Tuesday, August 11, 2015

Kiertävästä palvelutyöstä III

Mitä kiertävä palvelutyö voisi tarkoittaa meidän tilanteessamme?

Meidän on oltava realisteja tässä kohtaa. Kulttuurinen tilanteemme on hyvin erilainen kun sitä verrataan Paavalin kirjeiden aikaan. Seurakunnat olivat uusia ja täynnä intoa todistaa Kristuksen muuttavasta voimasta. Niiden aika ei mennyt kristillisen perinnekulttuurin vaalimiseen tai saavutetuista eduista kiinnipitämiseen. Päinvastoin, kaikki kristinuskossa katsoi tuolloin ikään kuin eteenpäin; lähetyskäskyn täyttämiseen oli vasta ryhdytty.

Jotain yhteistäkin oli; seurakunnan rakentaminen oli ja on edelleen tavoitteenamme. "Kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa."

Oli kirkkohistorian todistus länsimaissa millaista hyvänsä, niin tosiasia on se, että kaikki nämä Paavalin mainitsemat palveluvirat ovat aina vaikuttaneet Kristuksen seurakuntaruumiissa. Ns. virallinen kirkko ei suinkaan aina ole näitä sen enempää tunnistanut kuin tunnustanutkaan. Erityisesti apostolisuus on radikaalin tienraivaajan luonteensa takia usein tuottanut päänvaivaa järjestäytyneelle uskonnonharjoitukselle.

Omaa aikaamme ajatellen mielestäni aiheellinen kysymys on, ovatko nämä palveluvirat nyt sitten jotenkin erityisellä tavalla aktivoituneet? Näkyykö aikamme kulttuurisen murroksen vaikutus tässä? Vai onko kyseessä jonkinlainen lopun ajallinen seurakunnan ennalleen asettaminen? Jos minulta kysytään, niin totean molempien olevan varmasti totta. (Lisäksi on kuitenkin hyvä muistuttaa, että em. "kulttuurinen murros" on puhtaasti länsimaisen maailman juttu, eivätkä miljoonat kotiseurakuntakristityt Kiinassa ole koskaan kuulleet halaistua sanaa mistään postmodernismista.)


Tiivistetysti

Mutta jos koko juttu pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, niin se olisi Paavalin Ef. 4:12:ssa käyttämä substantiivi ho katartismos, varustaminen, valmistaminen. Verbi katartidzoo merkitsee (esim. verkkojen) kuntoonlaittamista ja korjaamista (ks. Mark. 1:19), mutta myös (kuvainnollisesti puhuen) entiselleen, alkuperäiseen järjestykseen palauttamista (ks. 1.Kor. 1:10, 1.Tess. 3:10 ja Gal. 6:1) sekä valmistamista mitä erilaisimmin vivahtein (ks. 1.Piet. 5:10, Hepr. 11:3, 13:21, Room. 9:22, 2.Kor. 13:11).


Entä mitä se olisi käytännössä?

Neil Cole on todennut osuvasti nyt olevan aika laskea rimaa alas sen suhteen, mitä me kutsumme seurakunnaksi ja toisaalta nostaa rimaa ylös sen suhteen, ketä me kutsumme opetuslapseksi.


Tämä johtaa meidät kahdenlaisen identiteettikysymyksen juurille:

- kuka ja millainen on kristitty?
- on tärkeää huomata, että Apt. 11:26:n mukaan ennen kuin Jeesuksen seuraajia alettiin Antiokiassa kutsua kristityiksi (koineekreikaksi) tai messiaanisiksi (hepreaksi), heillä oli kutsumanimi "opetuslapsi, oppilas" (kr. ho matheetees, hepr. talmid)

- mikä ja millainen on seurakunta?
- ajatellaanpa vaikka Paavalin ohjetta korinttilaisten kokoontumiseen 1.Kor. 14:26:ssa; mitä sitten, jos tässä mainitut asiat tapahtuvat siinä pienryhmässä, solussa, raamiksessa tai rukouspiirissä, jonka koet jopa omaksi hengelliseksi kodiksesi?
- eikö silloin olekin kyse seurakunnan yhteentulemisesta?


Lisäksi

Kolmantena teemana lisäisin tähän vielä kristityn varustamisen aidolla kutsumustietoisuudella: kuka saa, voi ja osaa puhua Jumalasta, ellei Hänen opetuslapsensa? Tämä edellyttää usein (tai lähes tulkoon aina) vanhoista rakenteista, vääristä malleista ja ajattelutavoista vapautumista. Se, jos mikä juuri onkin seurakuntaruumiin ennalleen asettamista.



No comments: