Täyttymisestä...

Kun puhutaan täyttymisestä Pyhällä Hengellä, on se meidän hengellisessä kulttuurissamme perinteisesti ymmärretty aika lailla yksilökohtaisena ja jopa henkilökohtaisena kokemuksena. Näin erityisesti karismaattisessa liikkeessä, jonka vaikutuspiirissä itsekin - kaikesta viidesläisyydestäni huolimatta (tai ehkä juuri sen tähden?) - olen nuoruudessani varttunut ja hengellisen äidinmaitoni imenyt. Minullekin nuoruudessani Hengellä täyttymisen kokemukseni oli ennen kaikkea minun kokemukseni, jossa Jumala kohtasi minua ja jossa minä sain jotain. Eihän tässä sinänsä ole mitään väärää, mitä nyt vain on mukana aikamoinen (omasta kulttuuristamme nouseva) individualismin painolasti.

Kun katsomme tätä aihetta UT:ssa, niin todellisuus sen pohjalta näyttää hyvin erilaiselta. Ensimmäisenä huomaan Hengellä täyttymiskokemuksen voimakkaan yhteisöllisyyden korostuksen. Tämä tulee esille itse asiassa jo Johannes Kastajan toiminnassa, jossa Pyhän Hengen rooli tulevan Messiaan työn välikappaleena korostuu (Matt. 3:11). Johanneksen tehtävänähän oli valmistaa kokonainen kansa valmiiksi vastaanottamaan tulevaa Messiasta.

Helluntaipäivän kokemuksessa korostuu taas tämä sama yhteisöllisyys. Kun Pyhä Henki vuodatettiin, täytti se koko koolla olevan seurakunnan, jopa koko sen fyysisen tilan, jossa he olivat koolla (Apt. 2:1s.). Paavali sanookin koko seurakunnan Kristuksen ruumiina olevan yhdessä kastettu (eli upotettu) yhdessä ja samassa Hengessä (1.Kor. 12:13). Yhteys ruumiin eri jäsenten (so. uskovien) välillä syntyy tätä kautta, ei mitenkään muuten. Tältä pohjalta Paavali kehottaa uskovia täyttymään Hengellä yhä uudelleen ja uudelleen (Ef. 5:18). Se on käsky (imperatiivimuoto), ei toivotus, eikä toivomus. Kyse on eteenpäin menemisestä ja kasvusta Herran omana.

Se, mihin Paavali tässä liittää Hengellä täyttymisen on seurakunnan kokoontuminen yhteen ylistämään Herraansa (Ef. 5:19-20). Hengellä täyttyminen on siis ennen kaikkea yhteisöllinen kokemus, joka toteutuu yhteydessä muiden uskovien kanssa. Sama yhteisöllisyyden korostus näkyy muuallakin Efesolaiskirjeessä. Seurakunta Kristuksen ruumiina on Hänen täyteytensä, jonka kautta me tulemme täyteen kaikkea Jumalan täyteyttä (1:23, 3:19).

Paavalin mukaan Jumala on nähnyt hyväksi, että kaikki täyteys asuisi vain ja ainoastaan Kristuksessa (Kol. 1:19). Hänessä asuu siis jumaluuden koko täyteys ruumillisesti (2:9). Mitä muuta siis voikaan tapahtua pyhien yhteentulemisessa eli seurakunnan kokoontumisessa? Kun kerran me muodostamme Hänen seurakuntaruumiinsa, niin silloin meillä kaikilla on täyteys Hänessä (2:10). Käytännössä onkin siis kyse Ef. 5:18:n elämisestä todeksi päivittäin. Urho Muromaa lainaten, jos oli olemassa "toinen siunaus", niin siihen ei saa jäädä, vaan sen jälkeen täytyy olla myös kolmas, neljäs, viides, kuudestoista ja kahdeksaskymmeneskolmas jne.

Itse täyteys ja täyttyminenkin näyttävät UT:n valossa moniulotteisemmilta, kuin mitä ensin alkuun ajattelisi. Paavali nimittäin puhuu kolossalaisten kristittyjen kohdalla tulemisesta täyteen Jumalan tahdon tuntemista "kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärryksessä" (1:9). Kyse on siis kasvamisesta Jumalan ja Hänen Sanansa tuntemisessa. Myöhemmin samassa kirjeessä Paavali puhuu myös täyttymisestä Kristuksen Sanalla, jonka kokemuksen hän myös liittää Jumalan ylistykseen musiikin keinoin (3:16).

Jukka Thurén on omassa UT:n kommentaarissaan huomauttanut tämän tarkoittavan seurakunnan kokouksessa puhuttua ja laulettua sanaa laajasti: kun kristityt opettavat ja kehottavat toisiaan, silloin Kristus puhuu heidän kauttaan. Kun he ylistävät Jumalaa, he tekevät sen Kristuksen kautta. Thurénin mukaan voidaan jopa sanoa Kristuksen itsensä silloin kiittävän Isäänsä (Hepr. 2:12) heidän kauttaan. Kun Kristus on seurakunnan pää, niin Paavalin mainitsema "Kristuksen sana" on pään viesti muille ruumiin jäsenille.

Mielenkiintoista tässä (kuten myös Ef. 5:18-20:ssa) on se, että täyttyminen liitetään hengelliseen musiikkiin. Jumalan ylistys hengellisin lauluin näyttääkin olevan tässä määreinä verbeille "opettaminen ja neuvominen". Hengellinen laulu kristittyjen kokoontumisessa onkin siis paljon syvällisempi ja merkityksellisempi asia, kuin vain se perinteinen ja usein toistuva merkitys tyyliin "otetaan tähän väliin pari laulua...". Thurénin mukaan "hengellisellä laululla" tarkoitetaan nimenomaan Hengen inspiroimaa laulua. Hänen mukaansa tässä voidaan tarkoittaa uusia lauluja, joita profeetalliset kristityt runoilivat ennen yhteistä kokoontumista tai jopa sen aikana. Vastaavanlaisen tapauksen hengellisen musiikin kytkeytymisestä profeetalliseen ulottuvuuteen löydämme VT:sta profeetta Elisan historiasta (2.Kun. 3:15).