Jokin aika sitten katselin tv:stä brittiläisen kulttileffan maineeseen nousseen tulevaisuuden Englantiin sijoittuvan fantasiatrillerin V niinkuin verikosto. Leffassa kuvataan kristillis-oikeistolaista diktatuuria, jossa toisinajattelijat on suljettu keskitysleireille, joissa heillä tehdään erilaisia lääketieteellisiä kokeita ym. Erään tällaisen epäonnistuneen kokeen tuloksena syntyy sitten kaveri, joka alkaa toteuttaa oikeutetun koston ideaa... No, katsokaa itse leffa, niin koko juttu selviää.
Leffa ankkuroituu vahvasti perinenglantilaiseen historiaan guyfawkesineen, mutta myös varmasti monien mielestä ihan lähimenneisyyden thatcherilaiseen Britanniaan. Se, mikä leffassa on merkille pantavaa, on se, että siinä julmasti vainotut toisinajattelijat ovat esim. seksuaaliselta suuntautumiseltaan valtaväestöstä poikkeavia, joita sitten poliisi brutaalisti pidättää, kiduttaa ja telkeää vankiloihin.
Jos tuo leffan teema diktatuuria vastaan taistelevasta yksinäisestä kansalaisesta muuten vetoaakin meikäläiseen ja näen siinä noin yleisellä tasolla paljon yhtymäkohtia omaankiin elämääni, niin viimeistään tuossa vaiheessa mieleen nousee naurahdus/ajatus: "hei ihan oikeasti, älkää nyt viitsikö!" Kun nyt ajattelen meidän omaa tilannettamme Suomessa, Pohjoismaissa ja länsimaissa muutenkin, niin todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin yhtäpitävä leffan esittämän tulevaisuuden skenaarion kanssa. Kyllä tämän päivän vainottuja toisinajattelijoita Suomessa ovat ihan muut ihmiset ja ryhmät, kuin vaikkapa homot ja lesbot. Esim. moni julkisesti konservatiiviseksi kristityksi tunnustautuva joutuu tänään erilaisen mielipidevainon, mustamaalauksen tai vaientamisen kohteeksi. Ajattelun totalitarismi saa nykypäivänä tyystin erilaiset kasvot kuin mitä leffassa esitetään tapahtuvaksi.
Toinen tulevaisuuden skenaario räväytetään eteemme kempeleläisen dekkaristin Ari Paulowin romaanissa Khilafa! Valtakunta. Kirja on alaotsikkonsa mukaisesti "romaani oikeusvaltion raunioilta". Se kertoo siitä, miten Suomi (muusta maailmasta puhumattakaan) on joutunut islamistien täydelliseen valtaan. Maassamme sovelletaan käytäntöön sharialakeja ja muistuttaa muutenkin talebanien hallitsemia alueita esim. Afganistanissa. Sanomattakin on selvää, että kaikki suomalaiseen kulttuuriperimään kuuluvat asiat ovat kiellettyjä ja suomalaiset etnisenä ryhmänä ovat vainottu vähemmistö, jotka elävät koko ajan ilmassa löyhästi riippuvan käyräsapelin uhan alla.
Kirja on helppolukuinen, mutta todella järisyttävää luettavaa. Sen luettuaan alkaa kummasti ymmärtää esim. keisarillisen Venäjän harjoittaman sortokauden aikana eläneiden suomalaisten itsenäisyysaktivistien sielunmaisemaa. Samoin oman kansallisen kulttuuriperimämme (esim. vaikkapa Sibelius) arvostus nousee monta pykälää, onhan se sinnikkäästi puskenut esiin juuri tuon kaltaisessa kansallisen uhanalaisuuden tilanteessa.
Olisiko tällainen tulevaisuudenkuva sitten Suomessa joskus mahdollinen? En tiedä, en usko, näin ajattelen ainakin tämänhetkisen valon mukaan. Elämme ensinnäkin niin kaukana maailmanpolitiikan polttopisteistä, että se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. Toisaalta se, mihin kiinnittää huomiota ovat monien kirjassa lainattujen islamistiaktivistien, imaamien ym. lausuntojen ajankohtaisuus: ne kun on kirjattu ylös netistä ja mediasta tällä vuosituhannella ja ne ovat peräisin länsimaissa aktiivisesti vaikuttavilta islamisteilta (esim. Ruotsissa ja Iso-Britanniassa). Nämä radikaalit lausunnot nimittäin puhuvat ilmoille sitä todellisuutta, jota Paulowin kirjassa kuvataan jo tapahtuneeksi muutaman vuosikymmenen pääsdtä Suomessa(kin). Samoin kuvaukset islamisesta oikeudenkäytöstä (esim. nuoren naisen kivittäminen) ovat esimerkkejä omalta ajaltamme islamin hallitsemista maista.
Länsimaiselle sivistyneistölle on ominaista tietynlainen naiivi hyväuskoisuus. Leninkin puhui aikanaan ns. "hyödyllisistä idiooteista", jotka porvareina, mutta täysin hyväuskoista hölmöyttään edesauttavat kommunistista maailmanvallankumousta. Ehkä tämä lapsellinen sinisilmäisyys on peruja humanistisesta, ihmisen luontaiseen hyvää tarkoittavuuteen uskovasta ihmiskuvasta. Samanlainen naiivi suhtautuminen leimaa monia länsimaisia ihmisiä, erityisesti sen kulttuurista, poliittista tai uskonnollista eliittiä suhteessa islamiin: sitä ei oteta todesta. Jos imaami sanoo jotain islamistien tulevaisuuden suunnitelmiin liittyen, siihen ei suhtauduta vakavasti. Jossain kohtaa tämä länsimainen sinisilmäisyys saa jopa rasismin kaltaisen arroganssin piirteitä.
Yhteinen nimittäjä näille molemmille on totalitarismi: "poliittinen järjestelmä, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille. "
Emmekös me viime vuosina täällä Suomessakin ole saaneet todistaa juuri tällaisen totalitarismin esiinmarssia, joka itse asiassa pyrkii saavuttamaan tavoitteensa hyvin hienovaraisesti ja vaivihkaa, sanoisinko sivistyneesti. Sillä ei ole käytössään vankileirien saaristoa maantieteellisesti tai fyysisesti, mutta tämä totalitarismi ulottuu jo hyvin pitkälle inhimillisen ajattelun alueelle. Esim. homoseksuaalit eivät enää saa eheytyä (vaikka haluaisivatkin), koska se on vastoin nykyistä ajattelun genreä, joka tähtää perinteisen perhe- ja avioliittorakenteen murtamiseen. Sen murruttua ihmisiin on taas helpompi vaikuttaa manipuloivasti. Tai edellä kuvattua islamin uhkaa ei saa arvostella tai edes lausua ääneen, koska se ei sovi vallassa olevaan ajatteluun. Perinteisten kristillisten arvojen esille tuomista ei pidetä eettisesti, ammatillisesti, tieteellisesti tai kulttuurisesti suotavana, koska se johtaa vastakkainasetteluun, jopa vihapuheisiin. Jo se, että pelkästään ajattelet tällä tavoin tekee Sinusta potentiaalisen uhkatekijän.
Eräs nuoruuden kaverini totesi joskus silloin kultaisella 80-luvulla, miten paras tapa vastustaa totalitarismia on julistaa evankeliumia. Sehän vasta tekeekin ihmisestä todella vapaan, sisäisesti riippumattoman ihmisen, jonka omatunto on ensisijaisesti sidottu Raamatun sanaan Jumalan ilmoituksena, ennen mitään puolueohjelmia, viisivuotissuunnitelmia, yleistä mielipidettä, mediagalluppeja tai muita vaikutteita.
Niinpä ikäänkuin siunatuksi jatkoksi - kirjaimellisesti! - edellä saaduille vaikutteille käteeni osuikin kristillisessä kirjakaupassa norjalaisen pitkän linjan evankelistan Emanuel Minosin erinomaisen puhutteleva kirja Ovet suljetaan! (Aikamedia v. 2011). Kirja on ilmestynyt Norjassa jo parisen vuotta sitten ja esim. Utoyan verisiä tapahtumia silmälläpitäen kirja on suorastaan profeetallinen. Minos nimittäin käy läpi kristillisen perinteen historiaa ja vaikutusta viime vuosituhannella erityisesti skandinaavisesta näkökulmasta ja tuo hyvin esille sen, mitä yhteiskunnalle ja kokonaiselle kulttuurille tapahtuu, kun se luopuu niistä kristillisistä arvoista, joiden varaan kaikki tuo taloudellinen hyvinvointi ja tasa-arvo, yhteiskuntarauha ja järjestys sekä mielipiteen sanomisen vapaus ja toisten oikeuksien kunnioittaminen aikanaan on rakentunut.
Minos kysyykin hyvin ajankohtaisen kysymyksen: "Entä nyt, Skandinavia?"
Kirjan loppuun on koottu erityisesti Pohjoismaita, mutta myös muuta maailmaa käsitteleviä näkyjä ja profetioita, mutta niitä käyn tässä vasta lueskelemaan, joten palaillaan niihin myöhemmin.
No comments:
Post a Comment