Saturday, February 13, 2010

Arvioimisesta ja koettelemisesta

Olin eilen illalla eräässä nuorten tilaisuudessa opettamassa yllä olevasta aiheesta. Ideana oli tarkastella sekä omien kokemustemme että erityisesti Jumalan sanan pohjalta sitä, miten ja millä perusteilla voimme tällaista arviointia ja koettelemista tehdä erilaisten ilmiöiden suhteen ja eri henkilöiden harjoittamaan toimintaan liittyen.

Oman kokemukseni pohjalta kyseessä on melkoinen hengellisen kypsyyden testi, jonka läpäisemisessä me jokainen - ainakin alussa - enemmän tai vähemmän epäonnistumme. Itsessämme asuva ylpeys, oli se sitten luonteeltaan hengellistä tai vaikkapa ammatillista, estää usein meitä vastaanottamasta edes rakentavaa palautetta. Samoin erilaiset pelot, jotka usein näyttäytyvät ulospäin voimakkaana turvallisuushakuisena käyttäytymisenä ja erityisesti ihmispelko saavat meidät reagoimaan tällä tavoin. Näin vaikuttavat myös elämässämme olevat negatiiviset kokemukset, hylätyksi tulemiset ja torjumiset. Inhimillisinä olentoina käytämme näitä viime mainittuja helposti myös tekosyinä kaiken terveenkin kritiikin torjumiseen.

Vain kasvamalla kypsiksi, nöyriksi aikuisiksi kristityiksi kykenemme vastaanottamaan palautetta arvioinnista ja koettelemisesta, jota meidän toimintaamme kohdistetaan. Tämä kasvu ei tapahdu hetkessä, eikä se tapahdu varsinkaan kivutta. Tätä kautta saavutetulla kypsyydellä ei ole välttämättä mitään tekemistä ikämme, koulutuksemme, työmme tai hengellisten vastuidemme kanssa. Kyse on Herran hengellisestä kasvatuksesta, koulutuksesta, jopa kurituksesta elämässämme. Jumalan pyhittävä työ elämässämme polttaa meistä pois sellaista, mikä on toisarvoista, jopa kuonaa. Profeetta Malakia vertaa tätä työtä sepän tapaan käsitellä hopeaa ja muita jalometalleja siten, että ahjossa olemisen välillä sitä työstetään alasimella. Tavoitteena on saada aikaan niin puhdas hopea, että sen pinta on peilin kaltainen, josta seppä voi nähdä oman kuvansa. Mikä hengellinen vertauskuva tässä piileekään! (Ks. Mal. 3:1-4 RK 38:n mukaan.)

Tällaisissa elämänvaiheissa monet asiat elämässämme joutuvat uudelleen arvioitaviksi. Monet aiemmat kokemuksemme, käsityksemme ja tuntemuksemme eri hengelliseen elämään kuuluvista asioista ja ilmiöistä muuttuvat iän ja kokemuksemme myötä. Usein tämän saa aikaan pelkkä maalaisjärjen käyttö, mutta vielä enemmän kyse on kasvamisesta hengelliseen täysi-ikäisyyteen. Tälle on ominaista se, että henkilön hengelliset aistit ovat niiden toistuvan käytön ja sitä kautta hankitun kokemukseen perustuvan harjaantumisen kautta oppineet erottamaan hyvän pahasta. (Ks. Hepr. 5:14.)

Mutta näiden hengellisen elämän eri vaiheiden kautta myös kuvamme Jumalasta, Hänen tahdostaan ja toiminnastaan muuttuvat. Käy niin kuin Jobille kävi, että hän monien karvaiden ja häntä nöpyryyttäneiden kokemusten jälkeen huudahtaa: "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt." (42:5) Mutta henkilö, jolla tätä kasvua ei ole tapahtunut, tyytyy pitämään kaikkea tätä hengellisen kokemuksellisuuden pääoman karttumista lähinnä pensistymisenä ja kyynistymisenä, jopa luopumisena.

Samalla tavoin Jumala sitten kädestä pitäen opettaa meitä arvioimaan eri asioita hengellisessä elämässämme ja ympäristössämme. Paavali kehottaa tessalonikalaisia uskovia ja sitä kautta myös meitä koettelemaan kaikki ja pitämään se, mikä on hyvää. Tässä kohtaa (ks. 1.Tess. 5:19-23) on hyvä kiinnittää huomiota koko asiayhteyteen eli seurakunnan keskellä ilmenevään Pyhän Hengen toimintaan. Tätä kaikkea kehotetaan arvioimaan ja tutkimaan, jota siinä käytetty kreikan verbi dokimadzoo tarkoittaa. (Samaa verbiä on käytetty myös Luuk. 14:19:ssä ja 1.Piet. 1:7:ssä.)

Vastaavanlainen kohta löytyy 1.Kor. 14:29:ssä, jossa seurakunnan kokoontumisessa jokainen voi profetoida vuorollaan ja muiden seurakunnan jäsenten tehtävänä on arvostella esille tuotu profetia. Tässä käytetty verbi taas on diakrinoo, mikä tarkoittaa arvostelemisen ohella myös asioiden erottelua toisistaan.

Huomaa siis, että Raamattu ei suinkaan kiellä meitä arvioimasta ja koettelemasta eri asioita ja ilmiöitä hengellisesti. Jossain tapauksissa tämän on hyvä tapahtua myös julkisesti, seurakunnan keskellä. Tätä ei saa sekottaa siihen, mistä Paavali varottaa korinttilaisia eli asioista riitelemiseen maallisen oikeuden edessä. (Ks. 1.Kor. 6:1-8.) Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Sensijaan jos sinua kielletään arvioimasta jotain opetusta tai toimintaa tmv. tai jos sinuun arviointisi pohjalta kohdistetaan syytöksiä tai jos sinua jopa uhkaillaan Pyhän Hengen pilkalla, silloin on syytä soittaa hälytyskelloja ja lujaa.

Hyvä arviointiperuste tälle kaikelle on sama, jota Jeesus käyttää saddukeuksiin: "kirjoitukset ja Jumalan voima" (ks. Matt. 22:29). Näiden kahden tulee olla tasapainossa keskenään kaikessa hengellisessä elämässämme ja toiminnassamme. Paavali puhuu meille annetusta Pyhästä Hengestä "voiman, rakkauden ja raittiuden Henkenä". (Ks. 2.Tim. 1:7.) Tässä mainittu "raittiuden Henki" ilmenee juuri siten, että asiat ovat tasapainossa keskenään: Pyhän Hengen vaikutus ja Raamatun kirjallinen ilmoitus, oppi ja elämä, ylistys ja raamattuopetus jne.

Tällainen hengellisen tasapainon saavuttaminen on useimmiten vuosien nöyrän uskonvaelluksen ja keskinäiseen alamaisuuteen antautumisen takana. Meidän on itse antauduttava Jumalan Sanan tutkimisen ja arvioinnin alaisuuteen. (Ks. Hepr. 4:12-13.) Tämä jumalallinen kriitikko erottaa elämässämme toisistaan sielun ja hengen, epäaidon ja aidon, keinotekoisen ja orgaanisen.

Tässä kohtaa ei ole olemassa mitään oikotietä onneen, vaan hengellinen kasvukin tuottaa aina kipua. Kuitenkin kaikella tällä on meidän hengellistä luonnettamme jalostava ja pyhittävä vaikutus. Pyhä Henki on näissä asioissa hyvin kärsivällinen, mutta johdonmukainen Opettaja. Hän ei päästä meitä luokalta ennen kuin olemme oppineet läksymme. Itse olen monessa kohtaa käymässä näitä läksyjä läpi, hitaasti, mutta varmasti. Mutta vain tätä kautta voimme oikein harjaantua arvioimaan erilaisia ilmiöitä hengellisessä kentässämme.

1 comment:

Pekka Sahimaa said...

Opetushommissa joutuu arvioimaan opiskelijoiden osaamista ja oppimista.

Sen voi tehdä monella eri tavalla. Perinteinen tapa on kirjallinen koe, jossa kysytään asioita, joita opiskelijoiden edellytetään osaavan.

Arvioinnin voi tehdä toki muutenkin. Mitä pienempi opiskelijaryhmä ja mitä paremmin heitä oppii tuntemaan, sen helpommin voi eri tavoin arvioida myös osaamista.

Usein opiskelijat unohtavat sen. että arvioiminen / kursseista läpipääseminen ei ole pääasia, vaan koulutusta järjestetään nimenomaan oppimista silmällä pitäen. Asiat on hyvä osata myös tentin jälkeen.

Nykyisin pienille alakoululaisille opetetaan itsearvioimista. He saavat itse arvioida omaa osaamistaan joissakin oppiaineissa. Viereen tulee sitten opettajan merkintä osaamisesta.

Useimmiten arviot ovat kohtuullisen yhtäpitäviä. Mutta aina on niitä, jotka luulevat osaavansa kaiken, mutta todellisuudessa eivät olekaan asioista perillä. Toki on myös niitä, jotka vähättelevät omaa osaamistaan ja arvioivat itse alakanttiin.

Seurakunnallisissa kuvioissakin tulisi harjoittaa itsearvioimista. Se on kuitenkin vaikeaa. Omissa totutuissa ympyröissä ei näe toistuvaa virhekäyttäytymistään /-reagoimistaan.

Koska itsearvioiminen on niin vaikeaa, tarvitaan rinnalle luottoystäviä, jotka peilaavat tekemisiämme ja antavat palautetta. Niin positiivista kuin negatiivistakin. Sitä pitää vain maiskutella - tai sitten nieleskellä. Molemmat voivat rakentaa...

Kaikessa arvioinnissa on kuitenkin hyvä muistaa, että se ei ole pääasia. Pääasiaa - osaaminen ja oppiminen - vain arvioidaan, jotta se hioutuisi ja jalostuisi.