Se ratkaiseva ero

Törmäämme usein sellaisiin termeihin kuin hengellisyys, uskonnollisuus ja uskonto. Yleisessä keskustelussa ja kirjoittelussa nämä termit saatetaan ymmärtää merkitsemään samaa asiaa, esimerkiksi ihmisen uskonnollisuutta tässä ajassa tai hengellisyyden harrastamista yleensä. Haluan kuitenkin tehdä selvän eron termien uskonnollisuus ja usko välillä. Ajattelen uskonnollisuuden olevan jokaiselle ihmiselle synnynnäisesti luontaista, vaikka sen käytännölliset ilmenemismuodot vaihtelevat. Uskolla taas ymmärrän Raamatun ilmoittamaan Jumalaan sitoutumista ja Jeesuksen sovitustyön omistamista omalle kohdalleen. Näiden kahden asian välillä vallitsee tosiasiallisesti suuri ja ratkaiseva ero, mikä käy ilmi niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä.

-------

Luukkaan evankeliumin 7. luvussa kerrotaan tilanteesta, jossa Jeesus on kutsuttu syömään fariseuksen kotiin. Kyseessä on siis vierailu hyvin uskonnollisessa kodissa, jonka isäntä on tunnettu vakavasta tämän suuntaisesta harrastuneisuudesta. Kertomuksesta käy kuitenkin ilmi, että Jeesusta ei kutsuttuna vieraana oltu kunnioitettu ja vastaanotettu asiaan kuuluvalla tavalla. Jeesus huomautti tästä viittaamalla siihen, ettei hänen päätään oltu tuon ajan yleisen hyvän tavan mukaan voideltu öljyllä, eikä hänen jalkojaan oltu lainkaan pesty talon palvelusväen toimesta pölyisen matkanteon jäljiltä.

Paikalle oli jostain syystä kuitenkin päässyt nainen, joka oli tunnettu omassa lähiyhteisössään huonosta ja moraalisesti vähintäänkin kyseenalaisesta elämäntavasta. Tämä nainen alkaa Jeesuksen läsnä ollessa käyttäytymään poikkeuksellisen intiimillä ja hämmentävällä tavalla. Hän kastelee Jeesuksen jalat itkemällä hänen jalkopäässään, kuivaa ne pitkillä hiuksillaan ja tämän jälkeen voitelee ne hyvin kalliilla tuoksuvalla öljyllä. Nainen ei pelkää tunnustautua Jeesuksen rakkautta ja hyväksyntää tarvitsevaksi ihmiseksi, vaan hän jopa suutelee Jeesuksen jalkoja.

Talon isännän, tuntemattomaksi jäävän fariseuksen motiivit kutsua Jeesus kotiinsa aterioimaan jäävät meille tuntemattomiksi. Syntisestä elämästään tunnetun naisen motiivit sen sijaan ovat selvät. Hän on sisäisesti rikki, haavoitettu ja vammautunut ja hän tiedostaa tarvitsevansa muutosta elämäänsä. Hänellä ei ole mitään muuta apua näköpiirissään kuin Jeesus.

-------

Olin viime lauantaina ylistystapahtumassa, jossa kuulin tätä tilannetta verrattavan Jeesuksen morsiusseurakunnan suhteeseen Herraansa. Niin kuin syntinen nainen, niin Hänen omansakin, "...niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin..." Sama, minkä luemme Luukkaalla tapahtuvan yksilöiden tasolla on totta myös laajemmalla yhteisöllisellä tasolla. Mikä ero on Kristuksen seurakunnalla ja uskonnollisella järjestelmällä (joka kyllä voi kantaa Hänen nimeään)?

Luukkaan kertomuksen luettuani mietin, mikä oli ero syntisen naisen ja tunnustetun fariseuksen välillä? (Meidän on ymmärrettävä tuon ajan historiallista taustaa vasten, että sanalla "fariseus" ei ollut Jeesuksen aikana samanlaista huonoa kaikua kuin nykyään. Tuon ajan fariseukset olivat kunnioitettuja ja arvostettuja ihmisiä omassa yhteisössään.)

Sanalla sanoen: mikä on aidon uskon ja ihmisvetoisen uskonnollisuuden välinen ero? Se ero nimittäin näyttää olevan laatuaan ratkaiseva. Mikä ero on sisäisen, suorastaan intiimin ja henkilökohtaisen suhteen ja ulkokohtaiseen moitteettomuuteen tähtäävän uskonnollisuuden välillä? Ratkaiseva ero Jeesuksen tunnistamisen ja (itseni ulkopuolella oletetusti olevan) ulkonaisen uskonnollisen epäpuhtauden tunnistamisen välillä.

Ratkaiseva ero tulee esille siinä, kumpi saa kuulla Jeesuksen sanovan: "Sinun uskosi on sinut pelastanut. Mene rauhaan."