Thursday, April 19, 2012

Juridiikkaa vai jumalallistumista - Ajatuksia sovituksesta (osa II)


Jossain mielessä voidaan siis sanoa juridiikan olevan enemmän luonteenomaista kristinuskon läntiselle traditiolle ja latinalaiselle sovitusopille. Hieman karrikoiden voidaan sanoa, etteivät länsiroomalaiset – toisin kuin itäiset kristiveljensä – mitään mystikkoja olleet. He olivat enemmän pragmaatikkoja ja systemaatikkoja, hyviä hallintovirkamiehiä. Latinalaisen sovitusopin näkökulmasta Kristuksen pelastustekoa onkin tarkasteltu enemmän sovituksen näkökulmasta. Yleensä on käytetty juridista terminologiaa, joka nousi roomalaisesta oikeuskäytännöstä. Tukena ovat kuitenkin olleet Paavalin tekstit (erityisesti Room. ja Gal.kirje), joissa on vahva juridinen lataus. Kristuksen työtä on tarkasteltu uhrin, rangaistuksen ja sijaisuuden näkökulmasta. Pääpaino on ollut ihmisen syyllisyydessä Jumalan edessä ja tähän problematiikkaan haetaan vastausta: kuinka ja millä tavoin Jumala voi vanhurskauttaa syntisen?

Vanhurskauttamisteologian isällä, apostoli Paavalilla oli, juutalaisen rabbin taustasta nousten, kolme vanhatestamentillista näkökulmaa tähän. Ensinnäkin oli VT:n uhrikäytäntö, erityisesti suuren sovituspäivän uhri, jossa kansan synnit vertauskuvallisesti siirrettiin uhrieläimeen. Myös profeetta Jesajan kutsumusnäkyyn liittyvä kokemus syyllisyydestä Pyhän Jumalan edessä löytyy taustalta. Kolmantena näkökulmana voidaan pitää samaisen Jesajan kuvausta Herran kärsivästä palvelijasta, josta voidaan löytää selvä toisen puolesta tapahtuvan rangaistuskärsimyksen ajatus.

Tältä pohjalta Paavali näkee Jeesuksen kuoleman ristillä rangaistus- ja sijaiskärsimyksenä sekä sovitusuhrina. Nämä teemat toistuvat vahvoina hänen em. teksteissään. Paavali puhuu Jeesuksesta johdonmukaisesti Kristuksena eli Voideltuna (hepr. mashiach), josta on nyt tullut sovitusuhri Jumalan edessä (Room. 3:25, RK 38: ”armonistuin”). Paavali käyttää tässä samaa koineekreikan sanaa hilasterion, joka niin Septuagintassa kuin siihen liittyen hellenistisessä kirjallisuudessakin tarkoittaa liitonarkun kansilevyä, jolle ylipappi pirskotti uhrieläimen verta. Aiempi termi armonistuin on Lutherin käännöksen peruja.

Paavalin ajatus lunastuksesta siis on:

                           Lunastus on Kristuksessa Jeesuksessa,
                           jonka Jumala on asettanut syntien sovituksen paikaksi,
                           (se on) hänen veressään, (joka on vuodatettu)
                           ennen tehtyjen syntien anteeksiantamisen tähden.

Paavalin lähestymistapa on ymmärrettävä ja looginen. Hän on juutalainen rabbi ja hänen, samoin kuin Jeesuksenkin, ajattelu nousee pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ja toisen temppelin ajan juutalaisuuden maaperästä. Juuret ulottuvat siten aina ensimmäisen temppelin aikaiseen juutalaiseen profeettakirjallisuuteen, jossa jo ennakoitiin niin pakkosiirtolaisuuden kurimusta kuin sitä seuraavaa messiaanisten lupausten toteutumisen aikaa. Jeesuksen oman julistuksen painopiste olikin juuri tässä: Jumalan valtakunta on nyt tullut läsnäolevaksi, pakkosiirtolaisuuden aika (myös hengellisesti) on ohi. Paavalille tämä merkitsee ennen kaikkea koko ihmiskunnan perusproblematiikan ratkaisua Kristuksen sovitustyön kautta.

Ihan pelkästään roomalaisesta maaperästä tämä sovitusoppi ei siis noussut, mutta vahvasti ”länsiroomalaisesti” värittyneenä se on kuitenkin lyönyt leimansa koko länsimaiseen kristillisyyteen ja teologiaan. Vahva systemaattisuuden ja loogisuuden periaate ja sen tavoitteleminen näkyy keskiajalla niin Anselm Canterburylaisen kuin myöhemmin Tuomas Akvinolaisenkin teoksissa. Sijaishyvitysopiksi kutsutun näkemyksen mukaan Jumala, kaikkivaltiaana kuninkaana, vaatii ehdotonta kunnioitusta. Tätä periaatetta on ihmisen synti loukannut ja se edellyttää joko hyvitystä (satisfactio) tai sitten rangaistusta (poena).

Synti nähdään siis ennen kaikkea majesteettirikoksena kaikkein korkeinta hallitsijaa kohtaan. Kyse ei siis ole niinkään ihmisen ja hänen Luojansa välisen suhteen katkeamisesta, puhumattakaan lapsen ja Isän välisen suhteen onnettomasta nykytilasta. Kyse on majhesteettiin kohdistuvasta kunnialoukkauksesta, joka vaatii toimenpiteitä. Vaihtoehtoina ovat joko ikuinen rangaistus tai inkarnaatio, Jumalan tuleminen ihmiseksi, joka ihmisenä hyvittää ihmisen rikkomuksen.  

Anselmin sovitusopin vahvuutena on nähty sen keskittyminen olennaiseen, Kristuksen kärsimyksen mysteeriin, jolle näin on kyetty antamaan edes jollain tavalla rationaalinen motiivi. Tämä oppi vastaa kyllä Paavalin ajattelua, mutta vain osittain. Kuten edellä jo todettu, sovitus on Paavalin mukaan kokonaan Jumalan teko: Hän on sekä sovituksen suorittaja että sen kohde. Jos ajatellaan UT:n ilmoitusta kokonaisuudessaan, niin löydämme Jumalan pelastusteon motiiviksi Hänen rakkautensa (esim. Joh. 3:16), ei niinkään jumalallisen oikeuden toteutumisen. 

No comments: