Sunday, May 11, 2014

Muroman perinnöstä

Olen uskonelämäni alkuvaiheissa ollut aika vahvastikin ns. viidennen herätysliikkeen vaikutuksen piirissä ja joissain kohdin imenyt aika vahvastikin vaikutteita tuosta hengellisyydestä. Näin erityisesti ns. toisen uskonkappaleen kohdalla. Olen edelleen, näin vuosikymmenien jälkeenkin säilyttänyt jotain yhteyksiä tuohon viidesläisyyteen ja aina silloin kommentoinutkin viidesläisyyden nykytilaa omasta näkökulmastani. Näin teen nytkin. Olen keväästä -78 asti (kun valmistuin Sisälähetysopistolta Kauniaisista) ollut teologisen Perusta-lehden tilaaja ja kuulunut parikymmentä vuotta Perussanoman kirjakerhon Raamattukirjaston jäseniin. Näen myös Suomen teologisella instituutilla olevan tietty paikkansa maamme teologisessa kentässä, joskin olisin mielelläni kaivannut siihen evankelikaalin teologian haastetta (esim. Santalan taholta?), mutta se taitaa olla turha toivo. Nyt sekin haaste täytyy kaivaa esiin esim. STI:n julkaisusta Reformoitu raamattu - Näkökulmia evankelikalismin teologiaan (Iustitia 22, 2007).

Niinpä tavallaan iloitsin kun kirjakerhosta tuli ilmoitus Muroman kirjallisen tuotannon "valittujen palojen" julkaisemisesta. Jossain aiemmassa postauksessani taisin tähän viitatakin ja lupailin, että palaan asiaan myöhemmin uudelleen. Ansaitseehan tällainen paneutuminen aiheeseen osansa, onhan viidesläisyys tällä hetkellä kirkossa monella tapaa mielenkiintoisessa tilanteessa. Toisaalta siihen kohdistuu kirkon virallisen johdon ja sitä henkäyttävän liberaalisiiven taholta melkoisia (muutos)paineita, toisaalta joissain sen piireissä esiintyy uutta hengellistä janoa ja etsintää Herran puoleen. Samaan aikaan virallisen viidesläisyyden olisi säilytettävä sekä kasvonsa kannattajiin päin (esim. Kirkkokansan raamattupäivät) että vielä olemassaolevat toimintamahdollisuudet kirkossa.

Posti tuossa kevättalvella kantoi kotiin Muroman "valikoituja hartaus- ja opetuskirjoituksia", Pelastuksen perustus (Perussanoma, 2014). Teoksen koonnissa on rovasti, opetusneuvos Olavi Peltolalla ollut merkittävä rooli. Teos antaa ihan mielenkiintoisen katsauksen - ei niinkään Muroman näkemyksiin ja tuotantoon sinänsä - vaan siihen, millaisena Muroman perintö nähdään ja millaisena se halutaan säilöä jälkipolville. Teoksesta paistaa jollain tapaa läpi ikääntyneen herätysliikkeen näkökulma. Muroman hengellinen perintö tulisi siirtää eteenpäin, seuraavalle sukupolvelle, mutta tämän teoksen välityksellä se ei kyllä onnistu.

Tämä seikka taas kiinnostaa minua itseäni, joten kaivan esiin kirjahyllystäni kirjan Salattu elämä Herrassa, sen v. 1972 osittain julkaistun uusintapainoksen. Kustantajana on ollut tuolloin Uusi tie, mikä seikka on ehkä vaikuttanut tässäkin kohtaa siihen, mitä painotuksia Muroman julistuksesta on muutama vuosi hänen kuolemansa jälkeen haluttu eteenpäin välittää. En ole yksin sen ajatukseni kanssa, että tätä kirjaa voidaan monella tapaa pitää hänen teologiansa pääteoksena.

Viime keskiviikona teologiapainotteisessa veljien raamattupiirissä sivusimme juuri tätä teemaa Roomalaiskirjeen käsittelyssämme. Toin tuossa yhteydessä esille sen, miten Muroman tuotannossa toistuvat vahvasti sellaiset teemat, kuin...


  • ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä, jotta hän pelastuisi iankaikkisesta kadotuksesta
  • täyttykää Hengellä!

Ilman sarvia ja hampaita sanottuna, tällainen eetos ei ilmene minään pyhänä läpäisyperiaatteena viidesläisessä genressä tänään. (Missä muualla se sitten näin ilmenee, onkin sitten eri juttu.)

Muroman kirja Salattu elämä Herrassa (tai siis tässä tapauksessa sen alkuperäisen jälkimmäisen osan uudelleen julkaisu) alkaa kysymyksellä "Oletko uudestisyntynyt?". Kaikki se, mitä kirjoitetaan tämän jälkeen, lähtee tältä pohjalta ja rakentuu tämän lähtökohdan varaan.

Muroma piirtää kuvan kahdenlaisista ihmisistä, joiden "välillä on suorastaan luonnontieteellinen eroavaisuus" (s. 7). "Uudestisyntynyt hengellinen ihminen eroaa luonnollisesta sielullisesta ihmisestä yhtä paljon kuin kasvi kivestä, eläin kasvista, ihminen eläimestä" (s. 7). Ihmisellä voi olla luonnollinen uskonnollinen elämä, mutta se ei häntä auta, koska se on "lihasta syntynyttä" (s. 8). Niinpä kysymys uudestisyntymisestä on "käytännöllisen kristillisyyden kaikkein tärkein kysymys" (s. 10). Sama näkemys tulee osuvasti esille Neil Colen toteamuksessa seurakunnasta: seurakunta alkaa aina kysymyksellä, kuka Jeesus on Sinulle? (Neil Cole, Organic Church, s. 5)

Muroman mukaan ihmistä ei pelasta uskova koti, ei joka sunnuntainen kirkossa käynti, ei Jumalan valtakunnan työn tekeminen, eikä edes teologian opinnot (sic!), vaan "sinun täytyy syntyä uudesti , jos tahdot nähdä Jumalan valtakunnan" (s. 10). Eivät edes sakramentit pelasta ihmistä. Oppi kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä on Muroman mukaan "silkkaa petosta". Lutherkaan ei Muroman mukaan "opeta tätä asiaa oikein johdonmukaisesti ja selvästi". Hänessä on "liiaksi katolista perua voidakseen sakramenttiopeissa johdonmukaisesti noudattaa uskonpuhdistuksen suurta näkemystä: vanhurskauttamista pelkästään uskosta" (s. 11). 

"Oppi uudestisyntymisestä sakramentin avulla on vaarallista katolista harhaoppia. Siihen nojautuu evankelinen suruttomuuden saarna." Muroman mukaan ihmisen uskoontuloa ja vanhurskauttamista uskon kautta ei Raamatun mukaan voida erottaa toisistaan. "Mitä joutavaa puhutaankaan kapalolapsen uskosta tässä yhteydessä?" (s. 11) 

Tämän tykityksen jälkeen - kun perusta ihmisen raamatulliselle uskonelämälle on laitettu kuntoon -  Muroma alkaa kohta kohdalta käydä läpi uskossa vaeltamisen alkeita, kuten syntien anteeksiantamusta, Pyhän Hengen saamista, rippikäytäntöä, lihallisen ja hengellisen uskovan eroa ja Pyhän Hengen persoonaa ja roolia, jopa armolahjojen käyttöä. Kirjan loppuosa (noin puolet siitä) käsitteleekin juuri tätä teemaa ja juuri siinä kohtaa nousee vahvasti esille nykyviidesläisyyden maahan haudattu leiviskä: "täyttykää Hengellä!" 

Muroman mukaan "kaikkien niiden elämässä, jotka ovat kokeneet Hengellä täyttymisen, on joitakin yhteisiä piirteitä" (s. 126). Muroman mukaan näitä ovat:
  1. entisen hengellisen elämän täydellinen vararikko (s. 126)
  2. tietoisuus siitä, että Kristuksessa on meille lahjoitettu paljon enemmän kuin mitä me osaamme nyt omistaa itsellemme (s. 128)
  3. Hengellä täyttymisen siunauksen saaminen on tuossa em. vararikkotilassa käynyt niin polttavaksi, ettei enää jakseta elää ilman sitä (s. 129)
  4. täydelliseen kuuliaisuuteen alistuminen (s. 130)
  5. lahja on otettava vastaan uskossa (s. 131)
Muroma korostaa tässä kohtaa kolmea asiaa, ehdotonta Kristus-keskeisyyttä - Pyhän Hengen tehtävänä on kirkastaa Kristusta - ja rukousta ja siinä pysymistä sekä Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemuksellisuutta. Verrattaessa tätä kirjaa em. viimeisimpään Muroma-julkaisuun, on sanomattakin selvää, että nämä teemat loistavat poissaolollaan viimeisimmästä julkaisusta. 

-------



Kaiken päätteeksi mieleen hiipii epäilys: jos Muroma eläisi ja julistaisi näin nyt, niin missä hänet otettaisiin vastaan? Omiensa joukossako?

Toisaalta herää myös kysymys, olisiko vain kannattanut julkaista (sellaisenaan) tämä Salattu elämä Herrassa - ja katsoa, mitä sen jälkeen sen lukijoissa (esim. nuorissa) tapahtuu?


No comments: