Pandemian vaikutuksista

Nykyisin ei enää välttämättä puhuta jälkikristillisyydestä länsimaissa, vaan vapautumisesta kristinuskosta ja sen vaikutuksista. Kristinuskon on nähty olevan syyllinen ihmisten alistamiseen ja riistämiseen myös täällä perinteisesti kristillisessä lännessä. Kristinuskon perinteisen hegemonian murenemisen ja vaikkapa kristillisestä moraalista vapautumisen nähdään merkitsevän vapautta lähes tulkoon kaikesta ihmistä rajoittavasta.   

Mutta oletko koskaan miettinyt, millaisena kristillisen yhtenäiskulttuurin aika nähtiin sen omien aikalaisten silmin? Seuraavassa lyhyt lainaus:

"... kun muistelen lapsuuteni aika ja heidän opetuksiaan joita muutamia esimerkkejä mainitsen kun Lauvantai illalla pyhä kellojen soitot ilmoittivat seurakunnalle Herran sabatin lähestyvän otti mies väki lakkinsa pois päästä ja vahvistivat ne Isämeidän lukemisella ja työt seisautettiin maanantai aamua vartomaan..." (Osmo Tiililä, Rukoilevaisten kertomaa, s. 37. Kyseessä on katkelma Länsi-Suomen rukoilevaisuuden maallikkojohtaja Väinö Aerilan kirjeestä professori Tiililälle 06.01.1956.)

No, tietenkin me 2020-luvun ihmiset vinosti hymyillen peitämme hillityn arroganssimme, kun luemme tällaisia arkaaista agraariyhteisöä ihannoivasti kuvaavia tekstejä. Todennäköisesti - jos Herramme tulo viipyy - meitä seuraavat sukupolvet suhtautuvat meihin samalla tavoin.

Mutta oikeasti on hyvä ajatella, miten oli ennen ja mihin olemme tulleet.

Viime keväänä kirjoitin blogiini useita koronaviruspandemiaan liittyviä tekstejä. Jotkut tuolloin tekemistäni ennusteista ovat hyvinkin toteutuneet. Viittasin eräässä niistä siihen, miten pandemian kaltainen tekosyy erilaisen kontrollin ulottamisesta ihmisten elämään, puuttuen perusoikeuksiin ja yksityisyyteen, on kuin joidenkin vallanhaluisten poliitikkojen märkä uni. Juuri näinhän on käynyt - ja lisäksi näyttää siltä, että on poliitikkoja, virkamiehiä ja yhteiskunnallisia laitoksia, jotka eivät malttaisi lopettaa, vaikka tilanne jo olisikin ohi. 

Näyttää myös siltä, että ihmiskunta - ja erityisesti ns. kristitty länsi - on jo sen verran vieraantunut Jumalasta, ettei itse pandemiassa juurikaan kuulla Jumalan puhuttelua. Itse kuitenkin uskon sen olevan eräs voimakkaimmista ja selvimmistä varoitussignaaleista koko ihmiskunnalle. Kun luovutaan kristinuskosta ja sen edustamasta ihmiskuvasta, todellisuudenkäsityksestä ja arvoista, murennetaan väistämättä sen varaan rakennetun yhteiskunnan ja kulttuurin perustuksia. Ei pidä ihmetellä, jos koko rakennus tällöin huojuu. On myös päivänselvää, että siinä tilanteessa tuon (aiemmin ainakin nimellisesti) kristillisen kulttuurisen piirin ulkopuolella on runsaasti tahoja, jotka suurella mielenkiinnolla seuraavat, mitä tapahtuu. 

Edelleen näyttää siltä, että jälkikristillisyyttä seuraa (alussa kuvatun "vapautumisen" jälkeen) yhteiskunnan ja kulttuurin antikristillistyminen. Kehittymässä on antikristillinen ihmistyyppi, joka tekee politiikkaa, laatii, valvoo ja toteuttaa lainsäädäntöä, kehittää taloutta, kasvattaa lapsia, tuottaa mediaa ja välittää tietoa jne. nimenomaan tästä näkökulmasta. Varoituksen sanana voi sanoa, että kun puututaan ihmiselämän ja kokonaisen kulttuurin ja sen kehyksenä toimivan yhteiskunnan koossapysymisen kannalta niinkin oleellisen tärkeään asiaan, kuin luomisjärjestykseen, se ei voi tapahtua ilman seurauksia. Viime kädessä siinä loukataan Jumalan kunniaa Luojana. 

Tältä pohjalta ajattelen esimerkiksi pandemian olevan varoitussignaali (joskin vielä aivan pieni). Pelkään kuitenkin nykyisen katumattomuuden ja vääristymisen tuottavan lisää kriisejä globaalilla tasolla. 

Näyttää siltä, kuin koko ihmiskunnalle (ja taaskin erityisesti täällä Lännessä) olisi pandemian myötä tapahtunut jotain. Paluu aiempaan normaaliin tulee osoittautumaan mahdottomaksi, koska me olemme muuttuneet - me ja meidän yhteisömme, kulttuurimme ja yhteiskuntamme. Teepussi on nyt antanut sen todellisen makunsa, eikä se joka puolella maistu lainkaan hyvältä. Jo kauan sitten ennustetut antikristilliset rajalinjat ovat ylittymässä ja Jumalan ilmoituksen Raamatussa vakavasti ottavat ihmiset joutuvat pakostakin miettimään monet asiat uudelleen. Meidän on jo nyt alettava asemoimaan itsemme kristittyinä uudelleen, koska joudumme tulevaisuudessa toimimaan aiempaa kovempien paineiden alla. 

Vaikka ajattelenkin tämän koskevan täällä Suomessa kaikkia herätyskristittyjä, niin erityisesti se koskee kristittyjä evankelisluterilaisen kirkon piirissä. Olen kuullut sanottavan, miten yhteiskunnan voimakas sekularisoituminen pakottaisi kirkonkin luopumaan aiemmasta (tai itse asiassa vielä nykyisestäkin) opillisesta linjastaan esim. avioliittokysymyksessä. Itse näen tilanteen päinvastaisena; kirkossa tapahtunut luopuminen on sysännyt liikkeelle voimakkaan luopumuksen muuallakin yhteiskunnassa. Ajatellaanpa vaikka Helsingin yliopiston teologista tiedekuntaa ja teologiaa, jota siellä on kasvavassa määrin harjoitettu muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Se on kuitenkin valtaosaltaan vastannut evl. kirkon työntekijöiden koulutuksesta. Jälki on sen mukaista.

Mitä tämä merkitsee käytännössä minulle ja Sinulle, joka samoin jaat huoleni Suomi-neidon tilasta? Joskus takavuosina merkittävä (lopulta jo ulko-)kirkollinen toisinajattelija Anssi Simojoki totesi kirjassaan Paimenkirje (Sley, 1993) edessä olevan ajan, jolloin lampaat itse joutuvat kirjoittamaan oman paimenkirjeensä, koska paimenien ääni hukkuu ympäröivän yhteiskunnan moniääniseen kohinaan. Lyhyesti sanottuna, ota siis itse vastuu omasta hengellisestä elämästäsi. Läheinen vaellus Jumalan yhteydessä on ainoa tapa selvitä uskossa luopumuksen keskellä. Etsiydy, linkity, verkotu, liittoudu ja hakeudu yhteyteen muiden samanmielisten kanssa. Kirjoitin vuosi sitten tässä blogissani siitä, miten nykyinen pandemia selvästi tulee muuttamaan seurakuntakulttuuriamme. Tänään olemme tilanteessa, jossa monet uskovat avoimesti kyselevät: voisiko asioita tehdä toisin? Yllättäen ihmisten väliset suhteet ovatkin nousseet arvoonsa. Uskovien yhteisön paikallisuus korostuu. Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, voimme pandemian kulussa nähdä myös Jumalan kädenjäljen, kun Hän kokoaa ja puhdistaa seurakuntaansa.         

Hyvin määritelty hyvä kehoitus

Tykkään kovasti Paavalin kehotuksesta tavoitella tiettyjä hyviä asioita ja tehdä se ennen kaikkea niiden kanssa, joilla on samanlainen asenne hengellisiin asioihin nähden. 

"Tavoittele vanhurskautta, uskoa, rakkautta ja rauhaa niiden kanssa, jotka puhtaasta sydämestä huutavat avukseen Herraa." (2.Tim. 2:22)

Totta puhuen, tässä kehotuksessa on sekä sisään- että ulossulkeva puolensa. En häpeile tunnustaa sitä, että tykkään tästä käskystä juuri sen tähden, että se on niin selkeä ja yksinkertainen. Siitä puuttuu kokonaan omalle ajallemme tyypillinen kehotus ottaa huomioon erilaiset kirkkopoliittiset motiivit, jotka hämmentävät ihmisten mieliä ja sitovat heidät loputtomiin ihmissuhdepeleihin. Monessa tapauksessa ne lopulta estävät ihmisiä olemasta enää yhtään mitään mieltä mistään. 

Derek Prince on jossain määritellyt tätä Jeesus-uskolle ominaista yhteyden pyrkimystä seuraavin kriteerein.

• Mieti, kunnioittavatko ja korottavatko he Herraa Jeesusta itseään?
• Entä kunnioittavatko he Raamatun auktoriteettia Jumalan ilmoituksena?
• Antavatko he aidosti tilaa Pyhän Hengen suvereenille toiminnalle?
• Suhteessa muihin lähimmäisiin, osoittavatko he lämmintä suhtautumista ja ystävällisyyttä?
• Pyrkivätkö he osoittamaan uskoaan käytännössä, jokapäiväisessä elämässä?
• Muodostavatko he keskenään ihmissuhteita, jotka ulottuvat pelkkää kirkossa tai kokouksissa käyntiä laajemmalle?
• Ovatko he valmiita tarjoamaan Sinulle sielunhoitoa, joka kattaa kaikki todelliset tarpeesi?
• Ovatko he avoimia pitämään yhteyttä muihin kristittyihin?
• Entä tunnetko Sinä olosi mukavaksi ja kotoisaksi heidän joukossaan?

Muutama käytännön neuvo omasta kokemuksestani tähän lisäksi. 

• Pyri mahdollisimman nopeasti irtautumaan hyödyttömistä väittelyistä.
• Älä turhaan tuhlaa aikaasi väärään ja hedelmättömään yhteyteen.
• Yhteistyössä muiden kanssa, pyri aina pääsemään selville kumppaniesi arvoista, motiiveista ja todellisista tavoitteista. Älä lähde mukaan puolivillaisiin hankkeisiin. 
• Älä suostu jäämään pinnalliseen yhteyteen, jossa vain leikitellään sanoilla, termeillä ja ulkoa opituilla lauseilla.
• Yhtä lailla vältä hairahtumasta sellaiseen "syvällisyyteen", joka vie aikaa myöten (ja joskus jopa hyvinkin nopeasti) sivuraitelle, puolinaisuuteen, epämääräisyyteen ja jopa täydellisesti harhaan.

Lopuksi kannattaa muistaa se, että niille, jotka ymmärtävät, ei tarvitse asioita (tätäkään) selittää. Niitä, jotka eivät ymmärrä, ei hyödytä, vaikka kuinka selittäisitkin.

Muuan mielenkiintoinen epistemologinen ongelma

 C.S. Lewisin scifi-trilogia Äänetön planeetta (Out of the Silent Planet) päättyy kuvaukseen siitä, miten kirjoittaja joutui tekemisiin kirjan päähenkilön Ransomin kanssa. Kirjassa on todellakin mielenkiintoisin pointti säästetty viimeiseksi. Kirjoittaja ottaa siis kirjeitse yhteyttä Ransomiin erään mielenkiintoisen kysymyksensä kanssa. Hän kertoo työskentelevänsä "parhaillaan 1100-luvun platonistien kimpussa" ja törmänneensä erään heistä, Bernardus Silvestrisin käyttämään sanaa Oyarses, joka esiintyy itse scifi-novellissa merkittävässä roolissa. Kyseessä on Malakandra-nimisen planeetan (jonka me tunnemme nimellä Mars) hallitsija (uskonnollisella kielellä sanottuna enkeliruhtinas), nimeltään Ojarsa. 

En osaa sanoa, onko tämä todellinen ongelma (ts. onko kyseisen Bernardus Silvestrisin kirjoituksissa oikeasti mainittu tällainen sana tai hahmo), mutta muistaakseni Lewis puhuu jossain muuallakin siitä, miten tietoa olevaisuudesta ikään kuin tihkuu näkyviä ja näkymättömiä maailmoita erottavien etäisyyksien tai muurien läpi. Toinen maailmoista on meidän luonnollisille aisteillemme (kuten esim. kuulo ja näkö) valtaosan elämästämme näkymätön ja todentamaton. Vasta aivan elämämme lopulla tapahtuu valtava silmien (ja myös muiden aistien ja ymmärryksen) avautuminen. Toisten kohdalla se on odotettu, kaivattu hetki, toisten kohdalla odottamaton, jopa ei-toivottu. 

Monien Raamatusta löytyvien kohtien (esim. Kol. 2:16-23 ja Hepr. 8:5) perusteella meidän on syytä uskoa tuon näkymättömän olevan itse asiassa se Todellinen. Toinen maailmoista, meidän omamme taas on meille tuttu, näkyvä ja kuultava jne. Se on kuitenkin aikaan sidottu ja muuttuva ja sen tähden katoava. Asetelma on siis vähän samanlainen kuin ero mustavalkoisen kuvan ja värikuvan välillä (joista viime mainittu olisi vielä moniulotteinen).

No, tämä on nyt sinänsä sivuseikka ja pohjustusta otsikossa mainitsemaani tieto-opilliseen ongelmaan. Mikäli nämä kaksi mailmaa ja todellisuutta ovat (tälläkin hetkellä) rinnakkaisia todellisuuksia, niin miten on mahdollista, että tässä maailmassa elävinä ihmisinä meillä (tai ainakin joillain) on mahdollisuus saada tietoa "toiselta puolelta"? (Tiedän että, joku voisi kysyä. miten se ylipäätään olisi mahdotonta.) Oletetaan, että em. B. Silvestris oikeasti olisi saanut tietoonsa erään lähiplaneettamme hallitsijan nimen. Miten se on ollut mahdollista? Miten, milloin ja mitä kautta tietoa tuonpuoleisuudesta on "tihkunut" meidän korviimme?

Ajattelen erään vaihtoehdon olevan "aatamilainen" perimätieto eli informaatio, joka on vuosituhansia matkannut ihmiskunnan mukana eteenpäin, muuttuen ja muokkautuen kulloisenkin ajan ja sitä vastaanottavien ihmisten mukaan. Vaikka tässä kohtaa herääkin oikeutettu kysymys tuon tiedon luotettavuudesta, niin joka tapauksessa jokin totuuden siemen siinä on silloin kuitenkin ollut ja säilynyt. 

Toinen vaihtoehto on varmaankin (monien meistä aiheellisestikin karsastama) "rajatieto", joka nykyajassa tai lähimenneisyydessä välittää meille tietoa näkymättömästä maailmasta. Jos tuo toinen todellisuus on iankaikkinen ja katoamaton (ja sikäli muuttumaton), niin silloin tuon informaation iällä ei sinällään olisi suurtakaan merkitystä. Ratkaisevaksi kysymykseksi nousee silloin tuon tiedon luotettavuus. Kuinka varma voin olla tuon toisen puolen tiedonantajan minun kannaltani hyvistä motiiveista jakaa informaatiota? Tästä taas seuraa jatkokysymys: kuinka luotettavaa tuo informaatio silloin on? Kysymys informaation määrästä tai jaajuudesta ei sinänsä ole oleellinen, vaan kyse on sen "laadusta".

Kristittynä tämä herättää minussa entistä syvemmän tarpeen ottaa todesta Raamatun ilmoitus (sillä juuri  tässä on kyse edellä kuvatun kaltaisesta informaatiosta, so. ilmoituksesta). On siis otettava todesta ensinnäkin se, mitä Raamattu sanoo itsestään. Toiseksi on otettava todesta se, mitä se sanoo tuon Ilmoituksen Antajasta ja Välittäjästä. Tämän jälkeen meidän on otettava todesta se, mitä Raamattu sanoo ihmisen syntyperästä, nykytilasta ja mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Luonnollisesti meidän on silloin myös otettava todesta se, mitä se sanoo meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Ehkä jollain lukijoista on syvempää tietoa tästä kaikesta.

Seulomisen aika

 Vanhan testamentin profeetta sanoo sen hyvin selvästi: ”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara meressä, ne ovat kuin tomuhiukkanen vaa’assa” (Jes. 40:15). Koko tuo Jesajan kirjan luku kuvaa Jumalan suuruutta ja kaikkivaltiutta, jonka rinnalla suuretkin kansat kuvataan edellä mainitulla tavalla. Jumala on Hän, joka hallitsee, ja suurvallat toimivat Hänen välikappaleinaan, mutta ovat myös itse saman tuomion alaisia, kuin kuka muu hyvänsä.


Kun katsomme omaa aikaamme, niin näyttää siltä, että kansojen Jumala parhaillaan seuloisi kansakuntia, suuria ja pieniä. Tämä tapahtuu, paitsi maailmanlaajuisen pandemian kautta, myös päivän politiikassa, joissa molemmissa punnitaan tekemiemme valintojen moraalinen kestävyys. Uskon vakaasti näin tapahtuvan, enkä siis kuulu niihin, joiden mielestä Jumala ei enää juurikaan puutu luomansa maailman asioihin. En myöskään innostu ajatuksesta, että Jumalan rooli suhteessa meihin ihmisiin rajoittuisi vain joihinkin terapeuttisiin tai sosiaalihuollollisiin toimenpiteisiin. Hänen tehtävänsä ei ole taata meille meidän länsimaista mukavuustasoamme tai tuottaa viihdykettä vapaa-aikaamme. Hän on Pelastajamme ja sielujemme Paimen, mutta myös Herra ja Hän hallitsee, ja nyt Hän osoittaa voimansa ja kaikkivaltiutensa.

Hän myös sallii meidän uskoamme ja luottamustamme Häneen koeteltavan. Tämä näkyy tänä päivänä monien Hänen omiensa kohdalla. Meidän on turha kuvitella, että elämämme uskossa olisi alituista suojassa olemista erilaisilta koetuksilta. Kaiken tämän meitä kohtaavan tarkoituksena on tuoda esille meidän todellinen luontomme; millaista on meidän uskomme ja miten käyttäydymme erilaisten paineiden alla? Näiden koettelemustemme kautta Hän haluaa kasvattaa ja pyhittää meitä. Tilannetta voisi verrata kuumaan veteen laitettavaan teepussiin; vasta siinä teepussi tuo esiin oman aidon makunsa ja arominsa. Näin on parhaillaan käymässä niin yksilöiden kuin yhteisöjen, jopa kokonaisten kansakuntien ja suurvaltojen kohdalla. Niiden todellinen luonto tulee esille nyt erilaisissa puristuksissa ja koetuksissa.

Vuoden 2020 aikana meillä kaikilla on ollut runsaasti aikaa nähdä, kuinka maailman järjestelmät ja hallitukset on saatettu polvilleen koronapandemian kautta. Tässä tilanteessa viisaat nöyrtyvät etsimään Herran kasvoja keskellä oman elinaikamme dramaattisimpia tapahtumia. Kyseessä näyttää olevan laajamittaisin ja vaikutuksiltaan ankarin kansainvälinen koettelemus sitten toisen maailmansodan. Koko maailman perustukset tuntuvat huojuvan ja monet pysyvinä pitämämme yhteiskunnalliset ja kulttuuriset instituutiot järkkyvät ja jopa hajoavat.

Ravistelu on jopa niin voimakasta, että herää kysymys, voidaanko tästä enää selvitä. Mitä voisi merkitä mahdollinen paluu normaaliin? Vai onko edessä jonkinlainen uusi normaali, jollaisesta emme ole osanneet kuvitellakaan ja joka toistaiseksi on meille tuntematon? Tulevaisuus kun näyttää juuri nyt olevan äärimmäisen vaikeasti ennustettava. Kestävätkö valtioiden talouden perustukset, pääsevätkö yritykset konkurssien jälkeen enää jaloilleen, romahtavatko sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmät, miten käy lentoliikenteen ja matkustamisen vapauden? Voiko tämä maailma koskaan enää palata entiselleen? Samaan aikaan kuulemme tiedeyhteisön varoituksia vakavasta ilmastonmuutoksesta. Maapallon lämpötilan noustessa todistamme ennen näkemättömiä tulipaloja ja tulvia. Voimme vain todeta, että koko luomakunta yhdessä huokaa, odottaen lunastusta.

Mitä näemme Jumalan tekevän? Hän ei ole hiljaa, vaan me palvelemme Jumalaa, joka puhuu ja toimii. Nyt jos koskaan kannattaa hartaasti etsiä Herraa ja pyytää Häntä näyttämään tietä eteenpäin. Nyt on paras kaikin keinoin säilyttää häiriintymätön suhde Herraan. Voimme niin helposti masentua, kun vaikuttaa siltä, että vallitsevissa olosuhteissa tuntuu olevan mahdotonta edetä. Jumalan työ ei kuitenkaan ole pysähtynyt, vaan päinvastoin menee eteenpäin! Tämä ei tarkoita, että se tapahtuisi ilman ongelmia ja haasteita, mutta saamme edelleen todistaa, että Herra on "Immanuel", Jumala meidän kanssamme.

Samaan aikaan Jumala armossaan ravistelee meitä muutenkin, kun joidenkin kristittyjen johtajien lankeemukset tulevat esille. Salaisina pidetyt lankeemukset ihmissuhteiden ja seksuaalielämän tai talouden ja hallinnon alueella paljastuvat. Ennustukset ja profetiat, joilla on pyritty lähinnä miellyttämään maksavaa kuulijakuntaa ja pönkittämään omaa uskonnollista urakehitystä, osoittautuvat vääriksi. Valheellista julkisuuskuvaa ja uskonnollisia kulisseja on saatettu vuosikausia pönkittää ihmisten alistamisella ja manipuloinnilla, samaan aikaan kun heitä on uuvutettu erilaisilla vastuilla organisaation sisällä. Kriittiset äänenpainot on vaiennettu autoritäärisellä johtajuudella ja kovalla vallankäytöllä. Kaikki tämä synnyttää ennen pitkää uskovien keskuudessa epäuskoa ja pettymystä, eristäytymistä ja jopa uskosta luopumista.

Näyttää siltä, että Kristuksen ruumis on pahoin runneltu ja haavoittunut tämän kaiken seurauksena. Kristus Jeesus itse haluaa kuitenkin ilmestyä Paimenena ja Parantajana omiensa keskellä. Hän on antanut oman lakinsa tahtonsa ilmaisuksi ja hengelliseksi suojaksi meille. Lutheria lainaten, Jumalan laki on elämän oma laki. Herra haluaa myös meidän sitoutuvan hengelliseen yhteyteen muiden kanssa, ”jotka puhtaasta sydämestä huutavat avukseen Herraa” (2.Tim. 2:22). Isän Jumalan parantavaan läsnäoloon ja Pyhän Hengen voimaannuttavaan vaikutukseen kuuluu välttämättä myös meidän oma hengellinen valvomisemme. Paavali kehottaa nuorta Timoteusta: ”Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä. Jos näin teet, pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua” (1.Tim. 4:16). Meidän valinnoillamme on siis aina tietty hengellinen vaikutuksensa ympärillämme olevia ihmisiä ajatellen.

Perinteisesti kristillisinä pidettyjä länsimaita ajatellen on todennäköisesti vain ajan kysymys, että evankeliumin sanan mukaisen uskomme harjoittaminen muuttuu laittomaksi. Tällaisia paineita monet kokevat jo nyt, elleivät uskovat suostu muokkaamaan sanomaansa tämän ajan ihmisille mieluisaksi. Eteemme tulee entistä useammin tilanteita, joissa huomaamme, että on jopa laitonta puhua ja opettaa Jeesuksesta, synnistä ja sielunvihollisesta. Meitä painostetaan monin eri tavoin mukautumaan vallitsevaan jälkikristilliseen kulttuuriin, joka on entistä enemmän kääntymässä antikristilliseksi.

Jumala on kuitenkin kaiken tämän keskellä Herra ja me uskomme, että Hänen Pyhän Henkensä vaikuttaa väkevällä voimallaan, kun pysymme kestävinä rukouksessa ja kuuliaisina Raamatun Sanalle. Ilmestyskirjassa puhutaan siitä, miten uskovat voittavat sielunvihollisen ”Karitsan veren ja todistuksensa sanan kautta” (Ilm. 12:11). Kaiken näiden nykyistenkin mullistusten keskellä meille on tarpeen ”pyhien kärsivällisyys ja usko” (Ilm. 13:10)

Tämä kaikki pakottaa meidät asiallisesti kysymään, onko tämän ajan loppu lähestymässä? Jeesus kehottaa meitä työskentelemään, sillä pian tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä. Tehtävämme on valmistaa Herralle tietä, varoittaa Hänen omiaan vaarasta, ottaa oma vartiopaikkamme muurinaukossa ja olla yhtä Jumalan perheenä nopeuttaaksemme Herran päivän tulemista.

Jeesus varoitti meitä näistä päivistä jo edeltä käsin ja, niin hullulta kuin se kuulostaakin, jopa kehotti meitä iloitsemaan näistä globaaleista synnytyskivuista. Hän on tulossa pian ja varmasti! On suunnattoman suuri etuoikeus saada kuulua Hänen perheväkeensä. Jumalamme on voimallinen ja Hän on liikkeellä Henkensä kautta. Lukiessamme evankeliumista Jeesuksen syntymästä voimme nähdä, että Jumalalla oli suunnitelma Jeesuksen saapumisesta ensimmäisellä kerralla salatulla tavalla. Hän toteuttaa suunnitelmansa myös Jeesuksen tulemiseksi toisen kerran, mutta tällä kertaa jokainen tulee näkemään Hänet, kun Hän saapuu.

(Kirjoitukseni Suomen Karmel-yhdistyksen lehdessä Nro 3 Toukokuu 2021.)