VUODEN VAIHTUESSA
Olen joulun pyhinä lueskellut luterilaista teologista julkaisua nimeltä Perusta. Tuo lehti on suositeltavaa luettavaa jokaiselle, joka on kiinnostunut Suomen hengellisen kentän liikkeistä. Perusta-lehti on kuin väkevä ja kaunis joutsenlaulu modernin aikakauden raamatulliselle kristinuskolle. Se on yrittänyt toteuttaa mission impossiblen eli yhdistää puhdasoppisen luterilaisuuden, pietistisen henkilökohtaisen hurskauden vaatimuksen ja viidesläisyydessä luterilaiseen kirkkoon salakuljetetun anglosaksisen herätyskristillisyyden. Jälkiviisaitten tulevien polvien tehtäväksi jää arvioida sitä, miten hyvin se on siinä onnistunut ja mikä on ollut sen rooli yrityksissä pelastaa evankelisluterilaisesta kansankirkosta se, mikä vielä on pelastettavissa.
No, meidän Herrallamme on aina ollut ymmärrystä ”pyhälle jäännökselle”; ”Sillä Jerusalemista lähtee kasvamaan jäännös, pelastunut joukko Siionin vuorelta. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.” (Jes. 37:32) Jumalan ilmoitus omasta luonteestaan auttakoon meitä jaksamaan mahdottomienkin tehtävien edessä.
Itse asiassa se, mikä minua tässä Perustan numerossa 5/2006 ehkä eniten puhutteli ja ravitsi oli Timo Junkkaalan kirja-arvostelu professori Seikko Eskolan artikkelikokoelmasta ”Historian kuolema ja kulttuurien taistelu: kirjoituksia historiasta ja nykyajasta” (Edista, 2006). Eskola näemmä käsittelee oman aikamme kulttuurista murrosta modernista postmoderniin, mikä tarkoittaa käytännössä perinteisen modernin länsimaisen hegemonian murtumista. Mitä tulee sen tilalle ja millä aikataululla – se on oman maailmamme tulevaisuuden kuuma kysymys. Eskola tekee tämän kaiken muutamin kirjallisin siveltimen vedoin tavalla, joka hengästyttää pelkästään kirja-arvostelua lukevaakin.
Lainaan Junkkaalaa; ”Eskola yhtyy Oswald Spenglerin tunnettuun ennustukseen siitä, että länsimaisen kulttuurin ilta on tulossa. Eskolan mukaan perikato koskettaa kuitenkin vain Eurooppaa, ei Amerikkaa. Mielenkiintoiseksi Eskolan analyysin tekee, että hän pitää eron keskeisimpänä syynä uskontoa. Sekularisaatio on edennyt Euroopassa, mutta ei Amerikassa. Maallistuminen kulkee hänen mukaansa käsi kädessä työelämän heikkenemisen kanssa. Amerikassa ovat kunniassa niin uskonto kuin työetiikka ja ahkeruus. Amerikassa toimivan skotlantisen tutkijan Niall Fergusonin mukaan Amerikka edistyy Eurooppaa paremmin Amerikassa vaikuttavan ”Jumala-tekijän” (the God Factor) ansiosta. Eurooppa on sekularisaation tähden menettämässä sielunsa, kirjoittaa Seikko Eskola. Spenglerin tavoin hän ajattelee, että uskonto muodostaa kulttuurin ytimen.”
Omana kommenttinani tähän voisin kysyä, mikä merkitys on sillä, että luterilaisuudelle tyypillinen kahden regimentin oppi ei niin voimakkaasti ole ominaista anglosaksiselle kristillisyydelle, jolla on enemmänkin juurensa reformaation kahdessa muussa haarassa, nimittäin kalvinismissa ja anabaptismissa?
Mutta jatketaan; ”Eskola maalaa mielenkiintoisia pitkiä kulttuurihistoriallisia linjoja. Vuoden 1000 vaiheilla Eurooppa oli alikehittynyt maanosa. Islam, Kiina ja eräät Amerikan intiaanikulttuurit olivat kulttuurissa, taloudessa ja tekniikassa selvästi sen edellä. Myöhäiskeskiajalla syntyi huikeita katedraaleja, korkeatosoista filosofiaa ja yliopistoja. Tuon ajan perinnön ja uskonpuhdistuksen seurauksena Eurooppa nousi 1500-luvulta 1800-luvun loppuun mennessä maailman johtoon kaikilla alueilla. Moderni luonnontiede syntyi kristillisessä Euroopassa.
Seikko Eskolan mukaan uskonpuhdistus vaikutti merkitsevästi myös demokratia-kehitykseen. Ensimmäiset poliittiset demokratiat syntyivät reformaation koskettamissa maissa, Sveitsissä ja Pohjois-Amerikassa. Ennen toista maailmansotaa poliittinen demokratia oli toteutunut vain niissä maissa, joissa reformaatio oli voittanut, Englannissa, Yhdysvalloissa, Pohjoismaissa ja Alankomaissa. Ranska oli ainoa poikkeus. Toisen maailmansodan jälkeen demokratia on vakiintunut Länsi-Euroopan muissa katolisissa maissa. Uusinkin kehitys näyttää puhuvan samaa; kehitysmaissa demokratia toimii oikeastaan vain protestanttisten valtioiden siirtomaissa. Eskola lainaa Matti Klingeä, joka on väittänyt, että luterilaisuus on ainoa asia, mikä yhdistää Pohjolaa. Mielenkiintoista on, että sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi on juuri Pohjoismaissa kyetty yhdistämään ainutlaatuisella tavalla. Korruption vähäisyydellä Pohjoismaissa on Eskolan mukaan epäilemättä yhteys luterilaisuuteen.”
Niin, mitä totesikaan professori Heikki Niskakangas Peter von Baghin dokumenttisarjassa ”Oi kallis Suomenmaa”? Hän totesi skandinaavisen hyvinvointivaltion jäävän lopulta kuitenkin vain muielenkiintoiseksi detaljiksi maailmanhistorian vaiheissa. Eli mitä tapahtuu, kun perusta, jolle kaikki on aikanaan laskettu ja rakennettu, murtuu tai murretaan? Jälkimoderni on meidän tilanteessamme aina myös jälkikristillisyyttä. Klassisen ”mammonan” vallan myötä yhteiskunta lakkaa etenemästä hitaimman ja heikoimman lenkkinsä mukaan. Käy niinkuin professori Juha Siltala sanoo, että ”täytyy juosta pysyäkseen edes paikallaan”.
Mutta edelleen; ”Seikko Eskolan mukaan kristinuskon pitkä historia osoittaa, että se on vastannut ihmisten tarpeisiin ja antanut heille paljon. Ellei näin olisi, se olisi sammunut. Eskola lainaa tässä yhteydessä Gamalielin sanoja Apostolien tekojen 5. luvusta: ´Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan.´
Eskola siis yhtyy Samuel P. Huntingtonin tunnettuun teesiin uskonnon keskeisestä merkityksestä kulttuuria ja yhteiskuntaa muovaavana tekijänä. Kristinuskon vaikutuksen heikkeneminen on heidän mukaansa uhka Euroopan tulevassa kehityksessä. ´Kristinuskon heiketessä Euroopassa koko siihen perustuva länsimainen arvoyhteisö on vaarassa.´”
Niinpä niin. Lainataanpa erästä oman aikamme edesmennyttä profeettaa, kirjailija ja julistaja Martyn Lloyd-Jonesia, kun häneltä kysyttiin, ”miltä maailmanhistorian seuraavat kaksi vuosikymmentä näyttävät, jos me saamme ne?” Tähän Lloyd-Jones vastasi: ”Pelkään pahoin näkeväni vain romahtamista. Demokratia on perimmäinen poliittinen asetelma – kaikki muut hallitusmuodot olemme jo ohittaneet. Kuitenkin demokratian takana väijyy joko diktatuuri tai täydellinen sekasorto. Loppu on todennäköisempää; 666 on ihmisen luku ja juuri sitä on demokratia, ihmisen itsepalvontaa. En ole lainkaan varma, että saamme aikaa vielä 20 vuotta. Nyt on vaikuttamassa paljon sellaista, mitä ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Luulen, että olemme todistamassa politiikan murtumista. Kulttuurimme on romahtamassa.”
Oma kommentti: valistuksen ajan humanismin perustalle 1800-luvulta alkaen rakennettu modernin projekti merkitsi sekularisoitumista ja materialismia, joka käytännössä ilmeni ateismina. Sitä seuraava postmoderni aika ja sen kulttuuri taas merkitsevät luopumista vanhasta paradigmasta ja (usein kritiikitöntä) avautumista kaikelle henkisyydelle ja uskonnollisuudelle. Ateismi ei enää kiinnosta, koska se ei ole ”kivaa”. Kaikki yliluonnollinen kelpaa, kunhan se kolahtaa. Kaaokseen ja anarkiaan en kuitenkaan usko – meillä on liian paljon rahaa kiinni tässä systeemissä, että sen annettaisiin sortua. Enemmänkin uskon totalitarismin nousuun ennen näkemättömällä ja ennen kokemattomalla tavalla.
Todellakin, mitä tulee tämän jälkeen? Merkitseekö postmoderni aika sitä ”suurta luopumusta”, josta Raamattu puhuu? (Ks. Dan. 8:23, 2. Tess. 2:3 ja 1.Tim. 4:1.) Jos elämmekin oman kulttuurimme lopun aikoja, niin onko sitten todellakin kyse samoista lopun ajoista, joista Raamattu puhuu maailmanhistorian suurena loppunäytöksenä? Entäpä jos onkin kyse ”vain” oman kulttuurimme rappeutumisesta ja kuolemisesta, mutta muuten Jumala armossaan antaa aikaa tälle maailmalle sielujen pelastua?
Lopuksi ”Eskola lainaa Bismarckia: ´Valtiomiehen tehtävä on kuunnella Jumalan askelia Hänen marssiessaan läpi historian ja yrittää saada ote Hänen takinliepeestään, kun hän kulkee ohi.´” Junkkaala kysyykin lopussa aiheellisesti: ”Vieläkö joku yrittää saada tuosta takinliepeestä kiinni, vai onko Eurooppa lopullisesti kadottamassa sielunsa?” Väkevää profeetallisuutta tämäkin.
No comments:
Post a Comment