Kutsumuksesta

Lahjat ja luonne eivät ole samoja asioita. Lahjat tulevat Pyhältä Hengeltä armosta. Niinpä niiden kohdalla useinkin tulee mieleen ajatus, ehkä jopa ääneen lausumaton moite Lahjojen Antajalle: "mitäs olet mennyt tekemään...?", kun katsellaan lahjojen käyttäjää.

Luonne taas työstetään monissa ahjoissa, niinkuin vanha kansa sanoo osuvasti. Ahjon tuli kuumentaa ja polttaa pois sellaista kuonaa, jota jälkeenpäin voi vain ihmetellä. Luonne hioutuu monen vaiheen kautta Kristuksen kaltaiseen muotoon, eikä se kenenkään kohdalla ole helppoa - ei etenkään silloin kun Herra käyttää siihen omia läheisiämme.

Usein kuulee sanottavan, "voitelu ei takaa virheettömyyttä", mikä onkin totta, vaikka sitä joskus käytetäänkin jonkun Jumalan miehen töppäilyjen, laiminlyöntien ja suoranaisten väärinkäytösten  vähättelynä ja peittelynä. Liian harvoin meidän kristittyjen keskuudessa tapahtuu oikeaa asioiden koettelemista. Tämä on harmillista, paitsi meille seurakuntaruumiin jäseninä, niin ennen kaikkea näille valtakunnan vastuullisille itselleen, sillä sitä suurempana yllätyksenä meille tulee meidän palvelutyömme koettelu tulessa.

Kutsumuksessa on monenlaisia asteita. Puhun nyt omasta kokemuksestani. Alussa kutsumus näyttäytyy tehtävänä; "pitää tehdä jotakin... on kiire, maailma hukkuu". Kutsumus ikäänkuin pukeutuu tehtäväksi ja alkaa käyttämään papinpaitaa ja sokeripalaa. Seuraavaksi kutsumus muuttuu vastuiksi, taakaksi ja huolenkantamiseksi muiden sieluista ja valtakunnan työstä. "Kaiken muun lisäksi on ollut jokapäiväistä tungosta luonani, huiolta kaikista seurakunnista" (2.Kor. 11:28) Lopulta kutsumuksesta jää jäljelle armolahja, armoitus olla jotain, jota tulee käyttää sen uskonmäärän mukaan mitä itsellä on.

Mutta ei se tähän jää. Kutsumuksen kova ydin löytyy lopulta siitä, miksi ja millaiseksi minut on luotu, nähty ja valmistettu jo ennen aikojen alkua. Minun koko elämäni kutsumusksena on palvella Jumalaa. Yleensä kutsumuksen tässä vaiheessa (enkä nyt väitä itse vielä päässeeni tähän vaiheeseen) kutsutun huomio on niin siirtynyt Kutsujaan itseensä, pois viroista, urista ja lahjoista, että hän alkaa heijastaa Kristuksen kaltaisuutta itsestään. (Useimmiten tämä myös tapahtuu huomaamattaan.)

Jokainen näistä kutsumuksen asteesta on myös samalla seula, jonka läpi mentäessä Hän karsii, riisuu ja kuolettaa pois jotain ihmisestä. Kuolla omille unelmilleen, urahaaveilleen, agendoilleen ja missioilleen, niin että on vain Kristus. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta Kristuksessa mahdollista ja suloista.