Ketkä siis ovat paimeniamme?

Kotikaupungissani toimi tämän vuosituhannen alussa muutaman vuoden ajan Pastorien rukousrintama. Toimin itse sen kokoonkutsujana toiminnan alkuvaiheessa. Jokin aika sitten päätimme – monen vuoden ehkä vähän keinotekoisenkin elossa kituuttelun jälkeen – ajaa sen yhteistuumin telakalle ja laittaa koko homman jäihin. Tässä vaiheessa (tai itse asiassa jo hyvän aikaa aiemminkin) porukasta olivat liuenneet pois valtiokirkon ja perinteisten vapaiden suuntien edustajat (tai ne, jotka ylipäätään olivat lähteneet mukaan).

Mitä tilalle? mietimme joidenkin muiden kaupungin laajan Kristuksen seurakunnan tilasta huolta kantavien kanssa. Päätimme sitten kokeilla vähän toisenlaista lähestymistapaa paimenuuteen. Kun Pastorien rukousrintaman yhtenä perusajatuksena pyrki olemaan ajatus ”kaupungin hengellisestä vanhimmistosta”, niin nyt päätimme kutsua mukaan ”Paimenten illalliselle” sellaisia tuntemiamme uskovia, joilla näyttäisi olevan kutsu hengelliseen vanhemmuuteen ja paimenuuteen. Nyt emme siis enää mielläkään paimenuutta riippuvaksi ulkonaisista seikoista, kuten opinnoista, oppiarvoista, titteleistä tai ylipäätään asemaan ja statukseen perustuvasta johtajuudesta. Näemme paimenuuden ensisijaisesti Jumalan kutsuun ja armoitukseen perustuvana asiana. Emmekä tietenkään näe tätä omaa, vaatimatonta foorumiamme minään kaiken kattavana tai muuta paimenuutta poissulkevana juttuna.

Tämä on mielestäni tärkeä kysymys; miten tämä Herran paikallisseurakuntaansa asettama paimenuus, vanhemmuus ja hengellinen johtajuus suhtautuu muodolliseen virkajärjestykseen kirkkokunnissa ja seurakunnissa? Pelaako se yksinkertaisesti yksi-yhteen sen kanssa? Eli virka-asemasi organisaatiossa vastaa asemaasi Jumalan Hengen maailmassa? Vai toistuuko Paavo Ruotsalaisen esimerkki tänäkin päivänä? Hänethän körttipapit omavaltaisesti nimittivät ”kahden hiippakunnan piispaksi”, koska tuo talonpoikainen saarnamies oli kuitenkin Jumalan asettamassa järjestyksessä edellä virallisia evl. kirkon pappeja.

Kun ajattelen niitä ominaisuuksia, joiden näen kuuluvan tällaisille ”cityeldereille” (in the citywide-church), niin paino on ensisijaisesti hengellisessä kasvussa. Hänen tulee olla hengellisesti ”päätään pidempi muita” niin, että hän kantaa huolta koko Kristuksen ruumiista omalla paikkakunnallaan. Hänen tulee ikäänkuin ”nähdä metsä puilta”. Kun inhimillinen organisaatio ja sen mukainen johtajuus painottaa ensisijaisesti valtaa ja auktoriteettia, tulee paimenen ennemmin haluta vaikuttaa, kuin himoita valtaa tai päästä itse valtaan. Heidän tulee myös kyetä lukemaan Jumalan Sanaa ilman tunnustuskuntasilmälaseja. On elettävä aivan kuin näitä tunnustuskuntarajoja ei olisikaan.

Missä siis ovat ne paimenet, jotka seisovat oman kotikaupunkinsa puolesta Jumalan edessä? Monia on näet niitä, jotka seisovat vain oman ryhmänsä edustajina oman kotikaupunkinsa edessä. Miten osuvasti Anssi Simojoki kirjoittakaan: ”On tullut lampaiden aika itse kirjoittaa paimenkirje, koska paimenien raamatullinen ääni ei kuulu. He ovat mykkiä tai heidän puheensa hillitty charmi ei erotu yhteiskunnan sovinnaisesta normaalikohinasta.”

PS. Vähän ehkä kieroutunutta huumorintajua edustaa tietysti se, että ”Paimenten illallisella” syödään lammasta. Tämä tosin koskee vain illan menua, eikä siitä sovi vetää mitään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.