PYHÄ POISOPPIMINEN

Eräässä tämän blogin anonyymissä lukijapalautteessa todetaan, ettei minua tosiasiassa estä mikään elämästä todeksi Uuden testamentin mukaista kristillisyyttä. Tämä herätti mielenkiintoni; tarkoittaako lukija siis sitä, että ajassamme eivät monetkaan – minä mukaan lukien – elä todeksi UT:n mukaista kristillisyyttä? Ja mikä tähän sitten on syynä? Onko vallalla jokin muu kristillisyyden suuntaus kuin em. UT:n mukainen kristillisyys? Jos näin on, niin mitä sitten onkaan tämä UT:n mukainen kristillisyys? Tähän ei tuossa nimettömässä kommentissa (tietenkään) tullut lisävaloa.

Okei, ollaanpa rehellisiä; minä en elä todeksi UT:n mukaista kristillisyyttä. Jos näin tekisin, olisi hedelmäkin ihan erilaista. Myönnän avoimesti, että ajattelen suurimman osan oman aikamme kristillisyydestä olevan jotain muuta kuin sitä, mistä Uudessa testamentissa puhutaan.

Mutta onko tuo nyt sitten niin helppoa ja vaivatonta elää todeksi UT:n mukaista kristillisyyttä, niinkuin nimetön kommentaattorimme esitti? En usko. Luulen ja tiedän omasta kokemuksestani, että esteitä tälle on paljonkin. Ne esteet ovat kaiken lisäksi hyvin konkreettisia. Ne ovat valtarakenteita ja ne edustavat useimpien meidän kohdalla jotain sellaista, minkä olemme omaksuneet jo omassa hengellisessä äidinmaidossamme. Jollei näin olisi, niin eihän, hyvänen aika, koko länsimainen kristillisyytemme olisi tällä tasolla, kuin mitä se nyt on. (Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että nykyisen kaltainen tilanne tulisi jatkumaan loputtomiin. En usko Jumalan enää kovinkaan kauan sallivan tämän jatkua näin.)

On siis olemassa esteitä tälle aidon kristillisyyden todeksi elämiselle. Nämä esteet nousevat omasta kristillisestä kulttuuristamme, sen käytännöistä, tavoista ja tottumuksista. Näin on aina ollut, kautta koko kirkkohistorian. Itse asiassa tilanne on aina ollut ja edelleenkin on sama kuin UT:n aikana. Tuolloin ”edellinen herätysliike”, fariseukset ja kirjanoppineet, jotka nyt muodostivat hallitsevan hengellisen valtaeliitin, nopeasti valikoituivat Jeesuksen edustaman hengellisyyden päävastustajiksi. Tämä on hyvä muistaa; aitoa kristillisyyttä eivät koskaan ole vastustaneet niinkään portot ja publikaanit, vaan hyvät, uskonnolliset ihmiset.

Me siis puhumme nyt poisoppimisesta. On kasvatustieteellinen fakta, että kun on tietyn ajan kuluessa totuttu johonkin tiettyyn käytäntöön, tapoihin ja tottumuksiin, niin näistä vanhoista kaavoista poisoppiminen vie keskimäärin kaksi kertaa pidemmän ajan. Tämä on erityisen totta myös poisoppimisessa hengellisen elämän alueella (esim. seurakuntaan ja uskovien yhteyteen liittyvissä kysymyksissä).

Mainitsen muutamia käytännön juttuja, joihin itse olen törmännyt lähinnä kotiseurakuntaympyröissä (nämä eivät ole missään loogisessa järjestyksessä):

• mikä on UT:n mukainen seurakuntajärjestys?

• tunteeko UT esim. yhden pastorin pyramidimaisen hierarkkisen seurakuntarakenteen?

• miten vanhimmisto tulisi käytännössä järjestää?

• tulisiko esim. olla yksi vanhin kussakin kotiseurakunnassa vai onko tärkeämpää yleensä hengellisen vanhemmuuden löytyminen käytännössä?

• entä erityistyömuodot ikäryhmittäin (esim. pyhäkoulu "kokousten" aikana)?

• miten sujuu kokousten kulku noin muuten eli toistetaanko vain vanhoja juttuja uudessa kontekstissa?

• onko opetuksen hyvä olla enemmänkin keskinäistä keskustelua ja jakamista vai vain perinteistä ex cathedra-julistusta ja mylvintää?

• mihin kymmenykset olisi annettava? Etc...

Monet näistä kysymyksistä ja ongelmista nousevat vanhasta kokouskulttuurista ja viitekehyksestä. Näitä olisi hyvä käsitellä ääneen puhuen ja nimeten asiat niiden oikeilla nimillä ja olla valmis rohkeisinkiin irtiottoihin. Usko minua, kun sanon; et tee majesteettirikosta, jos uskallat kyseenalaistaa kehällisiä asioita. (Myönnän, että usein kuitenkin näyttää siltä, kuin ihmisen olisi mahdollista saada armahdus melkein mistä muusta synnistä hyvänsä, mutta näihin ”pyhiin lehmiin” kajoaminen saa Sinut kohtaamaan ulos hylkimisen ja yhteisön puhumattomuuden.)

Aina silloin kun kehällisistä asioista puhuminen nousee pääosaan uskovien keskuudessa, ei Pääasia ole enää pääasia.

Kyse on siis poisoppimisesta, mikä on pyhä velvollisuutemme, veljet ja sisaret. Vai miksi muuten luulet Paavalin kehottaneen meitä olemaan mukautumatta tämän maailmanajan mukaan?