Millä tavalla lähetyskäsky toteutuu omassa kotikaupungissamme?
Kuinka voisimme parhaiten tavoittaa ne lahtelaiset, jotka eivät tunne Jeesusta?
Kuinka minä tai kuka tahansa muu uskova voisi auttaa tämän tavoitteen
toteuttamisessa? Minkälaisia hyviä käytänteitä evankelioida olemme löytäneet
sekä seurakunnassamme että henkilökohtaisessa elämässämme? Miten voisimme varustaa
seurakuntalaiset evankelioimistyöhön mukaan?
Tällaisiin kysymyksiin minua
hiljattain pyydettiin vastaamaan. Hyviä ja ajankohtaisia kysymyksiä, joita olisi hyvää pysähtyä pohtimaan isommallakin porukalla (esim. kaupunginlaajan Kristuksen seurakunnan tasolla).
Joitain vuosia sitten eräs pastori kysyi minulta, onko
seurakunnassamme evankelioimistoimikuntaa? Vastasin, että ei ole, eikä tule.
Evankelioinnin tulee olla osa seurakunnan normaalia päivittäistä elämää, mikä
tapahtuu joka paikassa, missä seurakunta on jäsentensä kautta edustettuna. Ei
siihen mitään toimikuntaa tarvita, eikä sitä toisaalta voida myöskään ulkoistaa
millekään erityisryhmälle tai työmuodolle.
Jeesus uskoi tämän mission tehdä opetuslapsia kaikille
opetuslapsille eli koko seurakunnalleen. Matt. 28:18-20 on lausuttu jokaiselle
usklovalle, niinpä jokaisella kristityllä on kalastusoikeus. Käsky kuuluu
"menkää", ei "lähettäkää joku puolestanne". Kun kristitty tulee jonnekin, niin silloin Jumalan valtakunta tulee paikalle.
Ymmärrän kyllä, että Jumalan seurakunnassa on olemassa
sellaisia kristittyjä, joilla on erityinen evankelistan kutsumus ja armoitus.
Ef. 4:11-12 puhuu heistä osana ns. viisitahoista palveluvirkaa (apostolit,
profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat). Heidän tehtävänään on rakentaa
seurakuntaa eli Kristuksen seurakuntaa. Käytännössä se tarkoittaa uskovien
varustamista suorittamaan sitä tehtävää, jonka Herra seurakunnalleen antoi. Kyse on seurakunnan tehtävästä, ei vain joidenkin evankelistojen.
Niinpä aidon evankelistan tunnistaa siitä, että hän ei
niinkään evankelioi itse, vaan innostaa, motivoi, valmentaa ja varustaa muita
tekemään niin.
En usko enää (enkä ole enää aikoihin niin tehnyt)
perinteisiin evankelioimiskampanjoihin. Tiedäthän tuon peruskuvion; kutsutaan paikalle joku ammattievankelista, joka organisaationsa kautta järjestää paikkakunnalla kokoussarjan. Hyvin rasvattu koneisto hoitelee kaiken moitteettomasti ja kaikkea tekemistä leimaa korkea ammattimaisuus. Mutta mitä tapahtuu? Saamme kerättyä paikalle omat seurakunta-aktiivimme
istumaan kirkossa illasta toiseen, mutta mitään pitempiaikaisia, pysyviä
tuloksia sillä ei saada aikaan, tuosta paljon puhutusta läpimurrosta (engl.
breakthrough) puhumattakaan.
Uskon ns. elämäntapa- tai ystävyysevankeliointiin tai millä
nimellä sitä halutaankaan kutsua, kun uskova on Jeesuksen todistaja omalla työ-
tai opiskelupaikallaan, mediassa, luottamustoimissa tai järjestötoiminnassa,
kotona, harrastuksissa, kauppareissulla tai vaikkapa FC Lahen matseissa. On tärkeää läpäistä kaikki yhteiskunnallisen elämän osa-alueet
kristittyjen todistuksella Jeesuksesta. Tämä suolana oleminen on erityisen tärkeää
nykyisessä tilanteessamme, kun elämme ns. jälkikristillisessä ajassa, jossa ei
enää ole olemassa perinteistä yhtenäiskulttuuriin perustuvaa kaikille yhteistä
kristillistä arvopohjaa.
Voimme varustaa kristittyjä voittamaan sieluja
Kristukselle parhaiten opettamalla heitä seuraamaan Kristusta. Se herättää
parhaiten mielenkiintoa ihmisissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että
meidän täytyy nostaa rimaa ylemmäs sen kohdalla, mitä on olla Jeesuksen
opetuslapsi ja seurata Häntä. Suola herättää janoa, mutta se myös joskus kirvelee.
4 comments:
"Saamme kerättyä paikalle omat seurakunta-aktiivimme istumaan kirkossa illasta toiseen, mutta mitään pitempiaikaisia, pysyviä tuloksia sillä ei saada aikaan, tuosta paljon puhutusta läpimurrosta (engl. breakthrough) puhumattakaan."
Tämä asia on itseäni vaivannut jo pitkään. Nykyään liikaa oletetaan että uskosta osattomat osaisivat tulla seurakunnan kokouksiin kunhan niistä tehdään ulkoisesti tarpeeksi mukavan näköisiä. Ei, vaan evankeliointi pitäisi keskittää nimenomaan kokousten (olivatpahan ne sitten kodeissa tai julkissa isommissa tiloissa järjestettyjä) ulkopuolelle. Ja olla valmiudessa koko ajan eikä vain tiettyinä päivinä/hetkinä.
Jumalan valtakunnan tuleminen kristittyjen kautta muiden ihmisten elämään ei näytä ainakaan omassa elämäniirissäni kovinkaan helpolta ja yksinkertaiselta.
Jos ei suurmissioista jää paljon käteen, niin eipä näytä jäävän kristittyjen naapuruussuhteistakaan. Harvassa ovat ne kristityt, joiden seinä- tai rajanaapuri on tullut uskoon vuosienkaan "vaikutuksen" jälkeen.
Lueskelin erään helluntaisaarnaajan ei kristityn pojan syntymäpäiväkirjoitusta isästään. Poika totesi isänsä "antaneen eväitä omien aivojensa käyttöön sekä krittiseen ajatteluun". Sitten hän toteaa itsestään ja veljistään "ehkäpä meidän poikien ajattelu on sitten mennyt liiankin kriittiseksi, kun emme seuranneet isämme viitoittamaa polkua..."
Sopii miettiä, millaisia eväitä me kristityt annamme lähipiiriimme...Sisältävätkö eväämme valtakunnan moninkertaistuvaa siementä vai ovatko ne pelkkää lisääntymiskyvytöntä synteettistä elämäntapaa?
Hyvä teksti onko sinulla kokemuksia ee/xee kursseista ja mitä mieltä olet kyseisistä kursseista
Jari: itse en ole koskaan ollut em. e-kursseilla, mutta en ollenkaan epäile, etteivätkö ne jonkun kohdalla voisi tulla hyvään tarpeeseen. Ehkä kuitenkin tärkeämpänä pitäisin, sitä, ettemme vieraannu itse Elämästä. :)
Post a Comment