Eläköitynyt Virtanen

Virtanen oli ollut eläkkeellä jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt oli tullut eteen tilanne, jossa Virtaset olivat yhtä aikaa kotosalla pitemmän ajan putkeen. Hänen vaimollaan oli vuosittainen talvilomansa ja heidän alunperin suunnittelemansa lomareissu oli peruuntunut. Niinpä sitä sitten oli elelty yhdessä tiiviisti ikään kuin totutellen tilanteeseen, jossa nähtävästi oltaisiin jonkin ajan kuluttua, kun Virtasen vaimokin eläköityisi.

Virtanen oli eläkkeellä ollessaan jo tottunut elämään mukavasti. Toisaalta oman sisäisen kellonsa mukaan, toisaalta noudattaen ympäröivän yhteiskunnan reunaehtoja, kuten uimahallien aukioloaikoja ja vaimon työaikoja. Niinpä Virtasta oli totta puhuen hieman jännittänyt ajatus yhteisestä ajasta ihan kotioloissa keskellä kevättalvea.

- Tähän astinen lomasi lupailee ihan hyvää tulevia yhteisiä eläkepäiviä ajatellen, Virtanen oli sitten yhtenä aamuna todennut vaimolleen. Oli vielä iskenyt silmääkin päälle, minkä vaimo tuttuun tapaansa jätti omaan arvoonsa, mutta muuten oli ollut samaa mieltä Virtasen kanssa.

Virtanen oli huomannut muutoksia elämässään eläköidyttyään. Pikku hiljaa hän alkoi hyväksyä tietynlaisen flow-tilan, kiireettömyyden, asioiden tekemisen omaan tahtiinsa ja taidon antaa aikaa tilanteille, kuten istuskelun kahvilassa tai puiston penkillä ilman mitään agendaa tai aikataulua. Käytännössä tämä poiki myös sen, että vaimonsa kanssa liikkuessaan hän koki olevansa jatkuvasti myöhässä. Joka tapauksessa yllättävän vaikeaa oli antaa itselleen lupa vain olla ja tehdä asioita oman tapansa mukaan. Ehkä suurin muutos oli se, ettei enää tarvinnut todistella mitään kenellekkään.

Kaikki tuo oli vastikään aamulla kuin itsestään pukeutunut sanoiksi rukoukseen. Hän oli vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, rukoillut aina aamuisin, että Herra siunaisi hänen työnsä päivän mittaan ja auttaisi häntä saamaan paljon aikaiseksi päivän aikana. Nyt hän huomasi yllättäen rukoilevansa, että hän osaisi ottaa rennosti ja nauttia Jumalan lahjoista päivän aikana.

Parhaimpina hetkinään aamuisin, Virtasen katsellessa auringonnousua ja luonnon heräämistä uuteen päivään hän jopa ajatteli eläköitymisen olevan jonkinlainen iankaikkisuuden esiaste, valmistautuminen siihen sapatinlepoon, joka Jumalan kansalle kerran olisi tuleva. Nyt oli aika istua rauhassa, katsella muiden kasvamista ja eteenpäin menoa, olla tukemassa heitä ja nauttia kättensä työn hedelmistä.

- Joskushan sen elämän on alettava, mietti Virtanen aamukahvilla istuskellessaan.

Hän oli myös huomannut mielenkiintoisen piirteen itsessään. Hänen eri asioiden tekemiseensä oli tullut uusi rauhallisuus ja levollisuus. Hän koki usein olevansa paljon luomisvoimaisempi voidessaan keskittyä kuuntelemaan sydämensä ääntä. Hän uskoi johdatukseen ja luotti siihen, että Herra osoittaa hänelle ne asiat, jotka ovat tärkeimpiä ja joihin tuli panostaa. Tämä edellytti luonnollisesti tämän Suhteen jopa mustasukkaista varjelemista. Mutta hän oli edelleen halukas kantamaan hedelmää vanhanakin, ymmärtäen samalla omien juuriensa syvemmälle oikeaan hyvään maaperään työntämisen merkityksen. 

Valmiiksi hän ei tulisi koskaan ja se oli pelkästään hyvä asia. Ehkä iankaikkisuuskin - mikä olisi seuraava suuri etappi hänen elämässään - oli täynnä uuden luomista ja eteenpäin menemistä sillä tavoin. Hän muisti lukeneensa J.R.R.Tolkienin sanoneen ihmisen olevan "alempi luoja". Virtasen mielestä tämä oli sangen loogista, koska hänen vakaan uskonsa mukaan ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi tässäkin suhteessa. 

Niinpä matka ei ollut vielä ohi. Oikeastaan se oli vasta alussa, niinkuin C.S.Lewis kirjoittaa kirjassaan Narnian viimeinen taistelu kuvatessaan lopun tapahtumia: "Lukukausi on päättynyt, loma on alkanut. Uni on ohitse, tämä on aamu."