"Kristinusko häviää vähitellen Euroopasta. Elämme iltaruskon aikaa. Jäsenet etääntyvät kirkoista ja eroavat seurakunnista. Suurten kansankirkkojen aika on ohi. Maallistumisen piirteitä näkyy myös kirkkojen papistossa. Mikäpä tämän muuttaisi.
Mitä uskova seurakunta voi tehdä aikana, jolloin valtamediat nousevat Raamattua vastaan ja kirkon omatkin rivit rakoilevat? Ainoa, mitä se voi tehdä, on itse pitäytyä armon evankeliumiin ja tukea niitä, jotka pitävät elämän sanaa esillä."
Mitä tämä sitten voisi olla käytännössä, miettiessämme strategioita, joita meille on tarjolla? Voidaan nähdä (ainakin) kolme tapaa, jolla kristitty voi vastata myöhäismodernin haasteisiin. Näin nimittäin voidaan tehdä - päinvastoin kuin kirkollisen valtavirran edustajat (ja ehkä jotkut muutkin?) yleisesti ajattelet - ilman, että luovutaan omasta identiteetistä ja uskon perusteista.
Ensimmäisessä mallissa käytetään moderniteetin omia perusteluja (kuten esim. ns. evidentalismia ja rationalistista todistelua) myöhäismodernia ajattelua vastaan. Apologia lähtee tällöin liikkeelle perinteisen länsimaisen valistusajan ajattelun lähtökohdista. Esimerkiksi tästä mallista käytännössä voidaan ottaa C.S. Lewis´in Tätä on kristinusko tai John Stott´in Kristinuskon perusteet.
Toisessa vaihtoehdossa lähdetään liikkeelle kristinuskon perusteeseistä, kuten luodusta todellisuudesta ja todellisesta Luojasta, ja korostetaan niissä sanan (logos) keskeisyyttä. Tämä vaihtoehto siis merkitsee sen myöhäismoderniteetin näkemyksen torjumista, että kielen ja todellisuuden välinen suhde olisi katkennut. Kristillistä maailmankuvaa ei kuitenkaan oteta ikäänkuin valmiiksi annettuna itsestäänselvyytenä, vaan kristityn ensimmäisenä tehtävänä on vakuuttaa epäilijät tämän ajan ajatteluun sopivalla tavalla kristinuskon uskottavuudesta. Tässä halutaan siis lähteä liikkeelle aiempaa enemmän myöhäismoderniteetin lähtökohdista.
Kolmas strategia lähtee liikkeelle siitä, että myöhäismoderniteetin hyökkäys kristinuskon ehdottomina pitämiä totuuksia vastaan otetaan täydestä todesta. Käytännössä luovutaan em. todistustaakan ja rationaalisuuden vaatimuksista. Kristittyjen on siis pakko pohtia uudelleen, miten hän näkee ja ymmärtää maailman. "So last season"-termejä käyttääkseni kyse on postmodernista, "X-sukupolven" länsimaisesta kristillisyydestä. (Esim. ns. BBB-paradigma tulee hyvin lähelle tätä ajattelua; ihmisten on tultava ensin oman kokemuksensa - esim. yhteisöllisyyden, yhteyden ja rakkauden kokemisen - perusteella vakuuttuneeksi kristinuskon todellisuudesta.)
"Kritiikki vailla ymmärrystä on kuuroa ja ymmärrys vailla kritiikkiä on mykkää."
(Kulttuurintutkija Johan Fornäs)
------------
Lähde: Ihonen Markku, Esimodernista myöhäismoderniin. Esikoislestadiolaisuus kohtaa nykymaailman (Iustitia 14, 2001, Helsinki)
1 comment:
Hyvä kooste 3:sta strategiasta. Itsekin haen koko ajan sopivia lähestymistapoja tämän ajan ihmisten tavoittamiseksi. Se lienee lähellä sitä 3:tta strategiaa.
Haluan katsella uskovien yhteyttä ja toimintatapoja ulkopuolisten silmin. Niin Paavalikin teki 1.Kor.14:23-25 opetuksessa. Siitä näkökulmasta katsottuna ei ole ihme, jos sanoma ei kosketa. Ei se kosketa, jos kristityt leijailevat omissa sfääreissään ja muut ihmiset kävelevät maan kamaralla. Jeesus jätti sfäärit ja laskeutui kaduntallaajaksi muiden joukkoon ja siksi hänen sanomansa kosketti ihmisiä.
Myös profeetallinen sanoma voidaan tuoda niin, ettei se jää vain sisäpiirin toiminnaksi, vaan että profeetallinen haaste saavuttaa maallistuneet ihmiset ja myös nykyajan maaherrat ja kuninkaat.
Jos toimimme Hengen johdossa, niin uskon, että silloin toimintatavatkin löytyvät hänen inspiroiminaan.
Kari Kngshrj
Post a Comment