Kiertävästä palvelutyöstä I

Hengellinen työ paikallisen seurakunnan tasolla ilman laajempaa kiertävää palvelutyötä ei menesty. Tämä siitä syystä, että siltä puuttuu silloin edellytykset todelliselle kasvulle, niin sisällöllisesti ja laadullisesti (so. hengellisesti) kuin lukumääräisestikin tai muuten laajentuen. Me löydämme tämän kuvion UT:sta hyvin selvästi; Paavali puhuu tästä Ef. 4. luvussa ja Apostolien teoissa on kuvattu tämän apostolisen työn tapahtuminen käytännössä.






Toisaalta kiertävän palvelutyön ja paikallisen seurakunnan hengellisen vanhemmuuden välillä vallitsee tietty jännite, joka on vain hyväksyttävä. Silloin tämä tilanne kääntyy vahvuudeksi, sillä kiertävä palvelutyö on luonteeltaan palvelevaa ja varustavaa, seurakunnallinen vanhemmuus taas on luonteeltaan enemmän sielunhoidollista, jopa seurakuntakuria käyttävää.




Näiden kahden työn välinen jännite tulee esille myös siinä, miten seurakunnallinen vanhemmuus ja diakonia pyrkivät huolehtimaan seurakuntaruumiin jäsenten hyvinvoinnista ja kasvusta, kun taas kiertävä (erityisesti apostolinen) palvelutyö pyrkii laajentumaan ja etsimään uusia alueita ja kohderyhmiä, joille välittää evankeliumia Kristuksesta. Se myös pyrkii varustamaan seurakuntaruumiin jäseniä tämän lähetyskäskyn toteuttamiseen.




Räikeimmillään vastakkainasettelu voi siis ilmetä seurakunnassa ylläpidetyn kristityn "lintukoto"-vaiheen ja radikaaliin evankeliointiin haastamisen välillä. Jumalan valtakunnan kokonaistilanteen kannalta molemmille on paikkansa ja aikansa, mutta miten toteuttaa tämä käytännössä niin, että sekä uskovan hengellinen kasvu että evankeliumin työn eteenpäinmeno eivät kumpikaan kärsi, edellyttää taitoa ja viisautta.





Monet pitävät esim. kotiseurakuntamallia sinänsä ok juttuna, mutta kaipaavat jonkinlaista (esim. kirkkokunnallista) "ylärakennetta" sille lisäksi. Muuten sitä pidetään "villinä" ja "epämääräisenä". UT ei kuitenkaan tällaista tunne, vaan esim. piispat (kr. episkopos eli kaitsijat) ovat alunperin olleet "vain" paikallisseurakunnan vanhimpia. Näin olisi Jumalan tarkoitus olla edelleen seurakunnassa. Jos nimittäin väännämme paikallisseurakunnalle jonkin hierarkkisen ylärakenteen, teemme sille samalla sen kasvua rajoittavan "kukkaruukun". (Itse asiassa suurin osa länsimaisen, institutionalisoituneen kristillisyyden historiasta todistaa juuri tätä.)






UT:n seurakuntamallissa kiertävä palvelutyö on kuitenkin tarkoitettu olemaan tällainen "ylärakenne", jos tätä termiä ja asetelmaa halutaan käyttää. (Ehkä länsimaisen kristityn on helpompi ymmärtää näitä asioita hierarkkisina laatikko-organisaatioina kuvattuna, kuin vaikkapa versomaisena verkostona?) Sen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla mikään hierarkkinen käskyvaltasuhde, vaan palveleva ja varustava paikallisseurakunnan uskovien hengelliseksi kasvuksi. Tämä on se käytännöllinen näkökulma, josta käsin meidän tulisi UT:n kirjeitä lukea ja tulkita. (Niinpä esim. ns. pastoraalikirjeet ovat luonteeltaan enemmänkin apostolisen työn ohjeistusta.)






Jos ajatellaan seurakuntaa ruumiina, niin tärkein läksy uuden liiton uskovalle on opetella elämään ruumiin jäsenenä. Kiertävää palvelutyötä ajatellen tämä tarkoittaa omistautumista sille tehtävälle, että opetetaan ruumiin jäsenet elämään pään alaisuudessa, joka on Kristus itse. Paikallinen seurakunta on Kristukseen keskittynyt ryhmä uskovia, jonka kokoontumisia ja elämää Kristus itse Pyhän Henkensä kautta ohjaa.