Thursday, January 28, 2021

Teepussien sisällissota, pieleen menneet ennustukset ja niiden seulominen

Päivää ennen Capitol Hillin mellakkaa eräs USA:ssa asuva ystäväni kirjoitti omalla Facebook-seinällään; ”Myrsky on tulossa ja se tulee olemaan suuri.” Seuraavat päivät osoittivat, miten oikeassa hänen unensa oli.

No, tosiasiassa hän jo tuolloin viittasi siihen, mitä tämä uni tulevasta myrskystä kommunikoi hänen oman elämänsä tilanteeseen. Kommentissaan hän kyllä sitten viittasi siihen, mitä tämä voisi merkitä yleisemmällä tasolla. Monet asiat tulisivat muuttumaan, eikä paluuta entiseen enää ole. Se, mitä on ollut aiemmin ja mihin tuolloin luotimme ei ole sitä, mitä vastaisuudessa tulee olemaan ja mihin jatkossa luotamme. Tämä muutos tulee olemaan valtava ja se tulee vaikuttamaan kaikkialle.

Hänen mukaansa nyt on liikkeellä paljon pahuutta ja se raivoaa kaikkialla ympärillämme, minkä jokainen voi nähdä. Jumala on kuitenkin kaiken tämän takana ja Hän tulee hyvyydessään vaikuttamaan asioihin ennen kokemattomalla tavalla. Tämä myrsky on ollut käynnissä jo jonkin aikaa ja nyt on enemmänkin kyse sen vaikutusten esille tulemisesta näkyvällä tavalla. 

Viime keväänä eräässä post-koronapäivityksessäni kirjoitin teepussista kiehuvassa vedessä ja miten se tuo esille sen aidon maun kaikkine aromeineen vasta kuumassa vedessä. Näin näyttää nyt käyneen monellakin rintamalla, niin poliittisten johtajien, kristillisten toimijoiden kuin yksityisten kristittyjenkin kohdalla.

Ajatellaanpa Suomen (tai laajemmin läntisen maailman) hengellistä tilannetta. Vuosien mittaan olemme kuulleet (ja edelleenkin kuulemme) aina vaan uusia ja uusia profetioita liittyen maamme (tai maanosamme) eri henkilöihin, instituutioihin tai toimijoihin. Otan yhden esimerkin. Parisenkymmentä vuotta sitten kristittyjen piirissä liikkui profetia, jonka mukaan Suomen silloinen presidentti tulisi uskoon. En tiedä olivatko tähän liittyvät jatkoennustukset (eduskunnassa tapahtuisi herätys, eduskunnassa järjestetään rukouskokouksia jne.) osa alkuperäistä sanomaa vai siihen myöhemmin lisättyjä kerrostumia. Joka tapauksessa tällaisia esimerkkejä on paljon. Pieleen menneitä profetioiksi kutsuttuja valhenäkyjä, joita ei koskaan vaivauduttu tarkistamaan, ottamaan niistä kiinni ja katsomaan rehellisesti, mistä on kyse. 

No, minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että edellä kuvatun kaltaisia asioita tapahtuisi. Perään kuulutan kuitenkin vastuullisuutta. Tunnustaudun itse karismaatikoksi, jolla on kokemusta elämisestä tässä "ulottuvuudessa".

USA:n presidentinvaalin ratkettua, ja erityisesti 6.1. jälkeen, maan hengellisessä elämässä kuohuu, ja erityisesti karismaattisen liikehdinnän piirissä. Monet Trumpin uudelleenvalintaa profetoineet nimekkäätkin kristityt ovat osoittautuneet virheellisiksi ennustajiksi. Vallitsevaa tilannetta kuvataan ”nuhteluna Herralta” ja ”laajimman mittakaavan petoksena”. Puhutaan jopa ”sairaasta” karismaattisesta liikkeestä. Paljolti tilanne näyttäytyy näiden profeettojen parissa toisaalta itsesyytöksissä ja muiden haukkumisessa kieriskelynä, toisaalta roikkumisena toiveissa, että Jumala vielä olisi puuttunut peliin ennen 20.1. ja tuonut voiton Trumpille.

Jotkut heistä ovat myös pyytäneet julkisesti anteeksi profetioitaan. Tämä on hyvä merkki ja osoitus halusta "raitistua oikealla tavalla" (1.Kor. 15:34). Tähän liittyy kuitenkin mielenkiintoinen piirre, jota olen ollut havaitsevinani myös suomalaisten karismaattisten ja Trumpia ihannoivien kristittyjen piirissä. Yllättävää kyllä, nämä julkiset anteeksipyytämiset ovat saaneet osakseen syytöksiä, kiroamista ja jopa kuolemalla uhkaamisia – kristityiksi itseään kutsuvilta ihmisiltä. Eräitä suomalaisten kristittyjen somekeskusteluja seurattuani olen ollut suorastaan kauhistunut: miten kristityt (tai sellaiseksi itseään kutsuvat ihmiset) voivat puhua noin?

Vihamielinen suhtautuminen tällaisiin anteeksipyytämisiin voidaan nähdä kahdella tavalla: kyse voi olla jonkinlaisesta "porukan petturuudesta" tyyliin "mitäs menit sellaista tunnustamaan?!" tai sitten kyse on suoranaisesta syyttämisestä harhaanjohtamisesta. Eräs toinen amerikkalainen ystäväni totesi tässä yhteydessä lakonisesti: "I think they are worshipping the werong God."

Näyttää siltä, kuin machoilevan uuskarismaattisuuden piirissä olisi tapahtumassa vakava, suorastaan kohtalokas etääntyminen Jeesuksen omilleen opettamasta Vuorisaarnan etiikasta. Niinkuin alussa mainitsemani usalainen ystäväni totesi, kyse on siitä, että jotain on ollut käynnissä jo pitkän aikaa ja nyt tulee esille sen todellinen luonne ja hedelmä. Muista kuumassa vedessä lilluvan teepussin opetus: sen todellinen maku tulee esille vasta noin sadan asteen kuumuudessa. Samalla tavoin näyttää siltä, että monien todellinen luonto tulee esille vasta koetuksissa, vastoinkäymisissä ja pettymyksissä, jotka kuuluvat osana kristitynkin elämään. Ehkä tämä puoli kristityn vaelluksesta on unohtunut meiltä karismaatikoilta? Meiltä kristityiltä kysytään nykyisenä aikana turnauskestävyyttä, eikä meillä ole varaa halpahintaisiin rimanalituksiin.

Entä kuinka monen profeetan kuulit meillä tai maailmalla ennustaneen edeltä käsin koronaviruksen kaltaisen tuholaisen tulon? Kyse ei ole vain jostain pikkubakteerista, vaan seurauksiltaan laajakantoisimmasta muutoksesta sitten toisen maailmansodan. Tämän uhan edessä ei yksikään merkittävä nykyprofeetta korottanut ääntään, mikä on mielestäni hälyttävä asia. (Tässä kohtaa on hyvää kaivaa Raamattu esille ja tutustua huolellisesti 1. Kuningasten kirjan lukuun 22.)

Olemme tilanteessa (ja olemme olleet siinä jo pitkään), jossa monet profeetoiksi itseään kutsuvat saavat esiintyä sellaisina ilman minkäänlaista tilivelvollisuutta mihinkään suuntaan. Samoin monet kristityt esiintyvät erityisesti sosiaalisessa mediassa vastuuttomasti ja vastoin kristinuskon eettisiä periaatteita (esim. kahdeksas käsky). Sanon tämän nyt vakavasti. Minusta näyttää siltä, että edessä on eräänlainen ”seulomisen” aika, joka koskettaa johtajiamme, erilaisia hengellisiä ilmiöitä, seurakuntia ja kirkkokuntia sekä koko hengellistä kulttuuriamme. On aika kuunnella ja oppia.

Me tarvitsemme uudenlaista vastuullisuutta, harkintaa ja kunnioitusta – ilman että sitoisimme tämän oman käyttäytymisemme muiden käyttäytymiseen. Erityisesti hengellisessä vastuuasemassa toimivien kohdalla edellytetään tilivelvollisuutta. Profetioiden kohdalla meidän on oltava kärsivällisiä niiden tarkistamisessa ja niistä kiinni ottamisessa. Usein eri ilmiöiden todellisen luonteen esille tulo vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Käytännössä: älä levitä sanomia, joista et ole varma tai jotka ovat kevyesti liian hyviä ollakseen totta. Älä myöskään ilku pieleen menneitä profetioita, koska emme halua murehduttaa Pyhää Henkeä tälläkään tavoin. Jeesuksen todistus on edelleen profetian Henki, mutta aito sellainen, emmekä saa menettää sitä.

Seuraa johtajiksi ja profeetoiksi itseään kutsuvien elämää. Älä hirttäydy kiinni kehenkään (erityisesti poliittiseen johtajaan), mutta älä myöskään kyynisty. Älä mieti asioita uran, bisneksen tai ministryn menestyksen kautta. Äläkä missään nimessä aliarvioi maltillista, harkitsevaa kristillisyyttä. Lopuksi, ole valmis muuttumaan, vaikka se tekisi alkuun kipeääkin.

Ennen kaikkea, muista, että Sinun pelastumisesi ei ole kiinni siitä, mitä ajattelet jonkun kaukaisen suurvallan johtajasta, tai siitä, miten suhtaudut johonkin terveydenhuollolliseen toimenpiteeseen, kuten esim. rokotteeseen, tai siitä miten veikkaat käyvän joissain tulevissa poliittisissa konflikteissa. Sinun pelastuksesi on yksinomaan Jeesuksessa.

 

No comments: