POIS MUKAVUUSVYÖHYKKEELTÄ eli ”BELONG–BELIEVE–BEHAVE”– paradigman problematisointia 2/3

Mutta astukaamme nyt rohkeasti pois mukavuusvyöhykkeeltä ja harrastakaamme hieman ”BBB”-paradigman kriittistä tarkastelua. Yhteisöllisyyden (yli)korostamisessa on nimittäin omat vaaransa, ellei tätäkin sinänsä ajankohtaista tarvetta alisteta Jumalan Sanan auktoriteetin alle. Itse asiassa kyse on näet siitä raamatullisesta pelastusjärjestyksestä, joka ilmoittaa meille, miten ihmisestä tulee Jumalan lapsi. Teologia tuntee tämän käsitteen nimellä ”armonjärjestys” (lat. ”ordo salutis”) ja se on äärimmäisen tärkeä halutessamme säilyttää uskomme terveen pohjan ja oikean suunnan tässä nykyisessä kulttuuristen (moderni vs. myöhäismoderni) mannerlaattojen yhteentörmäyksessä.

Eli mitäpä jos vaihdettaisiin sanojen ”Belong – Believe – Behave” paikkoja koemielessä ja katsomme sitten, mitä siitä seuraa. Näin tehdessämme saamme kolme erilaista toimintamallia, joita kutakin tarkastelemme lähemmin.

Malli 1 Behave – Belong – Believe

Eli käyttäytymällä ensin tietyllä, odotetulla tavalla varmistat kuulumisesi ainoaan oikeauskoisten pelastettujen yhteisöön ja osoitat näin myös uskovasi oikein. Tämähän on vanhatestamentillinen, puhdasta lakiuskontoa edustava ”juutalainen” malli; ympärileikkaus, lain noudattaminen ja sitä seuraava oikea usko. Ehkäpä puhdasopppisuuden ajan luterilaisessa yhtenäiskulttuurissa elettiin jokseenkin tällaisessa tilanteessa; lapsikaste, rippikoulu ja kunnollinen elämä. (Ehkäpä jotkut puhdasoppista aikaa ihailevat tahot ev.lut. kirkossa vieläkin kaihoilevat noiden aikojen perään…)

Malli 2 Belong – Believe – Behave

Tässä siis rakas nykyhetken paradigmamme; yhteisöllisyyden kaipuu ja vastaus siihen. Emme ehdollista rakkauttamme, hyväksyntäämme ja ihmissuhteitamme uskonratkaisuun tekoon. Olemme valmiit yhteiseen etsimiseen ja löytämiseen ja olet tervetullut mukaan joukkoomme, vaikka et vielä meidän tavallamme uskoisikaan. Mutta edustaako tällainen ajattelu itse asiassa paluuta vanhaan, perinteiseen kirkolliseen kasvatuskristillisyyteen? Tuleeko meitä tällä tiellä vastaan vanha kirkollinen kansalaisuskonnollisuus uuteen kaapuun puettuna? Merkitseekö tämän ajattelutavan ja toimintamallin laajamittainen lanseeraaminen aikaa myöten peräti luopumista omakohtaisen uskonratkaisun vaatimuksesta?

Malli 3 Believe – Belong – Behave

Mikäli olemme vahvasti sisäistäneet perinteisen herätyskristillisen mallin, niin on suuri kiusaus todeta tämän olevan ”one and only” Uuden testamentin opetuksen mukainen malli. Voimmeko siis turvallisin mielin palata takaisin perinteiseen herätyskokouskäytäntöön; kirkonpenkistä katumuspenkin kautta kelvollisten joukkoon ja kirkkauteen, vai...?

Okei, katsotaanpa asiaa lähemmin Raamatun Sanan valossa.

Jerusalemin alkuseurakunnan aikoina Pietari antoi pelastuksen ohjeen uskosta osattomille kuulijoilleen, jotka kuuluivat samaan juutalaiseen yhteisöön; "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” (Apt. 2:37-42) Tämä siis oli apostolien tuntema ”armonjärjestys” (”ordo salutis”) ja Apostolien teoissa meille kerrotaan, miten tätä ohjetta apostolien aikana sovellettiin käytäntöön.

Apostoli Paavali eräässä seurakuntakirjeessään osoittaa, että hänelläkin omassa palvelutyössään oli käytännössä tämä sama periaate; ”Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen” (Kol. 2:6-7). Ensin on siis tapahtunut uskominen ja Kristuksen vastaanottaminen. Tätä seuraa kuuluminen uskovien yhteisöön, seurakuntaan ja sitä kautta myös oikea kristillinen elämä.