Kirkonmuutos on niin päätähuimaava, että siinä eivät kaikki pysy mukana. Tämä näkyy hyvin siinä, että samaan aikaan, kun kirkon seksuaalimoraalisia linjauksia ollaan - itse asiassa jo vuosikausia meneillään olleen trendin mukaisesti - kokonaan muuttamassa, niin konservatiivinen siipi laahaa perässä ja toistelee mantran tavoin vanhoja teesejään "kirkon virallisesta linjasta". Kaikesta päätellen arkkipiispa Mäkisen ja piispa Askolan sanomiset ja tekemiset ovat vain edellä aikaansa. Ts. niissä ilmenee se todellisuus, johon kirkkoa halutaan määrätietoisesti ohjata, vaikka samaan aikaan muut (vaikkapa kansliapäällikkö Keskitalo ja piispa Häkkinen) bona fidé puhuvatkin ihan muuta. Näihin eräänlaisiin "profeetallisiin tunnustekoihin" voidaan sitten jälkeenpäin uusia linjauksia tehtäessä viitata ennakkotapauksina; "näinhän näissä kysymyksissä onkin jo itse asiassa toimittu...".
Näin kirkon ulkopuolisen tarkkailijan silmin asiaa tarkasteltuna asialle sopiva lievä ilmaisu on "kaksinaamaisuus". Kirkon konservatiivisiiveltä (Sley, KL, Opko, SRO ym.) kysytään nyt a) poliittisen realismin tajua, b) rohkeutta tehdä sen mukaisia johtopäätöksiä ja c) seisoa niiden takana, vaikka rahahanat menisivätkin lopullisesti kiinni. Pahoin pelkään, että nyt ei enää auta nuo liikuttavan sinisilmäiset jokeltelut siitä, miten "me niin mielellämme haluaisimme pysyä tätä isien kirkkoa rakentamassa". Jumalan valtakuntaa tässä ollaan rakentamassa, eikä mitään sekulaariin ympäristöönsä kiltisti sopeutuvaa kirkkolaitosta. Futiskieltä lainatakseni, "valoja päälle!"
Parisen vuotta sitten kirkossa perusteltiin seksuaaliopetuksen muutosta ns. "rakkauden argumentilla", josta jokainen - näin luulisin - maalaisjärjellä varustettu ymmärsi sen johtavan moniarvoisuuden hyllyvälle suolle, missä mikä hyvänsä tämän argumentin perusteella olisi hyväksyttyä. Kotimaa-lehden lanseeraama uusin strateginen toimintatapa on puhua "pelastuksen kannalta sivuasioista". Näissä asioissa kun sitten on herttaisen yhdentekevää, mitä ja miten ajatellaan. Veikkaan, että tulevaisuudessa tähän kategoriaan kuuluvia asioita ilmaantuu kirkolliseen keskusteluun leegio. Jo nyt siihen joukkoon näyttävät Suomen evl. kirkossa kuuluvan esim. Jeesuksen neitseellisen syntymän ja ylösnousemuksen kieltäminen sekä perinteisten kristologisten tunnustusten hylkääminen.
Johtavatko kirkonmuutoksen juuret Heikki Räisäsen johdolla toteutettuun kirkon työntekijäkoulutukseen Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja sitä kautta myös muualla (esim. DIAK)? Kyllä vain.
1 comment:
Nämä "sivuasiat pelastuksen kannalta" ovat aika jännää retoriikkaa. Itsekin kirkon ulkopuolisena sivustaseuraajana olen ollut kuulevinani vastaavia sovittelevia äänenpainoja myös heryskristillisehköiltä tahoilta. Ote Kirsi Rostamon kolumnista Seurakuntalainen.fi:ssä 29.5.:
"Suomen ev.lut kirkossa meidän erilaiset raamattunäkemykset ja niihin liittyvät avioliitto käsitykset ovat varmasti tällainen asia [ristiriita, jota ei ole tarkoituskaan selvittää, vaan jotta "erilaiset näkökulmat, näyt ja missiot saavat omat kannattajansa", ks. koko kolumni]. Meidän on aivan turha yrittää vakuuttaa toinen toisiamme oikeammalla opilla. Sen sijaan toivon, että omasta kannasta riippumatta vakavasti mietimme, miten kirkossamme voisi olla tilaa, miten voisimme luoda sellaisia rakenteita, että erilailla uskovat ihmiset voisivat kuitenkin harjoittaa uskoa samassa kirkossa."
Jos luet Rostamon kolumnin kokonaisuudessaan, siitä jää kyllä melkoinen pro pluralismi -vaikutelma, jäi ainakin minulle. Kauniita ajatuksia, mutta mutta...
En tiedä Kirsi Rostamosta, mutta meistä kumpikaan tuskin uskoo tosissaan yhteyden rakentamisen voivan toimia ev.lut. kirkossa, kysymys kun ei ole vain erilaisista näkemyksistä seksuaalimoraalin suhteen vaan siitä syvästä teologisesta ja maailmankuvallisesta kuilusta, joka erottaa osapuolet toisistaan. Toisin sanoen perimmiltään siitä, että näillä ryhmillä on eri usko, eri Kristus ja eri Raamattu.
Muistaakseni Timo Junkkaala on joskus hiljattain sanonut (pahoittelen tarkemman lähteen puutetta tässä yhteydessä), että olisi odottanut luterilaisen kirkon hajoavan teologisesti painavemmista syistä (kuin seksuaalimoraalisten kysymysten takia). Minusta näyttäisi kuitenkin siltä, että ne painavemmat teologiset syyt ovat olleet siellä taustalla jo pitkään.
Post a Comment