MITÄ ON TAPAHTUMASSA2?

Historia toistaa itseään, taas. Kun katsoo Viron Moskovan suurlähetystön edessä mieltään osoittavia parikymppisiä nuorisokaartilaisia, niin näkeekö siinä samalla Venäjän tulevaisuuden? Heidän ulkomuotonsa on kuin postmodernista maailmasta, mutta arvot, asenteet ja käytös kuin 30-luvun Saksasta tai vallankumouskaartien ajan Kiinasta.

Putin on saanut lottovoiton; hänellä on joukottain kiihkomielisiä Äiti-Venäjä-aatteella huumattuja nuoria takanaan. Tai oikeammin edessään, sillä hänhän se noita palavasilmäisiä intoilijoita käyttää häikäilemättä hyväkseen. Tuossa kaikessa manipuloinnissa ja manipuloitavuudessa on jotain todella pelottavaa. Emmekö me koskaan todellakaan opi?

Joskus Putinin Suomen vierailun yhteydessä kyseltiin suomalaisilta, miten luotettavana me pidimme Putinia. Hän ei saanut paljoakaan luottamusta täältä päin. Minä sensijaan olen tyystin eri mieltä; uskon ja luotan ehdottomasti häneen. Hän on sanansa mittainen mies. Hän ilman epäilyksen häivääkään pyrkii kaikin käytettävissä olevin keinoin toteuttamaan missionsa.

Uudelleen(?) suurvaltahakuinen Venäjä on alkanut opettaa niin Euroopalle kuin muullekin maailmalle uudelleen hajottamisen ja hallitsemisen pyhiä periaatteita. Tällä tavoin se osoittautuu viimeistään nyt muinaisen äiti-Rooman itäiseksi pojaksi. Kaikki tiet vievät Roomaan tässäkin suhteessa.

Itseään toistava näytelmä etukäteen sovittuine askelmerkkeineen – Omon seuraa tilannetta rauhassa, miliisi puhuu radiopuhelimiinsa vielä kauempana ja nuoret metelöivät lähetystön lähituntumassa – tuo mieleen USA:n Teheranin suurlähetystön piirityksen ja valtauksen joskus silloin kun nuo nuoret tuskin olivat vielä edes syntyneet. Joku totesi, että nämä molemmat tapaukset tuovat esille sen, miten vieras ja käsittämätön asia länsimainen demokratia ja esim. diplomaattisen koskemattomuuden loukkaamattomuus ovatkaan itäisille kulttuureille ja verenperinnölle. No, mene ja tiedä, mutta olemmekohan vielä nähneet kaikkea?

Eikö ole muuten jännää, että jo vuosikaudet on Venäjältä kuulunut uutisia kasvavasta antisemitismistä, kaukaasialaisten etnisten ryhmien vainosta ja lisääntyvästä rasismista esim. ulkomaisia (ja sen näköisiä) opiskelijoita kohtaan. Nämä eivät vain ole meitä niin liikuttaneet. Virolaisten asia tulee jo niin paljon lähemmäksi. Mutta mitä tuleekaan seuraavaksi?

No, tunnustettavahan se on; peliähän tämä kaikki on. Groteskia peliä, jolla Venäjän nykyjohto kokeilee kepillä jäätä, mihin asti sopii mennä. Samaan aikaan on hyvä muistaa, että ei Venäjä koskaan ole päässyt irti (tokkopa edes halunnutkaan) vanhoista suurvaltahaaveistaan. Tämänlaatuinen sisäinen paine vain on sellainen luonteeltaan, että siinä on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta kuunnella järkipuhetta, oikeanlaisesta nöyrtymisestä vuoropuheluun puhumattakaan.

Ehkä eniten käy sääliksi noita demonstraatioon komennettuja nuorukaisia. Heidän kaltaisistaan sai uskollisimmat ja kiihkeimmät seuraajansa niin Caesar, Napoleon, Hitler, Mao kuin Putinkin nyt. Tässä mielessä näytelmä Viron suurlähetystön edessä (tai yhtä hyvin Tallinnan yössä) näyttää meille tahtomattaan kuvaa huomispäivästä itänaapurissamme. Ehkä jo huomenna skeittikengät vaihtuvat sotilassaappaisiin.

Mutta koska peli on peliä, niin tuulen kääntyessä yllättäen voidaan Omonin väkivaltakoneisto ilman sen suurempia tunnontuskia komentaa murskaamaan jalkoihinsa nämä aatteen palon puna poskillaan Äiti-Venäjää puolustavat lapsukaiset. Kun heidän tehtävänsä on ohi, he saavat mennä. Muista, mitä puhemies Mao jo aikanaan totesi; ”Vallankumous syö aina omat lapsensa”.

Venäjän on hyvä olla rukouksissamme – edelleenkin.