Monday, February 11, 2008

Miksi meillä ei ole...?

Suomen Kuvalehti kirjoitti viime joulukuun 21. päivä ilmestyneessä numerossa meille monille tutusta ilmiöstä eli Jumalan muuttamisesta etelään otsikolla ”Uusi usko kasvaa etelässä” : ”Kristinuskon painopiste siirtyy eteläiselle pallonpuoliskolle. Samalla näkemys Jumalasta muuttuu lähemmäksi ihmisten arkea. Etelän uusi kristillisyys haastaa tiukasti läntisen kristillisyyden: millaiseen Jumalaan kristityt lopulta uskovat?”

Hyvä näin. Hienoa, että läntisen kristinuskon norsunluutorneissakin ollaan havahduttu siihen, mikä on jo pitkään ollut todellisuutta; usko Jeesukseen voittaa uusia ihmisiä puolelleen yhä suuremmassa määrin ja se tapahtuu jossain muualla kuin rikkaassa ja hyvinvoivassa lännessä. Se tapahtuu kolmannen maailman alikehittyneissä maissa latinalaisessa Amerikassa, Intiassa (vainottuna seurakuntana), muslimimaissa (maanalaisena seurakuntana), Kiinassa (jo pitkään jatkuneena kotiseurakuntaliikkeen kasvuna), Afrikassa etc.

Vähän naivisti kärjistäen voisi sanoa, että meillä länsimaissa on kirjaviisautta ja kaksituhatvuotinen kirjoitettu teologian ja dogmatiikan historia jokaisen pienimmänkin raamattukoulun kirjastossa nahkaselkäisenä laitoksena julistamassa menneiden vuosisatojen gloriaa. Samaan aikaan kolmannen maailman uskovilla ovat ihmeet ja merkit ja yliluonnollinen, elävä Jumala todellisuutta arkipäivän elämässä. Tämäkin nyt vähän naivisti kärjistäen sanoen. Mutta jotain sellaista totuuden siementä tässä on, jota vastaan yksikään korkeasti oppineista teologeistamme ei voi väittää. Valitan...

Miksi meillä siis ei ole? Kärsimmekö edelleen Paavalin ateenalaisen ”etnisen” lähestymistavan katkerista seurauksista täällä sivistyneissä länsimaissa samaan aikaan kun Korinttin tapahtumat toistuvat eteläisellä pallonpuoliskolla? Onko rationalistinen humanismi (vai oliko se toisin päin?) kesyttänyt Jumalan ja tehnyt Hänestä meidän asiakastyytyväisyyskyselyihimme auliisti vastaavan ”joo-joo”-miehen? Järjestökristillisyydessä tällaisesta Jumalasta olisi kyllä omat hyötynsä, mutta sellainen Jumala ei oikeasti ole.

Heti ensimmäisenä tulee mieleen Jaakobin kirjeen 4. luvun alku; teillä ei ole, sentähden että te ette ano ja jos te anotte, niin te anotte kuluttaaksenne tuon vastauksen omissa himoissanne. Ennen tätä Jaakob puhuu uskovien välisistä riidoista, joiden alkusyynä ovat himot. Voiko Jumala siis uskoa meille suurempaa siunausta, jos olemme edelleen – kaikesta kirjaviisaudestamme huolimatta – hengellisesti lapsen asteella? Vai eikö Paavalikin juuri tästä puhu moittiessaan Korinttin uskovia lihallisiksi, kun he ovat pirstonneet Kristuksen seurakunnan keskenään kilpaileviksi kuppikunniksi Paavalin itsensä, Apolloksen, Keefaan, jopa Kristuksen nimissä?

Kolme juttua nousee esiin:

  • Danielin kokemus yksin jäämisestä, kun Herralta saatu ilmestys kohtasi Häntä (Danielin kirjan 10. luvun alussa)

  • raamatullinen käsite ”Herran sanan taakka” heprean sanan ”massa” pohjalta; kun Herra uskoo palvelijalleen sanan vietäväksi ihmisille, niin kyseessä on usein Herran antama kuorma profeetan kannettavaksi, eikä ihmisten vastustus ja haluttomuus ottaa sanaa vastaan helpota yhtään tilannetta

  • Jeesuksen sanat opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan; ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa” (Joh. 16:12)

Nämä asiat ainakin minulle tulevat mieleen, kun etsin vastausta kysymykseen: ”Miksi meillä siis ei ole?” Eli olemmeko valmiit maksamaan hinnan, jota Herran äänitorvena oleminen edellyttä vai haluammeko edelleenkin istua mukavasti syvällisellä raamattutunnilla otsa rypyssä, pääaavistuksen kallellaan, mietteliään näköisenä? Tai etsimmekö edelleen karismaattista viihdettä konferensseistamme, jossa hyvin rasvattu ja ammattitaitoinen kristillinen viihdekoneisto hoitaa kaiken puolestamme?

Vaan missä Kristus kulkee...?

Niin, onko jotain tapahtumassa? Samaan aikaan kun perinteiset instituutiot murenevat ja vanhat seurakunnat kärsivät miehistötappioita, niin Jumala on tekemässä jotain uutta toisaalla – ruohonujuuritasolla, Euroopassakin. Tämä tapahtuu samaan aikaan kun meitä toisaalta riisutaan hengellisestä itsekylläisyydestämme...



1 comment:

A Rias said...

Kyllä nimikristityssä Suomessakin on aitoja uskovaisia, ainakin sieltä eteläiseltä pallonpuoliskolta tulleet uskovaiset maahanmuuttajat.