Lueskelin äsken sattuneesta syystä neljää rukouskirjettäni, jotka kirjoitin reilut kaksi vuotta sitten ollessani Flagship-kurssilla Ellel Grangessa, Lancasterissa, Luoteis-Englannissa. Olin mennyt sinne saadakseni itselleni uusia valmiuksia omaan palvelustyöhöni. Tämä ikään kuin "ammatillinen" orientaatio tuli selvästi esille ensimmäisessä rukouskirjeessä, jossa liput liehuen oltiin purjehtimassa kohti uusia löytöjä.
Aina silloin tällöin törmään miehiin ja naisiin, nuoriin ja vanhoihin, useimmiten parhaassa työiässä oleviin Herran sotureihin. Heille on aika usein samanlainen tiedonjano, kuin minullakin oli, mikä sinänsä on hyvä asia. (Toinen vaihtoehto on se, että he kuvittelevat jo osaavansa kaiken. Sellaisiinkin valitettavasti törmää joskus.) Joka tapauksessa heillä on samanlainen vilpitön "ammatillinen" kiinnostus eri asioita kohtaan, rukouspalvelu, vapauttaminen parantuminen niin fyysisesti kuin sisäisestikin jne. Halutaan kiihkeästi saada lisää täydennystä omaan hengellisen työn työkalupakkiin, jotta maailma pelastuisi.
Seuraavaksi kirjoittamissani rukouskirjeissä sekä tahti että sävy muuttuu. Tajuan olevani uudessa, odottamattomassa tilanteessa. Olen itse asiassa kävellyt suoraan ansaan. Muistan, miten pari ensimmäistä viikkoa meni hyvin, mutta sen jälkeen huomasin marssineeni suoraan väijytykseen, jossa minua toisaalla uhkasivat oman menneisyyteni haamut ja toisaalla tuntemattomat tulevaisuuden haasteet. Tunsin Herran tutkivan minua tarkasti niin, että jouduin pakostakin vastatusten omien traumojeni ja kolhujeni, jopa vammautumieni kanssa. Silloin aloin tajuta tuon paljon puhutun "sipulin kuorimisen" merkityksen käytännössä.
Jos kuvittelet hankkivasi noin vain ikään kuin "lisenssillä" hengellisiä tietoja ja taitoja edellä mainittuihin uskonelämän alueisiin liittyen, niin erehdyt - kahdellakin tavalla. Ensinnäkin et voi koskaan ulkoistaa mitään niistä, vaan Herran Itsensä on käytävä sinun lävitsesi niin, että nämä asiat tulevat lihaksi sinussa. Toiseksi ne ovat olemassa ensi sijaisesti juuri sinua itseäsi varten. Pääpaino on siinä, mitä Herra saa tehdä sinussa, ei siinä, mitä sinä kuvittelet voivasi tehdä muiden auttamiseksi. Tämä on marssijärjestys Jumalan armeijassa; ensin minussa, sitten minun kauttani muille.
Viimeisimmässä rukouskirjeessäni totean sitten lyhyesti, että mikäli joku nyt kysyisi minulta, mitä opin tuon yhdeksän viikon Flagshipin aikana, kehottaisin häntä tulemaan kysymään uudelleen parin kolmen kuukauden kuluttua. Olin tuossa vaiheessa "kuula hukassa", "muroina", "vaiheessa", what ever...
Nyt reilun kahden vuoden kuluttua huomaan monien asioiden muuttuneen ratkaisevalla tavalla elämässäni. Tähän liittyy tietenkin moni muukin asia nykyisessä elämäntilanteessani, kuten teologian opintojen päättyminen, pian koittava eläköityminen, isoisäksi tuleminen jne. Kuitenkin nyt, jo päälle kuusikymppisenä tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni olevani todella sinut oman kutsumukseni, armolahjani ja palvelutyöni kanssa. Kokemukseni on, ettei minulla ole näissä asioissa enää mitään epäselvää. Olen pikku hiljaa, Jumalan armosta kypsynyt siihen vaiheeseen, ettei minun tarvitse enää millään tavoin päteä mihinkään suuntaan, eikä todistaa mitään kenellekään - kaikkein vähiten itselleni. Tämä kaikki sanottuna ilman minkäänlaista ylpeyttä.
Kaiken tämän sanon siis vain ja ainoastaan Jumalan kunniaksi. Neuvoni sinulle on, että kannattaa antautua Hänen työnsä kohteeksi, se on armoa. Rohkaisen sinua siihen, sillä silloin olet kokonaan Hänen varassaan, eikä Hän petä koskaan. Hän takuuvarmasti vie oman työnsä päätökseen asti. Mutta yhtä lailla neuvon sinua, ettei koskaan kannata hairahtua luulemaan, että minä itsessäni voisin saada aikaan jotain todellista ilman, että laitan itseni kokonaan likoon.
No comments:
Post a Comment