-julkaisulle hän totesi demokratian olevan viimeinen järjestäytyneen yhteiskunnan muoto. Hän totesi samaan hengenvetoon oman kulttuurimme olevan kuolemassa ja tämän jälkeen seuraavan ihmisen koroittamisen ajan. Pedon luku on 666, mikä merkitsee ihminen korotettuna jumalaksi ja sitähän länsimainen rationaalisen humanismin phjalta syntynyt ajattelu on: ihmisen itsepalvontaa. Tältä pohjaltahan natsismikin ponnistaa: kun irrottaudutaan aiemmasta kristillisestä arvopohjasta luodaan aiemman uusi, antikristillinen muoto. Antikristillisyyttä ei näet olisi olemassa ilman aitoa kristillisyyttä. Sanan etuliitteellä "anti-" on aina kaksi merkitystä: olla jotain vastaan ja tulla jonkun tilalle.

Hesemann kirjoittaa: "Yhdistävä piirre kaikkien tunnettujen natsijohtajien elämänkerroissa oli se, että heidän suhteensa kristinuskoon, heidän lapsuutensa uskoon, oli katkennut. He olivat uskoa vailla olevia etsijöitä, kunnes he kansallissosialismista löysivät uuden ja vahvan vastauksen vielä täyttymättömään uskonnolliseen kaipuuseensa. Itsensä pelastamisen harha, joka julistaa ihmisen Jumalaksi ja asettaa hänet kaikkien etiikan lakien yläpuolelle, yhdisti heidät kollektiiviseen syntiinlankeemukseen, ihmiskunnan suurimpaan rikokseen. Kun rakentava uskonto syrjäytetään jossain yhteisössä, syntyy vaara, että tyhjiön täyttävät lahkot tai uskonnolliset yhteisöt, joiden sisältö on tuhoavaa."

Hesemann näkeekin runsaasti yhtäläisyyksiä oman aikamme ja maailmansotien välisen ajan välillä. Molemmille on ominaista ihmisten henkinen eksyksissä olo. Kun perinteiseen, institutionalisoituneeseen länsimaiseen kristinusko(nto)on on petytty, paetaan erilaisten vaihtoehto- ja alakulttuurien piiriin, jotka niin silloin kuin nytkin ovat täynnä erilaisten mystisten salaoppien tarjontaa. Yhtä lailla ne ovat syntyneet protestina vallitsevan massakulttuurin materialismia ja hedonismia vastaan.

Hesemannin mukaan Hitler oli tyypillinen juureton, hukassa oleva ihminen. "Hän kuuluu niiden henkisen tradition kaikista paratiiseista ulosheitettyjen ihmisten joukkoon, jotka lankeavat ensimmäisen tarjolla olevan henkisen korvikkeen valtaan ja tarrautuvat siihen raivokkaan sitkeästi, etteivät vain päätyisi takaisin tyhjyyteen". Kun tarkasteleme omaa aikaamme, sen ateismia kaikkine käytännön sovellutuksineen ja sen väkivaltaa ihannoivaa kuolemankulttuuria, niin mikä onkaan edessämme, kun kokonainen maanosa satoine miljoonine ihmisineen on irrottautunut alkuperäisestä henkisestä kodistaan ja alkanut suuntautua kohti uutta, uljasta aikaa?

Martyn Lloyd-Jones´ia lainaten, demokratia on viimeisin valtiomuoto. Mitä sen jälkeen tulee, on joko kaaoa ja anarkia tai totalitarismi. Entäpä jos jo olemme keskellä totalitarismia, mutta emme vain sitä itse huomaa? Vai mistä luulet johtuvan sen, että Jeesukseen uskovana sinun on joskus niin vaikeaa hengittää "Mordorin myrkyllistä ilmaa"?

En kiellä sitä, että minua ahdistavat ne näköalat, jotka tästä eteenpäin avautuvat. Edessämme on erään kulttuurin tuho ja uuden maailman muovautuminen sen henkisten ja uskonnollisten rakenteiden raunioista. Tolkienia siteeraten: "ihmisten aika on ohi, örkkien aika on tullut!" Nämä "örkit" vain korottavat oman örkkiytensä ihmisyyden korkeammiksi standardeiksi ja vaativat kaikkia kumartamaan tätä uutta, uljasta uruk-hai´ta. Muistan, kuinka kymmenisen vuotta sitten sain lopputyöni valmiiksi Teologiseen opistoon Santalaan. Sen johdannossa omistin lopputyöni pojilleni ja totesin, että he olisivat ansainneet paremman maailman kuin mitä me heille silloin jätimme. Kuluneet kymmenen vuotta ovat osoittaneet sanani enemmän kuin tosiksi.

Oikeasta puhumisesta

Omassa kotiseurakunnassamme on parissa viime kokoontumisessa käyty keskustelua Jumalan valtakunnan mukaisesta puhumisen kulttuurista. Tytti piti viikko sitten aiheesta alustuksen, joka herätti paljon hedelmällistä keskustelua ja pohdintaa. Tämä prossessointi näyttää jatkuvan edelleen. Niinpä minäkin tuon tähän keskusteluun oman osani myös näin blogin välityksellä.

Meikäläistähän syyllistettiin viime keväänä oikein kunnolla näistä blogikirjoitteluistani. Vaadittiin oikein virallista anteeksipyyntöä kaikilta Lahden kristityiltä kriittisyyteni takia. Tämä ei tietenkään tapahtunut nokakkain, vaan selän takana. Ei, ennen kuin itse otin asian puheeksi. Ja mistä lähtien jonkun kirkkokunnan edustaja on puhunut mitään kaikkien kaupungin kristittyjen nimissä?

Mitä mieltä olette: kun kirjoitin näin, niin rikoinko minä itse tätä "Jumalan valtakunnan mukaista puhumisen kulttuuria vastaan"? Rikoin tai en, niin kumpikaan vastaus ei tee tyhjäksi sitä tosiseikkaa, että mainitsemani asia on totta, valitettavasti. En kiellä, etteivätkö tuollaiset kommentit pane tarkasti miettimään sanomisiaan ja kirjoittamisiaan. Ja hyvä niin, sillä kyllä kunnon itsetutkistelu on aika ajoin ihan paikallaan. Vielä tärkeämpää on se, että Herra itse saa tutka minut läpikotaisin. Sen tarpeessa olen edelleen ja siinä Valossa haluan pysytellä. Mutta eikö niin, että tämän Valossa olemisen, elämisen ja vaeltamisen tunnusmerkkejä ovat läpinäkyvyys ja avoimuus. Emme puhu takanapäin, vaan edustamme arvojamme rehdisti rintamasuunnassa. (Sielunhoidolliset neuvonpidot ja luottamukselliset keskustelut ovat juttu erikseen.)

Jos luette Vanhan testamenttia tapaatte siellä usein yksinäisen profeetan, joka on kuin Gandalf "pahanilman lintu" ja jota kielletään puhumasta "tätä paikkaa vastaan". Isänmaan ja oman kirkkon etu vaati tuolloinkin profeetallisen äänen vaientamista. Totuudenpuhujalla ei ole oikein koskaan ollut ystäviä muuta kuin niiden "maan hiljaisten" keskuudessa, jotka ovat kyllin irrallaan virallisen systeemin suuresta kertomuksesta, jotta voivat rehellisesti nähdä, ettei keisarilla ole vaatteita. Niinpä minäkin haluan lukea itseni tuohon samaan totuudenpuhujien joukkoon Tiusasen ja Virtasen kanssa.

Jotakuinkin tällaisilla argumenteilla puolustin itseäni ja harjoittamaani bloggailua kotiseurakuntani kokoontumisessa. Eipä niin, ettäkö olisin ollut jotenkin syytetyn penkillä siinä pyhien yhteydessä. Enemmän siinä oli kyse omien tekemistensä peilaamisesta yhteisön laajempaan peiliin ja sen kelaamista, ollaanko sitä oikealla tiellä tai tiellä ylipäätään. Seurakuntayhteys on kuitenkin se foorumi, jonka arvioinnin alle haluan oman "profetoimiseni" alistaa ja näille veljille ja sisarille tahdon olla alamainen Kristuksen pelossa.

Mielenkiintoisen, suorastaan pikantin lisäyksen tähän pohdintaan toi viikonloppuna katselemani special extended dvd edition Taru Sormusten Herrasta ykkösosasta. Siinähän on useita kohtauksia, joita ei leffateattereissa esitettyyn versioon ole jätetty. Niinpä siinä kuvataan Rivendellissä pidettyä Elrondin neuvonpitoa, jossa ovat läsnä kaikki, joita asia koskee. Kohtauksessa kuvataan hyvin Gandalfin keinoa demonstroida uhkaavaa vaaraa niille, jotka eivät oikein näytä ymmärtävän tilanteen vakavuutta. Hän nimittäin alkaa yhtäkkiä puhua ääneen "Mordorin mustaa kieltä", jonka vaikutus kuulijoihin on pelottavan musertava: päät painuvat, kasvot valahtavat kalpeiksi ja otteet herpoavat. Gandalf sanoo suoraan haltijoiden ruhtinaalle Elrondille, ettei aio pyytää anteeksi sitä, että puhui tuota vihollisen kieltä tämän talossa, koska "kohta tuota kieltä puhutaan kaikkialla täällä".

Kohtaus on paljon puhuva. Toisaalta esille tulee "Herran sanan taakka" ja sen vaikutus profeettaan. Mutta toisaalta siitä käy hyvin ilmi myös se, miten profeetallisen ilmoituksen vastaanottaminen edellyttää aina astumista ulos mukavuusvyöhykkeeltä.

Mitä me voimme oppia historiasta? (Eli pieni lisäys aiempaan.)

Parisen viikkoa sitten kirjoitin juttua emeritusprofessori Tauno Tiusasesta, joka oli rehellinen suomalainen ääneentoisinajattelija, erityisesti silloisen neuvostoblokin talouden kestämättömyyteen liittyen. Luin hiljattain Suomen Kuvalehdestä 39/2009 vähän laajempaa artikkelia Tiusasesta ja hänen näkemyksistään. Erityisesti jutusta jäi mieleeni se, miten lähes tulkoon kaikki ulkopuoliset tarkkailijat pitivät neuvostoimperiumin kestämistä faktana: suomalaiset poliitikot lähes tulkoon kautta koko kentän (mm. Ilkka Kanerva), idänkaupan vuorineuvokset, yhteiskuntatieteilijät (mm. sosiologi Antti Eskola). Jopa USA:n keskustiedustelupalvelu CIA arvioi vielä 80-luvun lopulla(!), että neuvostojärjestelmä tarvitsisi vain pientä ehostusta kestääkseen paineet. Mitä ihmeen virkaa tällaisella tiedustelupalvelulla on? Samoin Tiusasen oman opinahjon, Glasgow´n yliopiston tieteellinen aikakausjulkaisu Soviet Studies kirjoitti sekin näin jälkeenpäin arvioituna liian varovaisesti neuvostojärjestelmän virheistä.

Lienee siis totta, että mitä suurempi valhe, sitä enemmän siihen uskotaan. Tiusasen muistelojen pohjalta - ja myös omien havaintojeni mukaan - valtavan suuren neuvostokuplan nielaisivat käytännöllisesti katsoen melkein kaikki. Ei yksinkertaisesti uskallettu ottaa sitä riskiä, että uskottaisiin omia aisteja, faktoja ja todennäköisyyksiä.

Mitä tästä tulee mieleen? No, itselleni tietysti ensimmäisenä virallinen totuus Eurostoliitosta. Mutta tuossa aiemmassa kirjoituksessani vedän yhteyksiä tämän hetkiseen hengelliseen kenttään ja jatkan myöhemmin saman aiheen kehittelyä eli miltä näyttää tulevaisuus, jos ja kun nykyinen seurakuntafundamentalistinen pravda on hylätty? Mieleen tulee nyt, että miksi on niin vaikeata uskoa kaikkea sitä todistusaineistoa, jota eteemme vyörytetään liittyen tähän em. nykyiseen seurakuntafundamentalismiin ja sen kovaan, manipuloivaan vallankäyttöön? Olen itse huomannut, että kun kuulee näitä kauhukertomuksia yhteisöjen sisältä, niin niitä on aluksi vaikeaa uskoa todeksi. Sitten kun itse on ylittänyt mukavuuskynnyksen ja suostuu katsomaan totuutta silmiin, huomaa taas sen, miten vaikeaa on saada muita - näiden yhteisöjen ulkopuolisiakin uskovia - hyväksymään tosiasioita.

Tiusasellekin sanottiin aikanaan: "Pidä turpas kiinni, ettei isänmaan etu vahingoitu." Tällä tarkoitettiin tietenkiin virallista pokkurointia itään päin. Samoin on minullekin ja monille muille sanottu: ei saa puhua pahaa toisista, ettei seurakuntien välit tulehdu jne. Ikään kuin totuus asioista voisi jotenkin vahingoittaa ketään. Kun ensimmäistä kertaa blogissani nostin framille veljeni Virtasen, niin eräs pastori kysyi minulta, mitkä tuossa kirjoituksessa esiintyneet asiat ovat oikeasti tapahtuneita ja mitkä mielikuvituksen tuotetta? Vastasin hänelle, että enemmän on vaikeaa määritellä se, mikä siinä ei pidä yhtä totuuden kanssa.

Virtaseenkin, samoin kuin Tiusaseen, pätee se tosiasia, että totuuden puhujalla ei ole ystäviä.

Paluu tulevaisuuteen

Hanki itsellesi ajattelutavan muutos: sen sijaan, että rukoilisit siunausta eri kirkkokunnille ja niihin kuuluville seurakunnille, alakin rukoilla ja siunata Kristuksen koko ruumista omalla paikkakunnallasi. Näin tehdessäsi nimittäin liityt siihen Jeesuksen ylimmäispapilliseen rukoukseen, jonka Hän maallisen elämänsä viime hetkillä rukoili.

Jatka ajattelutavan muutosta: millaisena luulet näkeväsi Kristuksen ruumiin tulevaisuudessa? Kun katsot Uuden testamentin tilannetta (erityisesti Apostolien teoissa) niin mitä näet? Näet yli koko kaupungin ulottuvan eri kodeissa kokoontuvien seurakuntien verkoston, jota kaitsevat vanhimmat. Nämä seurakunnat tulevat aika ajoin yhteen isompiin kokoontumisiin, jossa heitä palvelevat kiertävät apostoliset ja profeetalliset julistajat ja opettajat. Tämä tulee olemaan myös tulevaisuutta.

Aloita paradigman muutos itsestäsi. Eräs suurimpia ajattelutavan muutoksia monen kohdalla on se, että rohkenee alkaa kutsumaan kodissa kokoontuvaa soluaan, raamattu- tai rukouspiiriään nimellä seurakunta. Mitä siihen tarvitaan muuta kuin sitä samaa rohkeutta, että rohkenet kutsua Häntä Isäksesi? Juuri tämä rohkenemattomuus kuitenkin laittaa katon monen sellaisen soluseurakunnan kasvulle, jonka kirkkokunnallinen identiteetti ajaa ohi sen oikean luonnon. Kysymys kuuluu: oletko ensisijaisesti osa Kristuksen ruumista omalla kotipaikkakunnallasi?

Jeesuksen sanojen mukaan aina siinä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään, Hän itse on läsnä heidän keskellään. Mitä muuta vaadit seurakunnan olemassaolon ehdoksi? Siinä on kylliksi uskovien yhteyden kokemiseen, ehtoollisen viettoon tai toinen toisensa palvelemiseen armolahjoillaan. Aidon seurakunnan keskellä esiin tuleva hengellinen vanhemmuus ja paimenuus perustuu aina Jumalan kutsuun ja armoitukseen sekä omakohtaiseen kasvuun. Kyse ei perimmältään ole raamattukoulun käymisestä tai teologian opiskelusta, eikä muustakaan asemaan perustuvasta johtajuudesta, vaan hengellisestä isyydestä - ja äitiydestä.

Kaiken tämän keskellä täytyy kuitenkin olla realisti ja myöntää, ettei lopulliselta yhteentörmäykseltä voida välttyä. Mikään kirkkokunnallinen systeemi ei tule sietämään kupeessaan tällaista luonnonmukaista, vapaasti versovaa kasvua. Vai voiko? Näyttäkää minulle esimerkki, opettakaa minua, haluan oppia tästä lisää. Sitä odotellessa on myönnettävä, että todennäköisesti tältä "Kristuksen seurakunta on Hänen ruumiinsa tällä paikkakunnalla"-pohjalta ajattelevat uskovat joutuvat koville perinteisissä kirkkokunnissa. Monia pyritään alistamaan seurakuntakurin, vallankäytön ja manipuloinnin keinoin vetoamalla ties mihin hengellisen suojan menettämiseen (ennen vanhaan tätä kutsuttiin kirkon kiroukseksi tai pannaan julistamiseksi) tai kuuliaisuuteen johtajille etc.

Toisaalta nykyään huomaan tuntevani yhä enemmän sellaisia uskovia, jotka ovat jäseniä luterilaisessa seurakunnassa, mutta joilla ei näytä olevan minkäänlaisia vaikeuksia hyväksyä ajatusta Kristuksen ruumiin kokonaisuudesta omalla paikkakunnallaan. Tämä on varmaan seurausta myös evl. kirkon omasta tilanteesta, jossa kirkon jäsenyys on avoin periaatteessa kenelle hyvänsä (yhtä poikkeusta lukuunottamatta). Mutta jotenkin tuntuu siltä, kuin perinteisissä "vapaissa suunnissa" vallitsisi tätä nykyä huomattavasti kovempi kontrolli ja yksi johtaja-mallinen komento.

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja. On lampaiden aika itse kirjoittaa oma paimenkirjeensä. On aika aloittaa paradigman muutos omasta itsestään. On aika alkaa tapahtua itse. Vaikka näen Kristuksen ruumiin rakentumisen ihanana tosiasiana, en hetkeäkään kuvittele sen olevan helppoa. Vaikka luonnonmukainen (orgaaninen) kasvu tapahtuu aina kuin itsestään (ks. Mark. 4:28: "itsestään", kr. automate), niin Kristuksen morsian on koko ajan erilaisten ryöstöyritysten kohteena. Näin tulee jatkumaan loppuun asti, kunnes tulee Hän, jonka oma seurakunta on.

Mitä voit siis tehdä?Ala elää ikäänkuin tämä kaikki raamatullinen ilmoitus olisi totta. Hylkää virallisen kirkkohistorian kertomus siitä, miten asiat nyt vain menivät kuin historiankirjat kertovat. Näin ei mennyt, vaan aina, kautta koko kirkkohistorian Herralla on ollut oma uskollinen jäännöksensä - niin historiallisten kirkkokuntien sisä- kuin ulkopuolellakin. Hyväksy se, että Jumala tulee rajusti järkyttämään olemassaolevia rakenteita. Ala elää niin kuin mitään uskovia erottavia tunnustuskunta- ja muita raja-aitoja ei olisikaan. Ala harrastaa yhteyttä niiden kanssa, jotka jakavat saman näyn Kristuksen ruumiista omalla kotipaikkakunnallasi.

En voi väittää olevani profeetta, mutta luulen, että 10-20 vuoden kuluttua - jos Herran tulo viipyy - yllättävän moni asia Jeesukseen uskovien keskuudessa tulee muuttumaan. Jo nyt on helpompi saada ymmärrystä ajatukselle Kristuksen ruumiista seurakuntana paikallistasolla, kuin vaikkapa kymmenisen vuotta sitten. Mikä sitten onkaan tilanne tulevaisuudessa?

Läpinäkyvyys

"Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta." (Jeesus Matteuksen evankeliumin luvussa 10 lähettäessään opetuslapsiaan Jumalan valtakunnan työhön)

Havahduin näihin Jeesuksen sanoihin eilen illalla, kun olimme perheenä koolla ruokapöydän ääressä. Luin tämän kohdan ennen kuin rukoilimme ja se jäi jotenkin askarruttamaan minua. Se oikeasti kosketti minun sisintäni.

Ymmärtäkää minut nyt oikein, kun sanon tämän, mutta Jeesus tuntuu joskus - näin inhimillisesti ajatellen - hyvin varomattomalta sanoissaan. Häneltä puuttui kokonaan kaksi meidän aikamme julistukselle tyypillistä piirrettä. Hän ei ensinnäkään asettanut sanojaan mitenkään tarkoituksenmukaisesti esim. taloudellisia näkökohtia ajatellen. Meidän aikanammehan julistajan on syytä asettaa sanansa oikein, jotta hän saisi jatkossakin tilaa esim. kristillisessä mediassa. Joka ei näin tee, on hölmö ja pilaa omat uramahdollisuutensa. Sanotaan se nyt suomeksi ääneen: se menettää mahdollisuutensa tienata rahaa. Taloudelliset realiteetit saavat monen julistajan siivoamaan suunsa, hiomaan särmät ja oppimaan sisäsiistiksi. Jeesus ei kuulunut tähän joukkoon.

Toisekseen Jeesukselta puuttui kokonaan poliittinen korrektius, joka on useimpien meidän aikamme julistajien ohjenuora. On ymmärrettävä, mistä asiasta on hyvä tai mistä saa puhua "missäkin kontekstissa". Joka ei tätä opportunistista periaatetta halua noudattaa on hölmö ja pilaa omat mahdollisuutensa. Jeesusta kuitenkin ohjasi totuus, jonka kustannuksella ei leikitty ja josta ei tingitty. Sen puhumisen kustannukset oltiin valmiita maksamaan. Siksi Jeesus tuntuukin niin turvalliselta: on olemassa ainakin yksi Henkilö, joka ei petä ja joka ei myy periaatteitaan lautasellisesta jonkun kirkkokunnan, aatesuunnan tai median hernerokkaa. Jeesus on sanojensa mittainen mies ja siksi ainoa turvamme.

Mutta että pitäisi ne asiat, joita Jeesus on puhunut minulle yksityisesti, puhua julkisesti ja ääneen niin, että kaikki sen kuulevat. Jopa nekin asiat, joita Hän kuiskaa korvaani niin, ettei kukaan muu niitä kuule, ne minun tulee huutaa niin, että kaikki sen kuulevat. Mitähän Hän tarkoitti? Ymmärsiköhän Hän oikein kunnolla, mitä siitä todella seuraisi, jos luopuisimme tästä mammonan talutusnuorassa kulkemisesta ja heittäisimme romukoppaan koko tuon niin paljon perään kuulutetun poliittisen korrektiuden? Mikä kaaos ja sekasorto siitä seuraisikaan? Eikö Jumala kuitenkin olekin järjestyksen Jumala... vai miten se oikein meni?

Niin, oikeasti Raamatussa sanotaan Hänen olevan rauhan Jumala. Totuus istuu yksiin aina tämän rauhan kanssa. Rauha on itse asiassa seurausta tämän totuuden suvereenista hallinnasta keskuudessamme.

Mutta Jeesus sanoo, ettei mikään piilossa oleva tai salattu jää lopulta paljastumatta. Jos tämä paljastuminen tapahtuu jo nyt, tässä ajassa, sitä parempi. Se, mikä tulee valoon, sen veri puhdistaa. Mikä tulee valoon vasta ajan rajan tuolla puolella, sitä kohtaa Jumalan vanhurskas tuomio. Siinä ei silloin paljon auta poliittiseen korrektiuteen, hyviin tapoihin, taloudellisiin näkökohtiin tai hyvin alkaneeseen urakehitykseen vetoaminen. Jumalan tuomio on ehdoton ja lahjomaton.

Juttelimme hiljattain ystäväni Villen kanssa oman kotikaupunkimme hengellisestä tilanteesta ja siitä, miten paljon asioita uskovien keskuudessa tehdään tai ainakin yritetään tehdä salaa, toivoen, ettei paljastuttaisi. Totesin siinä yhteydessä Villelle, että meidän ainoa oikea (so. yhtä pitävä totuuden kanssa) ja järkevä (ottaen huomioon todelliset seuraukset) tapamme toimia on valo ja totuus, avoimuus ja läpinäkyvyys. Muuten emme ole pakanoita kummempia tai eroa mitenkään maailman ihmisistä.

Kivi & Kilpi

Olen tässä maanantaina muutamana katsellut iltaisin TV1:n Kotikatsomosta kolmiosaista tarinaa "Kivi & Kilpi". Sen maailma on minulle mitä läheisin. Se nimittäin sijoittuu divariin. Tiedättehän, antikvariaattiin, vanhojen kirjojen kauppaan. Se on pääasiassa hauska veijaritarina, mutta siitä löytyy myös syvempiä tasoja. Se puhuu vahvasti kaupallisuutta ja mammonan valtaa vastaan. Kaikkea ei voida mitata rahassa, eikä varsinkaan ihmisyyttä. Tarinasta aukeaa aika ihquja näkymiä aidon yhteisöllisyyden merkitykseen ja voimaan ihmisten elämässä - vastapainona kylmälle ja laskelmoivalle bisnesajattelulle. Arvaat varmaankin kumpi voittaa lopulta. Jep, aito yhteisöllisyys tietenkin. Niinkuin oikeassakin elämässä. Jeesushan sanoo, etteivät tuonelan portit voita Hänen seurakuntaansa.

Jotenkin se divarin hämyinen ja pölyinen maailma on minun maailmaani. Aika pysähtyy ja väsymys kaikkoaa. Ehkä juuri siksi pidin siitä sarjasta. Olen vuosikaudet - ehkä jopa -kymmenet? - pitänyt tapanani kiertää pari kolme kertaa vuodessa Hesan divarit läpi, tehdä löytöjä ja viedä orvot kirjat todella hyvään kotiin. Siis omaani.

Mutta oikeesti: olen joskus tehnyt divareista sellaisia löytöjä, että oikeasti joku bibliofiili olisi ollut kateellinen niistä. Kirjoilla on siis arvo sinänsä. Oliko se Cicero, joka sanoi jotenkin siihen tapaan, että kirjat ovat ihmisen ystäviä tmv. Suosittelen divareissa kiertelemistä kauniina kesäpäivänä. Silloin voi tehdä tosi hyviä löytöjä, jotka rikastuttavat elämää ja virvoittavat henkeä. Tai no, eihän sillä ilmalla sinällään ole mitään merkitystä niihin löytöihin nähden - paitsi että se kiertely on tietysti mukavampaa kauniilla kelillä.

Ja jos joku kaipaa vinkkejä hyvistä divareista, niin voin kyllä antaa.

"Mitäpä jos...?" (Jälkikirjoitus edelliseen liittyen)

Emeritusprofessori Tauno Tiusanen muistelee, että suomettumisen pahimpina vuosina koko poliittinen eliitti oli yksimielisen vakuuttunut neuvostosysteemin säilymisestä. Kun sitten kävi niin kuin kävi, luotiin myytti, jonka mukaan kukaan ei olisi kyennyt ennakoimaan Neuvostoliiton sortumista. Tiusasella oli kuitenkin lyödä pöytään faktoja siitä, että järjestelmä hajoaa. Tämä oli vastoin valtionuskontoa, jonka vuoksi Tiusanen siis joutui pannaan.

Tiusasen mukaan tällä hetkellä silloisen eliitin piirissä ollaan hiljaista poikaa. Niitä, jotka suomettumisen vuosina olivat vastakkaisilla linjoilla kuin Tiusanen voisi kutsua Leniniä lainaten "hyödyllisiksi idiooteiksi". Niille, jotka rähmällään olon vuosina Tiusasen kadulla nähdessään siirtyivät toiselle puolelle katua, on edelleenkin henkisesti täysin ylivoimaista myöntää olleensa väärässä.

Näin maailma siis muuttuu ja ihmiset sen mukana. Saksassa näitä takinkääntäjiä kutsuttiin itäblokin hajoamisen jälkeen "niskankääntäjiksi": vain ensimmäinen kerta tekee kipeää, sen jälkeen kaikki on helpompaa.

Kun huomaa näitä yhtäläisyyksiä neuvostoajan brezneviläisen pysähtymisen ajan ja nykyisen halvaantuneen seurakuntafundamentalismin ajan välillä, niin miettii väistämättä myös sitä, muuttuvatko ajat tässäkin suhteessa? Jos Herramme tulo viipyy, niin muistellaanko joskus 20-30 vuoden kuluttua nykyistä aikaa epäuskoisena ja ehkä vähän kauhusta värähdellen?

Ovatko tuolloin monet nykyisistä pastoreista aitoja takinkääntäjiä eli vannoutuneita nykyisen kaltaisen seurakuntafundamentalismin vastustajia, jotka etsivät aitoa uskovien yhteyttä kaikkien Jumalan lasten kanssa omalla paikkakunnallaan, puhuvat avoimesti turuilla ja toreilla yhdestä ainoasta Kristuksen ruumiista seurakuntana paikallisella tasolla? Tuolloin kukaan ei enää korosta organisaatioiden yhteyttä uskovien yhteyden aitona muotona, eikä kukaan heistä ei enää kehtaa tunnustaa aiempaa kovaa vallankäyttöään, hillittyä arroganssiaan ns. "maallikoita" kohtaan tai kirkkopoliittisia koukeroitaan, joihin olivat sotkeutuneet joskus vuosituhannen vaihteessa?