ORGANISAATIOISTA (II)

Muistan jo joskus 80-luvulla kuulleeni sosiologian progradu-työstä, joka kuulosti erinomaisen mielenkiintoiselta. Siinä oli tutkittu erästä yleisön palveluun suuntautunutta virastoa työyhteisönä ja toiminnallisena organisaationa. Tutkimuksesta kävi ilmi hämmästyttävä, mutta sitäkin merkille pantavampi pikkuseikka. Tämä virasto ei välttämättä tarvinnut yhtään ainutta asiakasta sisällensä.

Virasto oli kiireinen, samoin sen koulutettu henkilöstö. He hallinnoivat, työnohjasivat, kouluttivat, konsultoivat, ruoka- ym. huolsivat toinen toisiaan, suunnittelivat, kehittivät ja rationalisoivat työtään ja organisaatiotaan, harrastivat työajan seurantaa ja tpriorisointia sekä ekivät keskenään yhteistyötä. Jne jne. Osa työntekijöistä kärsi eri asteisista työuupumuksen ja työperäisen stressin oireista. Pikku hiljaa vuosi vuodelta toiminta paisui ja sen määrärahat ja muut resurssit kasvoivat. Viraston toiminta työllisti tehokkaasti itse itseään.

Kaikki tämä ilman ainuttakaan asiakasta.

Mitä me opimme tästä? Ennen kaikkea; onko tässä mitään yhtymäkohtia kristilliseen työhön ja toimintaan?

Minä en edes kehtaa lausua ääneen kaikkien kuullen omia ajatuksiani tämän pohjalta...