TUOMION EVANKELIUMI

Ajatus tuomiosta on tämän ajan uskovalle perin vieras. Vielä vieraampi on ajatus tuomiosta tuonpuoleisessa maailmassa. Vai milloin olet viimeksi kuullut julistusta tästä aiheesta? Oletko ollut joskus mukana jossain hoitavassa ”Isän kuritus”-seminaarissa? Postmodernille ihmiselle ajatus tuonpuoleisesta kuin on muutenkin vieras, kun kaikki pitää saada heti.

Jumala on nykyisin enemmänkin karismaattinen kokemusten tuottaja tai sitten ylenmääräinen armoautomaatti. Jumala on olemassa ensisijaisesti minua ja minun tarpeitani varten. Hänellä on iankaikkinen oikeus ja velvollisuus olla minulle mieliksi. Ja jos on olemassa jotain Jumalan suunnitelmaa maailmaa varten, niin se on relevantti vain siinä määrin kuin se osuu yksiin minun omien intressieni kanssa.

Raamattu on tässä suhteessa onnettoman vanhanaikainen. Se puhuu Jumalasta, joka äkkiarvaamatta ilmestyy omiensa keskuuteen ja istuu tuomiolle heidän kanssaan. Pahat ajatukset, sanat ja teot saavat palkkionsa, samoin hyvät. Asiat asetetaan oikealle kohdalleen ja niiden suunta oikaistaan. Vasta sitten Hänen omiensa uhrilahjat kelpaavat tälle Pyhälle. (Katso tästä huviksesi Malakian kirjan 3. luvun alusta!)

Ei ihme, että profeetta kysyykin: ”Kuka voi kestää Hänen tulemisensa päivän?”

Tämä kaikki kohtaa ensin Jumalaan uskovia. Hän on Isä, joka ei jätä kurittamatta lapsiaan. Näin siksi koska Hän rakastaa näitä. Mutta sitten on oikeudenmukainen tuomio vielä niille, jotka ovat Hänen vastustajiaan ja se onkin ihan eri juttu. Seuraukset tuntuvat läpi iankaikkisuuden.

Vai luulitko, Sinä onneton postmoderni ihminen, että näiden kahden joukon – Hänen omiensa ja Hänen vastustajiensa – välillä on jokin epämääräinen ”harmaa alue”?

Joskus arkipäivän elämässä törmää tilanteisiin, jossa jonkun ihmisen valheellinen ja kaksinaamainen käyttäytyminen paljastuu tai jo pitkään jatkunut kaksoiselämä tulee julkiseksi. Seurauksena saattaa olla kasvojen menettäminen, häpeä ja nöyrtyminen tai suuttuminen, katkeruus ja välien rikki meneminen. Kuitenkin tämä tällainen tässä ajassa ja maailmassa tapahtuva tuomituksi tuleminen on suurta armoa Jumalan puolelta. Näin siksi, että kun Jumala tässä ajassa ja maailmassa tekee meissä tällaista puhdistavaa ja pyhittävää työtään – niinkuin kultasepän tuli tai pesijän saippua – niin meillä on vielä toivoa. Koskaan ei silloin ole myöhäistä aloittaa alusta, vaikka se tekisi kuinka kipeää.

Mutta kun tämä armollinen Isän kuritus loppuu, niin mitä on jäljellä? Pelkkä ajatuskin hirvittää. Miten se Paavali sen pukikaan sanoiksi? ”Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.” (1.Kor.11:31-32)