Vanhemmuudesta

Olin eilen illalla Lahti Kristukselle-rukousillassa paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Tämä on ollut jo vuoden verran tapana kerran kuussa. Oli hyvä rukoilla yhdessä oman kaupunkimme syrjäytymisvaarassa olevien nuorten puolesta. Elämme parhaillaan maailmanlaajan huutolaislapsen aikaa. Näemme isättömyyden vaikutukset joka puolella ympärillämme rajattomuutena, haluttomuutena ja vastuuttomuutena. Minun ei tarvitse tuoda tässä asiassa tilastotietoja tai raflaavia otsikoita eteenne. Media pitää siitä kiitettävästi huolen.

Uusi testamentti tarjoaa isättömyyteen vastaukseksi vanhemmuuden; selvän, vastuullisen, rajoja ja rakkautta tarjoavan. Tämä ymmärrettynä niin hengellisesti kuin muutenkin. Ajassamme on valtava tarve hengelliselle vanhemmuudelle, enkä nyt puhu uusista tarjokkaista syksyn vanhimmistovaaleihin. Puhun nyt ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta. Tarkoitan läpinäkyvyyttä ja tilivelvollisuutta. Ei-uskovat ihmiset, erityisesti nuoret, haistavat uskonnollisuuden kaukaa - ja kiertävät sen kaukaa. Näemme samaan aikaan em. asioiden kanssa monien perinteisten uyskonnollisten yhteisöjen rapistuvan ja kamppailevan jäsenkadon kanssa juuri tästä syystä.

Me emme ole olleet riittävästi tosissamme uskomme kanssa. Meidän on alettava olemaan aitoja ja todellisia uskomme kanssa. Nyt on aika murtaa tämä vanha käyttäytymismalli. Omasta kokemuksestani tiedän, että vain Jumalan rakkaus voi sulattaa jään sydämeni ympäriltä ja antaa sinne elämän takaisin.

Vielä eräs asia. Evankeliumeissa kerrotaan parissakin kohtaa siitä, miten Isä Jumala antoi todistuksen Pojastaan: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt." Se oli julkinen tunnustus ja palaute, kaikkien ihmisten kuullen ja nähden. Mene ja tee Sinä samoin.