Loman kynnyksellä

On sanottu, että lukeminen kannattaa aina. Odotan kesälomaa myös juuri tämän takia. Sitten on näet aikaa lukea, vaikka ainahan minä luen, useimmiten paria kolmea kirjaa kerralla.

Vaikka loman alkuun ei ole kuin muutama päivä, niin lukemiseen on tullut jo muutos. Siihen on ehkä enemmänkin syynä viimeisen systemaattisen teologian verkkotentin tekeminen ja verkkokurssin päättyminen. Nyt ei sitten enää luetakaan teologiaa, ei ainakaan vähään aikaan, vaan jotain ihan muuta. Olen itse asiassa jo aloittanut muutoksen saamalla juuri luetuksi erään suosikkikirjailijani Simo Penttilän dekkarin Kolme turhaa murhaa ("salapoliisiromaani Helsingistä", v. 1959). Nyt olen hyvässä vauhdissa lukemassa Michael Meyerin huippumielenkiintoista Ihmisten vuosi 1989, mikä kertoo Itä-Euroopan kommunistiblokin fundamentalismin romahtamisesta. Historia opettaa monella tavoin...

Psalmien kirja on kesän lukemistoa myös. Normaalisti olen viime vuosina lukenut sen säännöllisesti alkuvuodesta kertaalleen läpi, niinkuin tänäkin vuonna. Mutta nyt näin. Joku minua viisaampi on joskus todennut psalmeista niiden sisältävän koko ihmissielun anatomian. Oli minun oma mielentilani, tunteeni tai kokemukseni mikä hyvänsä voin aina löytää itseni Psalmien kirjan sivuilta.

Psalmeissa esiintyy usein kaksi näennäisesti täysin vastakkaista hahmoa, kärsivä vanhurskas (psalmeissa 13, 22, 55 ja 105) ja voittoisa kuningas (psalmeissa 2 ja 72). Kärsijän hahmon ovat varsinkin juutalaiset itse (ja rabbit etunenässä) nähneet usein viittaavaan Israelin kansaan, joskin hekin näkevät kärsivän vanhurskaan kohtalot myös messiaanisina kärsimyksinä noin yleensä. Voittoisa kuningas taas on Daavid itse ja sitä kautta myös hänen jälkeläisensä eli tuleva juutalaisten Messias, olihan Daavid selvästi messiaaninen prototyyppi. Nämä molemmat hahmot toteutuivat Jeesuksen persoonassa ja työssä.

Kristityn elämää ajatellen on hyvä ymmärtää myös meitä koskevan nuo molemmat puolet, emmehän ole Mestariamme parempia. Moni haksahtaa yksipuoliseen kristillisyyteen, jossa nämä kaksi puolta eivät ole tasapainossa keskenään, vaan jossa jommasta kummasta tuleekin se ainoa hyväksytty uskovan ihmisen kokemusmaailma. On oman kurjuutensa voivottelusta oman vanhurskautensa mittarin rakentaneita tekohurskaita kristittyjä. Yhtä lailla löytyy näennäisen voittoelämänsä kulisseista oman pyhyytensä muistomerkin pystyttäneitä.

Kun sanoin jättäväni teologian lukemisen toistaiseksi vähemmälle, en tietenkään tarkoittanut Raamatun lukemista. Kristityn elämää ajatellen Raamatun lukemiselle ei ole vaihtoehtoja tai niitä on korkeintaan yhtä vähän kuin on ravinnotta jäämiselle elämisen suhteen. Kyllähän psalmitkin sisältävät teologiaa ja syvällistä sanan opetusta, monestakin uskonelämän perusasiasta (siis muustakin kuin vain ylistyksestä). Se teologia on vain psalmeissa kätketty ei-dogmaattiseen muotoon. Se on enemmän kertomusta, ylistystä, valitusta tai ihmettelyä kuin systemaattista teologiaa tiiliskiven paksuisessa dogmatiikan opuksessa.

Ehkä juuri tämän takia se meneekin monelta niin ohi. Tai ehkäpä juuri sen tähden se Jumalan Sanan opetus onkin ikäänkuin kätketty runomitalliseen tai laulettavaan muotoon. Nimittäin jotta vain oikealla sydämen asenteella varustettu lukija voisi sen löytää. Muistan kerran todenneeni eräälle ystävälle esim. C.S. Lewisin Narnia-kirjojen sisältävän paljon syvällistä teologiaa, johon hän aavistuksen verran ylimielisesti naurahti. Ajattelin siinä olevan jälleen kerran yhden, joka huomaamattaan kulkee onnensa ohi. Lasten kaltaisten näet on Jumalan valtakunta.

Lukekaa siis, ystävät. Lukeminen kannattaa aina, erityisesti Raamatun lukeminen.