Monday, August 10, 2015

Kiertävästä palvelutyöstä II

Mikä sitten on kiertävän palvelutyön rooli?

Eräs orgaanisessa kotiseurakuntaliikkeessä mukanaoleva kaveri totesi pari päivää sitten, että jutellessaan ns. tavallisen kirkossakävijän kanssa Jumalasta ja Raamatusta nämä eivät ole kovinkaan halukkaita jakamaan asioita kanssasi. Kuitenkin nämä samat ihmiset voivat puhua kanssasi jääkiekosta, säästä ja päivänpolitiikasta tuntitolkulla! (No, ehkä Kalevan kisat ovatkin heistä mielenkiintoisemmat kuin kirkossakäynti?) Suurin syy tähän tilanteeseen on hänen mukaansa se, että heille on opetettu, että papit, pastorit ja saarnaajat ovat oikeat ihmiset puhumaan Jumalasta. (Onhan heidät oikein koulutettu toimimaan "uskonnon ammattilaisina"!)

Kiertävän palvelutyön idea on Ef. 4:11-16:n mukaan juuri tämän vallitsevan paradigman purkaminen. Neil Colea lainaten, on aika siirtyä hyvin koulutettujen pastorien ajasta hyvin varustettujen Kristuksen ruumiin jäsenten aikaan. Ehkä juuri tästä syystä tätä ajatusta kiertävästä palvelutyöstä niin paljon vastustetaan?

Paavali puhuu kiertävän palvelutyön ideasta laajasti em. kohdassa, jossa hän hyvin mielenkiintoisella tavalla Hengen lahjoista puhuessaan (v. 7) sivuuttaa kokonaan sekä yleiset armolahjaluettelot (esim. 1.Kor. ja Room. 12. luvuissa esitellyt) että sen uusitestamentillisen seurakunnan virkarakenteen, joka tulee esille myöhäisemmissä pastoraalikirjeissä, mutta myös vankeusajan Filippiläiskirjeen osoitteessa kuin myös itse Apostolien teoissa.

Nyt Paavali sensijaan nostaa esille viisi palveluvirkaa (apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat), jotka hän nimeää Kristuksen lahjoiksi omalle seurakunnalleen. Paavali tuo myös esille Kristuksen tarkoituksen näiden kiertävien palveluvirkojen kohdalla; seurakuntaruumiin jäsenten varustamisen palvelutyöhön ja sellaiseen hengelliseen kasvuun, jossa tavoitteena on jokaisen kristityn hengellinen täysi-ikäisyys. Näin ollen esim. kiertävän evankelistan tehtävänä ei olekaan ensisijaisesti evankelioida jotain paikkakuntaa, vaan sen paikkakunnan kristittyjen varustaminen evankeliointiin. (Hän voi toki tehdä sitä ja hyvä on, että niin tekeekin, koska raamatullinen oppiminen perustuu vahvasti mallioppimiseen.)

Lopuksi on myös hyvä huomata Paavalin tekstistä nouseva eskatologinen jännite: kiertävän palvelutyön tavoitteena on se, että me lopulta kaikki Herran omat pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Ajattelen tällä olevan yhteys siihen, mitä Paavali myöhemmin kirjeen 5. luvun lopulla puhuu Herran pyhittävästä työstä saadakseen eteensä seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä.


No comments: