Se on nyt sitten totta...

"Kuka tahansa olisi valmentanut tämän joukkueen menestykseen, mutta minä en olisi pystynyt siihen millä tahansa joukkueella."

Pep Guardiola, FC Barcelona




Se on tapahtunut! Suuri historiallinen vääryys on kuitattu ja oikeus on voittanut! Lahtelainen jalkapallo on näyttänyt kyntensä, voimansa ja tasonsa ja noussut maan korkeimmalle, kunniakkaalle sarjatasolle, jota sen pääasiallisen sponsorin ("huomisen tulokset jo tänään!") mukaisesti kutsutaan Veikkausliigaksi. Asiat ovat palanneet ennalleen ja ensi kaudella saamme (taas) nauttia suomalaisesta huippufutiksesta.

(Mikäli joku on lukevinaan rivien välistä jotain ironiaan viittaavaa, niin I don´t know what you are talkin´ about...)

Tämä tapahtui siis eilen muinaisten hämäläisten ruotsalaisen sotaherran perustamassa pääkaupungissa, jonka 20-vuotias sisarseura saa todennäköisesti palkakseen ensi vuodeksi farmisopimuksen kunniasta saada todistaa lahtelaisten liiganousua (taas kerran). Joidenkin erheellisten fb-kommenttien mukaan (kannustus)ääneni olisi kantautunut jopa Vantaalle asti, mikä ei (tietenkään) pitänyt paikkaansa.

Mutta hienolta tuntui, vaikka kyllä jo tässä vaiheessa kautta (minäkin) uskoin FC Lahden nousuun. Tosin viime syksyn karmea viimeinen varttitunti Turussa (Litmasesta huolimatta) opetti, ettei mikään ole varmaa, ennen kuin tuomari puhaltaa pilliin pelin päättymisen merkiksi. Mutta seurajohto oli jo alusta pitäen paaluttanut ainoan Lahden perinteisiin ja resursseihin nähden realistisen tavoitteen eli suoran liiganousun. Minä(kin) tunnustan, etten kauden alussa niin hirveästi uskonut Tommi Kautoseen tulevana liigavalmentajana, eihän hänellä juurikaan mitään näyttöjä ollut. Mutta kapteeni Kalle Eerolaa lainaten, "Auge on reilu peruslahtelainen jätkä, ja kyllä sen näkee joukkuuestakin".

Kautosen suuriksi saavutuksiksi FC Lahden kohdalla muodostuu mielestäni uusien nuorten pelaajien sisäänajo. Eilisen pelin voitonkin juuri sellaiset kaverit varmistivat, Reippaan B-ikäinen Matti Klinga ja Kuusysilaina Antti Hukka. Tässä kohtaa arvostan Kautosta ja tässä kohtaa hän eroaa edeltäjistään Ilkka Mäkelästä ja Antti Muurisesta. Ja saihan Kautonen joukkueen myös kokonaisuutena pelaamaan itsensä näköistä, rivakkaa ja nyhräilemätöntä futista. Tosin nämä molemmat ansiot selittyvät paljolti myös sillä sarjatasolla, jolla tänä vuonna päästiin päsmäröimään.

Ensi vuonna entinen peli ei nimittäin enää vetele. Vaikka iso osa porukasta täyttääkin keskiverto liigapelaajan standardit, niin kyllä joukkue kaipaa kipeästi vahvistuksia. Niin Klingan kuin Hukankin näytöt eivät olisi (vielä) riittäneet liigatasolle. Vahvistukset maksavat taas rahaa, mikä on liigaseurojen yleisin ongelma, Helsingin Jalkapalloklubia lukuunottamatta. FC Lahti onkin ensi kautta ajatellen saman haasteen edessä kuin paikallinen riitaisa salibandy-ylpeys tällä kaudella: sarjapaikan säilyttäminen on ainoa realistinen tavoite.

Oikeesti: jos joku MyPa tai Vepsu pystyy tähän, niin kyllä me pystytään vielä enemmän! Meidän täytyy vain uskoa itseemme ja puhaltaa yhteen hiileen. Lahtelainen futis on se juttu, ei niinkään jo aikansa elänyt vastakkainasettelu Reippaan ja Kyykän välillä. Itse nautin tällä kaudella yhtä lailla Reippaan A-junnujen menestyksestä kuin Kuusysin hyvistä peleistä Kakkosessa. Enkä pane pahitteeksi Salpausselän Reippaan tai Starsin nousua Kakkoseen ensi kaudella. Kyllä ihmiset haluaa tulla katsomaan kun oman kylän pojat pelaa ja pärjää. (Aivan kuten seurakunta-asioissakin, kyse on kaupunginlaajasta näystä, ei oman kuppikunnan menestyksestä muiden kustannuksella.)

Isojen seurojen kiusaaminen sitäpaitsi luonnistuu lahtelaisilta kiitettävän hyvin lajissa kuin lajissa. Eräs lahtelaisen liigahistorian kauneimpia muistoja on edelleen pronssimitalien nappaaminen äveriään Klubin nenän edestä kauden viimeisessä pelissä Hesassa syksyllä 2008. Uskoni historiassa tapahtuvaan oikeuidenmukaisuuden voittoon sai paljon vahvistusta tuolloin. Se oli lahtelaisen jalkapallon katarsiskokemus, josta FC Lahden fanit edelleen painokelvottomasti veisaavat, valmensihan HJK:a tuolloin kesken edellisen kauden pois Lahesta (lähes tulkoon häpeällisesti) loikannut Muurinen.

Eilen Hämeenlinnassa kuittailinkin jo joillekin tutuille lahtelaiskannattajille, että "ensi kaudella sitten taas hiihtostadionilla". Sainkin osakseni kitkerää palautetta, että "mitäs sä jo nyt palautat meitä maanpinnalle". Lahdessa onkin eräänlainen positiivinen tilaongelma: pelit Kisapuistossa olivat tälläkin kaudella sellaista herkkua, että vertaistaan saa hakea, kun taas liigassa käytettävä Hiihtostadion on kuin ammattipoliitikko vaalien välillä eli kylmä, kolkko ja etäinen. Onko paluu sinne jääkulhoon sitten must? Ei ainakaan välttämättä, näin väitti minulle FC Lahden joukkueenjohtaja Lasse Peltonen hiljattain teologian opintojen välitauolla. Kisapuistosta kun saisi jo aika pienelläkin restauroinnilla ihan kelpo peliareenan ja kunnon satsauksella sellaisen hornankattilan, joka jo pelotteena olisi hyvä apu kotijoukkueelle.

Todennäköisenpää kuitenkin on, että tehdään taas joku perinteinen nahkapäätös, jossa pelit pelataan muuten hiihtostadionilla ja lohdutukseksi tulee joku heinäkuun lomakauden matsi Kisapuistossa. Tasan ei käy onnen lahjat...

Tästäkin huolimatta, FC Lahti: eteenpäin, ylöspäin, pidemmälle, korkeammalle!