Kaksi vaaraa, osa I

Kun ajattelemme Kristuksen seurakuntaa Suomessa - ja luulen tämän olevan tilanne noin laajemminkin - niin näen edessämme ainakin kaksi sellaista vaaraa, jotka ovat ikäänkuin polaarinen käsitepari, vastakkaiset ääripäät, joiden välissä kulkee raittiin ja raamatullisen uskon tie. Paavali nimittäin kirjoittaa nuorelle kaimalleni, ettei Jumala ole antanut meille "pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen" (2.Tim. 1:7). Sana "raittius" on esim. Raamattu kansalle-käännöksessä käännetty sanoilla "terveen ymmärryksen henki", RK92 taas kääntää "terveen harkinnan henki", millä tarkoitetaan järkevyyttä, ymmärtäväisyyttä, harkintakykyä, itsehillintää ja kohtuullisuutta.

Huomaan oman aikamme ilmiöitä tarkkaillessani entistä useammin peilaavani asioita tämän raamatullisen periaatteen kautta: Jumalan Henki on kaiken muun hyvän lisäksi myös voiman, rakkauden ja raittiuden Henki. Raamatullinen, Pyhän Hengen vaikuttama usko on aina raitista uskoa. Meille näytetään näin eri aikamme ääri-ilmiöiden välillä oleva raittiin uskon tie, josta ei puutu sen enempää voimaa kuin rakkauttakaan ja jossa asiat ovat raittiisti tasapainossa.

Muistan nuorena kaverina erään vanhan, kokeneen raamatunopettajan todenneen osuvasti, että "evankeliumi on kyllä hullutusta, mutta kaikki hullutus ei ole evankeliumia". Niinpä.

Näen edessäni siis kaksi ääripäätä ja vaaraa mennä harhaan toisaalta väärän karimaattisuuden ja toisaalta kuolleen uskonnollisuuden taholta.

Väärä karimaattisuus poikii pinnallista kuohua, sielullisia, jopa demonisia ilmiöitä, joiden arviointi ja koetteleminen usein kielletään esim. Pyhän Hengen pilkalla pelottelemalla. Tapaan tänä päivänä paljon uskovia, jotka elävät humussa ja sumussa todellisuudesta vieraantuen ja kokemuksesta toiseen kulkien ja kun tuo liikehdintä on loppuun kaluttu jäädään odottelemaan uutta. Samaan aikaan monet vilpittömät uskovat palavat sisimmässään karrelle tuossa sielullisessa kiihkossa.

Toinen harhaan menemisen vaara on sellainen kuollut uskonnollisuus, jossa pikku hiljaa luovutaan kaikista raamatullisen opin tunnusmerkeistä ja mukaudutaan mitään kyselemättä ympäröivän sekulaarin kulttuurin arvojen mukaan. Tämä harha vie mukanaan monia vilpittömiä uskovia, jotka pysyttelevät mukana mahdollisimman pitkään motiivinaan "olla suolana loppuun asti", eivätkä huomaa, miten tuo uskonnollinen luopumus hitaasti, mutta varmasti muuttaa myös heitä itseään.

Vain aito, raamatullinen paikalliseurakunta tulee kestämään tulevaisuudessa niin maallistuvan ja pakanallistuvan yhteiskunnan ja kulttuurin taholta tulevan paineen ja vainon. Samoin vain tämä Kristuksen seurakunta tulee yksin selviytymään voittajana noista kahdesta em. toisilleen vastakkaisesta harhasta, joilla kuitenkin on yksi ja sama alkuperä syvyydessä: saatanan hajottava ja eksyttävä toiminta.

Suuret, kirkkokunnallisesti järjestäytyneet yhteisöt ovat täysin pakanallisen valtion armoilla silloin, kun luopumus kasvaa ja laittomuus pääsee valtaan. Niiden varainkäyttöön, isoihin kiinteistöihin, perinteisiin etuihin yms. on lapsellisen helppo iskeä kiinni esim. verotuksellisin keinoin. Eikö meillä ole jo esimerkkejä tästä Euroopan Unioninkin alueella? Samoin ne tulevat olemaan tuomittuja näiden harhojen edessä, koska niiden organisatorisissa rakenteissa on jo nyt valmiina olemassa ne kanavat, joiden kautta väärä evankeliumi - niin uskonnollinen moniarvoisuus kuin tehokeinoin kiihotettu siellullisuuskin - voi nopeasti levitä suuriin massoihin. Julistetaan vain tällainen väärästä lähteestä siinnyt liikehdintä "oman kirkkomme tämän vuoden agendaksi" ja that´s it. Näin tavoitetaan helposti kaikki ikäryhmät "vauvasta vaariin".

Vääräksi evankeliumiksi sen tekee se, että ne molemmat edustavat halpaa armoa: kummassakaan ei nimittäin puhuta mitään Jeesuksen rististä ja sen merkityksestä. Risti ohitetaan aina siellä, missä jotkut muut asiat nousevat Jeesuksen seuraamista tärkeimmiksi. Kyseessä voivat olla omat kokemukset "hinnalla millä hyvänsä" tai yhtä hyvin halu harmonisoida kristinusko ympäröivän yhteiskunnan pakanallisten filosofioiden ja muiden uskontojen kanssa.

Minua on paljon puhutellut Paavalin kuvaus tulostaan julistamaan evankeliumia Korinttiin. Paavali sanoo päättäneensä "olla tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen - ja Hänetkin ristiinnaulittuna" (1.Kor. 2:2). Tämä - kuten monet muutkin tilanteet UT:n aikana - sopivat kiusallisen hyvin oman jälkikristillisen ja moniarvoisen aikamme tilanteisiin. Tänäänkin monet uskovat kyllä Jeesukseen ja vannovat Hänen nimiinsä, mutta kuka tuntee Hänet oikein - so. ristiinnaulittuna?

Jeesuksen risti nimittäin jakaa ihmiset tänäkin päivänä. Siinä kun on kysymys minun suhteestani Pyhään Jumalaan, ei enemmästä, eikä vähemmästä. Niinpä minäkin olen päättänyt tästä eteenpäin olla tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen ristiinnaulittuna.