Saturday, April 11, 2020

Post-Corona 5


Olen muutamassa edellisessä postauksessani käsitellyt koronaviruksen aiheuttamaa globaalia kriisiä erityisesti siitä näkökulmasta, mitä voisi olla odotettavissa pahimman kriisin mentyä ohi. Nykyisessä tilanteessa on selvästi nähtävissä monia positiivisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi se, miten perhe ja suku on tullut ihmisille läheisemmäksi. Tuntuu jopa siltä kuin aiempi tiukka ydinperheen käsitekin olisi laajentumassa ihmisten mielissä. Ehkä tämä kaikki johtaa meitä uudenlaiseen yhteisöllisyyteen?

Toivottavasti myös ihmisten kulutustottumuksissa tapahtuu pysyviä muutoksia, kuten vaikkapa ”support your local”-idean suhteen. Itse näkisin mielelläni uuden kohtuullisuuden ja vaatimattomuuden aikakauden koittavan. Samoin aiempaan työkulttuuriin lienee tulossa muutoksia esim. etätöiden jäädessä joillakin aloilla pysyväksi ilmiöksi. Eräs koronakriisin opetuksista tulee toivottavasti olemaan sama kuin 90-luvun lamankin eli ”ihminen ei elä ainoastaan leivästä”.

Edustavatko nämä ilmiöt osaltaan sitä tulevaa uutta nousevaa trendiä, ”toista modernia”, jota olen uumoillut tulevaksi?

Vallitsevaa seurakuntakulttuuria ja sen ilmentymiä käytännössä, kuten tähän asti itsestään selvyyksinä pidettyjä julkisia kokoontumisia, ajatellen koronakriisi antaa hyvän mahdollisuuden, jopa tekosyyn, uusiutua.

Neil Cole mainitsee kolme tyyppiä seurakuntia koronaviruksen kynsissä. Ensin on perinteinen keskivertoseurakunta, joka ajaa toimintansa alas olosuhteiden pakosta ja tyytyy osaansa. Luulen, että moni seurakunta, jonka toiminnan pyörittäminen perustuu uhrituloihin, on kovilla tässä tilanteessa. Toisena tyyppinä ovat ne seurakunnat ja kirkot, jotka taistelevat; ne myyvät omaisuuttaan ja kiinteistöjään, lomauttavat työntekijöitään ja ottavat lainaa kyetäkseen olemaan taas mukana bisneksessä, kun pahin on mennyt ohi. Kolmas tyyppi ovat ne seurakunnat, jotka näkevät nykyisessä tilanteessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia; rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi monin eri tavoin, ole avokätinen ja anna lahjaksi, huolehdi muista sen mukaan mitä kykenet. Ole rakentamassa omaa yhteisöäsi sanan laajassa merkityksessä.

Rakenteet eivät koskaan saisi olla meille kristityille tärkeämpiä kuin ihmiset, vielä vähemmän rakennukset. Mikäli ainoa johtoajatuksemme on se, miten selviäisimme nykyisestä koettelemuksesta mahdollisimman vähin taloudellisin vaurioin, me emme tule kestämään tulevissa koetuksissa. Koronakriisi tulee todennäköisesti poikimaan monia ennalta arvaamattomia pikkukriisejä lähitulevaisuudessa. Tässä tilanteessa on hyvä muistaa, että raha ja bisnes eivät koskaan voi periä Jumalan valtakuntaa. Paavalin mukaan ne, jotka tahtovat rikastua, lankeavat kiusaukseen. Ehkä olisi jopa viisainta omaksua asenne, ettemme enää haluakaan paluuta entiseen todellisuuteen?

Ehkä olisi hyvä välillä ajatella, että ”pieni on kaunista” ja että ”yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee”. Jos seurakuntamme yhteisönä kykenee mikrotasolla selviytymään näissä olosuhteissa, voimme suhtautua turvallisin mielin siihen, mitä on tulossa tämän jälkeen. On aika mennä syvemmälle omassa Jumala-suhteessamme, mutta myös suhteessamme toinen toisiimme.

Koronakriisi haastaa meidät kysymään kristittyinä: mikä on oikeasti tärkeätä seurakunnan toiminnassa? Mihin seurakuntiemme tulisi panostaa ja keskittyä tulevaisuudessa selvitäksemme ja kasvaaksemme? Nyt nousevat keskiöön ne asiat, joita oikeasti pidämme tärkeinä.

Vastaavasti meillä on nyt oiva tilaisuus polttaa pois turhat kuonat niin sydämestämme kuin rakenteistammekin ja panna pois meille tarpeettomiksi osoittautuvia asioita. Se vaatii astumista ulos mukavuusvyöhykkeeltä, mutta tämä on edellytys sille, että selviydymme, ei vain koronakriisistä, vaan myös siitä, mitä seuraa sen jälkeen. Ne, jotka eivät tätä ymmärrä, eivät tule selviytymään tulevaisuudessa.

Eräs ortodoksipappi totesi hyvin pitkäperjantain sanomalehdessä: ”Tämä voi olla meille mahdollisuus keskittyä omaan hengelliseen elämään, oman arjen muuttamiseen kirkoksi.” Tosiasiassa tähän ei ole ollut mitään estettä tähänkään asti, mutta nyt siihen on jopa pienoinen pakko.

No comments: