MITÄ ON TAPAHTUMASSA?

Mitä onkaan tapahtumassa luterilaisessa kansankirkossamme? Piispalliset virkamiehet, nuo ennen niin isälliset kaikenhyväksyjät, ovatkin yllättäen ärtyneet ihan hurjiksi. Näyttää siltä, että sotaa käydään kahdella rintamalla. Toisaalla näytetään ovea ns. perinteisen virkakäsityksen puoltajille eli käytännössä naispappeuden vastustajille. Tällä rintamalla media onkin ollut lähes tulkoon suvereenisti kirkkokoneistön hallinnassa, jotain pienehköä paikallislehteä lukuunottamatta.

Toinen rintama on ollut problemaattisempi. Nokian evl. seurakunnasta alkunsa saaneen herätysliikkeen johtohahmon, entisen kirkkoherran ja pastori Markku Koiviston erottamisprosessi onkin sitten osoittautunut paljon vaikeammaksi. Opillisia perusteita erottamiseen ei ole oikein rehellisesti sanottuna löytynyt. Monet luterilaiset yliopistoteologitkin ovat asettuneet Koiviston tueksi tässä prosessissa. Ja kyllähän koko juttu näin kirkon ulkopuolelta katsottunakin näyttää hyvin ikävältä ja tarkoitushakuiselta ajojahdilta; ei kristittyjen pitäisi tällä tavoin kohdella toisiaan.

Kaiken lisäksi tuomiokapitulin kollegiokaan ei ollut päätöksessään yksimielinen, vaan äänesti asiasta 4-3. Käytännössä taisi sitten piispa Pihkalan ääni ratkaista tämän jutun. Kaksi kollegion jäsentä jätti vielä eriävän mielipiteen päätökseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sanoutumista irti päätöksestä. Tämäkin osoittaa miten heikoissa kantimissa koko juttu oli.

Ulkopuolelta molempien rintamien sodankäyntiä seuratessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että näin oli päätetty tapahtuvan jo aika päivää sitten. Niin Jari Rankinen (Vammalan kappalainen) kuin Markku Koivistokin ovat urheilutermein sanottuna paitsioasemassa; heti kun koskee palloon, tapahtuu virhe ja tuomarin pilli soi. Esim. Koiviston kohdalla tilanne on juuri tällainen; sanoo tai tekee hän mitä hyvänsä, hän on umpikujassa entiseen kotikirkkoonsa.

Herää kysymys ovatko piispat tehneet yhteisen periaatepäätöksen savustaa nämä toisinajattelijat ulos kirkosta. Tähän mennessä nimittäin ei kenellekään ole vielä näytetty ovea yhtä selvästi kuin sekä Rankisen että Koiviston edustamille uskoville. Kaikki muut toisinajattelun muodot ovat saaneet ja saanevat sijan kansankirkossa. Miten ne muinaiset roomalaiset sen sanoivatkaan? ”Kansan ääni on Jumalan ääni.”

Tässä tilanteessa ilmaantuu monia, jotka tunnustavat jo pitkään ymmärtäneensä, että saamme uuden kirkkokunnan. Tähän joukkoon liityn tällä päivämäärällä minäkin ja pistän vielä paremmaksi. Luulen nimittäin, että saamme tulevaisuudessa nähdä Suomessa nokialaisuuden lisäksi toisenkin Lutherin nimeen vannovan kirkkokunnan. Eivät Rankinen & co nimittäin mahdu millään Koiviston joukkojen kanssa samaan leiriin, vaan nykymenolla syntyy pian puhdasoppinen luterilainen kirkko. Näin varsinkin sen tähden, että luulen nokialaisen kirkkokunnan pian ottavan käyttöön kaksi kastetapaa, kuten jossain piireissä anglikaanisessa kirkossa on ollut tapana; sekä uskovien kaste että sylilasten kaste yhtä lailla käytössä.

Puhdasoppisen kirkon kohdalla pelkään kyllä syntyvän vain lisää hajaantumista, sillä oikean opin oikein ymmärtäviä valaistuneita ei perinteisesti ole ollut pilvin pimein. Nytkin on näköpiirissä vain kaksi; nimittäin Virtanen ja minä (enkä totta puhuen siitä Vrtasestakaan niin varma ole). Eli luulen uusia luterilaisia kirkkojakin pian olevan kaksi; maltillisempi ja änkyräsiipi.

Viittaan aikaisempaan tulevaisuuden skenaariooni (ks. Monday, March 05, 2007

TULEVAISUUS. NYT? (osa I); Uskon, että me tulemme tulevaisuudessa näkemään paljon erilaisia srk-malleja ja rakenteita, jotka ovat kulttuurissamme uusia ja joiden kautta Jumala tuoreella tavalla toimii. Nämä erilaiset tavat elää todeksi uskovien yhteyttä Kristuksessa tulevat varmaan enimmäkseen vaikuttamaan nykyisten kirkollisten rakenteiden ulkopuolella – tältä kehitys ainakin Suomessa tällä hetkellä näyttää! - mutta myös niiden sisäpuolella.

Älä siis pelkää, Sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teile valtakunnan! Mutta evl. kirkon kannalta nykyinen kehitys on tuhoisaa, sillä nyt ei olla leikkaamassa irti kuivaa oksaa, vaan tuoretta juurta, joka kannattaa koko kirkkoa.